Olen monesti saanut kuulla, kuinka asiakkaani kuvaa kokemustaan eronjälkeisestä elämästään lauseella: ”Olen saanut itseni takaisin”. Moni näistä henkilöistä oli ollut pitkään eksyksissä ihmissuhteessaan tai yrittänyt ahtautua rooliin johon ei mahtunut.
Kun entisen elämän seinät kaatuvat, aukeaa ympärillä alkuun pelottava ja tuntematon uusi elämä, josta tulisi luoda mahdollisuuksien maailma. Silloin paras apu löytyy usein kasvukumppaneista, suhteista ihmisiin, joiden kanssa saa käydä vaihetta läpi yhdessä. Eroseminaarin kehittäjä Bruce Fisher kutsui tällaisia suhteita kasvattaviksi suhteiksi kirjassaan Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy. Näille suhteille on ominaista, että ne kukoistavat aikansa ja niiden avulla voi löytää merkittäviä asioita itsestään, kasvaa oman potentiaalinsa kokoiseksi. Joskus kasvattavasta suhteesta voi syntyä myös pitkäaikainen parisuhde,mutta useimmiten ne hehkuvat aikansa täyttäen hetken merkityksen, kuten Logoterapiassa kuvataan. Kasvattava suhde voi olla toki myös suhde ystävään, terapeuttiin tai perheenjäseneenkin.
Itävaltalainen neurologi ja psykiatri Viktor Frankl loi 1900-luvun alkupuolella logoterapian, joka on tarkoituskeskeistä filosofiaa. Siinä kannustetaan ihmistä etsimään merkitystä elämään, löytämään vapautta valintoihin ja vastuuta tekemiinsä asioihin. Se kutsuu meitä jokaista itsemme äärelle ottamaan selvää keitä olemme ja mistä tulisimme ehyemmiksi ja kokonaisemmiksi.
Usein nämä asiat nousevat keskeisiksi ajatuksissamme ison muutoksen keskellä. Tällainen voi olla esimerkiksi rakkaussuhteen päättyminen. Mitä enemmän on joutunut pienentämään itseään huonossa suhteessa, sitä kauemmin omien himmenneitten ääriviivojen tunnistamiseen menee. Siihen tarvitaan rakkautta itseä kohtaan, hyväksyntää ja parantavia suhteita, joita usein löytää vertaisten luota. Yksi logoterapian keskeisistä viesteistä on, että tärkeämpää on pohtia, mitä minä voin antaa maailmalle ja muille ihmisille kuin se, mitä minä voin saada itselleni? Kasvattava suhde antaa myös tähän mahdollisuuden.
Onni ei ole aineellista hyvää, menestystä tai ikuista juhlaa, vaan tahto löytää sisältään ne elämän synnyttämät kysymykset, jotka etsivät vastauksia ja lähteä sitten niiden perään. Tahto täyttää oma maljansa. Tulla itsensä kokoiseksi, sen koko kauniin potentiaalin, joka on meissä jokaisessa olemassa. Tähän voi mennä aikaa, mutta milloinkaan elämässä ei ole liian myöhäistä alkaa olla itselle hyvä.
Psykologi ja psykoterapeutti Mirja Sinkkonen kirjoittaa Naisen aika kirjassaan: ” Sisäinen ja usein tiedostamaton vastarinta on pelottavissa tilanteissa vahvaa. Silloin löytyy loputtomasti syitä olla heittäytymättä muutokseen. Hyvä, et ole vielä valmis. Jatka matkaasi, ehkä piankin tulee se päivä, jolloin olet jo valmis. Lohdullista, eikö totta?”
