Atshiuh!? – Näin taltutat flunssaa kiinalaisin konstein

Flunssa on vaivoistamme yleisin, mutta sen täsmällinen hoito tuntuu yhä olevan suuri arvoitus. Kiinalaisen lääketieteen avulla on mahdollista ymmärtää selkeämmin sitä, kuinka tätä arkista vaivaa voidaan akuutissa vaiheessa hoitaa itse.

Kylmäoireet

Jos alkuoireina ovat vilunväristykset, hieman vuotava nenä ja lievä kurkkukipu, katsotaan niiden olevan kylmäoireita. Mahdollinen kuume ei tällöin nouse korkeaksi. Samana päivänä oireiden ilmaannuttua tulisi hikoilla reilusti, niin että hiki muuttuu lämpimäksi. Näin oireet voivat kadota tässä vaiheessa jopa kokonaan. Lisäksi olisi hyvä nauttia verenkiertoa edistäviä ja mausteisia makuja sisältäviä lämmittäviä ruokia ja yrttejä, kuten inkivääriä, mustapippuria, kanelia sekä lämpimiä maustettuja keittoja. Erityisen tehokkaana tunnetaan lämmin inkivääri-sitruuna-hunajajuoma.

Kuumaoireet

Jos alkuoireina on kuumetta, lihassärkyä ja voimakas kurkkukipu, tulisi juoda mahdollisimman paljon sitruunaa, piparminttu- ja sitruunamelissateetä. Lisäksi voi nauttia vesimelonia ja retiisiä.

Alkuvaiheen eli yleensä muutaman päivän jälkeen kaikki flunssat muuttuvat kuumaoireisemmiksi. Tällöin runsasta inkiväärin tai muiden tulisten yrttien nauttimista tulisi vähentää. Myös punaisen lihan syöntiä olisi hyvä välttää, kunnes flunssa on kokonaan ohi.

Kaikenlaisiin kurkkukipuihin on mustaseljanmarjamehu erinomainen apu. Lisäksi voi nauttia ratamouutetta, salviaa ja propolista ja kurlata suolavedellä.

Jos flunssaan liittyy paljon limaisuutta hengitysteissä, tulisi maitotuotteet, leivät ja sokeri jättää kokonaan pois kunnes tauti on ohi. Sen sijaan mustaviininmarjamehusta, sipulikeitosta, timjamista, tuoreesta inkivääristä, shiitakesienestä, ratamosta, retiisistä, valkosipulista ja piparjuuresta voi olla apua.

Hyvää helpotusta yskään saadaan yrteistä kuten timjamista, aniksesta, fenkolista, iisopista ja lakritsinjuuresta. Jos yskä on luonteeltaan kuivaa nautitaan säännöllisesti päärynöitä kuorineen.

Laajakirjoisten maitohappobakteereiden käyttöä kannattaa lisätä melkoisesti koko flunssan ajan. Ruokavalion tulisi olla melko kevyt. Immuniteettia yleisesti vahvistavia rohdoksia ei yleensä käytetä akuutin sairauden aikana.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image