Olen pohtinut paljon luonteeni kehitystä. Miksi lapsena niin sosiaalinen ja luova luonteeni on nykyään introvertimpi ja varautuneempi? Missä on se oikea minä, vai olenko minä luonnollisesti kasvanut ja muuttunut, eikä sitä lapsuuden minää ole enää olemassa? Vastauksia näihin isoihin kysymyksiin lähdin hakemaan asiantuntijoilta Tommi Kujalalta ja Emilia Vaskolta, jotka pyörittävät nykyaikaista henkistä koulua, Kehto Koulua, Siuntion kauniissa luonnon maisemissa.
Luonne vai persoona?
Ensin oli määriteltävä ne käsitteet, joista puhumme. ”Luonne ei ole niinkään psykologinen termi vaan yleiskielen sana. Luonne on laaja kokonaisuus, johon vaikuttavat esimerkiksi perimä, kasvatus ja elämäntilanne. Luonne näkyy siinä, miten toimimme ja reagoimme kussakin hetkessä. Siinä missä luonne muuttuu ajan myötä kokemusten vaikutuksesta, persoonan ydin pysyy aina samana”, Emilia kertoo.
Luonne on siis se minun käyttäytymisessäni muuttunut tekijä, kun taas persoonani on pysynyt samana lapsuudesta lähtien. Tommi kuvailee: ”Persoona sanana tulee latinasta, ja se tarkoittaa maskia, naamaria. Käytännössä persoona on siis pintaa, mitä esitämme ulospäin. Samalla kuitenkin esitämme tätä myös itsellemme sisäänpäin. Emme usein tiedosta itse tätä esitystämme, kuinka käyttäydymme missäkin tilanteessa.”
Tommi korostaa tiedostamisen tärkeyttä: ”Vaikka persoonan ydintä ei voi muuttaa, omaa suhdettamme siihen voi, kunhan ensin tiedostamme oman persoonan ja minän erillisyyden. Persoona muodostaa reaktiomme automaattisesti, joten jos osaamme ottaa näihin reaktioihimme etäisyyttä, voimme päättää reagoida eri tavalla. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa, se vaatii paljon tiedostettua työtä. Jos emme osaa erottaa persoonaa meistä itsestämme, koemme helposti olevamme uhriasemassa: Minä nyt vain olen tällainen, ei voi mitään.”
Persoonani kuvastuu siis reaktioissani erilaisissa tilanteissa. Luonteessani ulospäin näkyvät muutokset ovat vain persoonani reaktioita erilaisiin elämäntilanteisiin ja haasteisiin. Teoria alkaa seljetä, mutta mistä tiedän, mikä on sitä syvintä minuutta?
Kuka minä olen?
Emilia vastaa: ”On iso kysymys, kuka olet ilman persoonaa. Ihmisen minä on muuttuva. Se on täysin spontaania älykkyyttä, joka tekee juuri siinä hetkessä parhaat ratkaisut. On kuitenkin tehtävä tietoinen päätös toimia minän mukaisesti, muuten persoona ohjaa toimintaamme. Vaikka minän tieto on aina käsillä, ajaudumme useimmiten automaattisesti persoonan tuomiin reaktioihin tietoisen valitsemisen sijaan.” Tiedostaminen on siis avaintekijä toimiaksemme sen todellisen minän mukaisesti, eikä vain persoonamme reaktioiden ohjaamina.
Tommi tuo kuvioon mukaan vielä yhden toimijan, egon: ”Ihmisen minä on herkkä. Siksi sen ympärille rakentuu ego, joka minää suojellakseen johtaa tiettyihin reaktioihin. Esimerkiksi pakeneminen on yksi egon luoma selviytymiskeino. Ego ja sen luomat suojakeinot syntyvät kaikille. Ego alkaa kehittyä jo sikiövaiheessa, kun äidin raskausajan tuntemukset vaikuttavat lapseen.”
Tommi huomauttaa, että vaikka egon alkuperä on hyvä tarkoituksenaan suojata meitä, se myös estää meitä kohtaamasta todellisuutta. Egoa ei olekaan tarkoitus poistaa kokonaan, vaan sen voi ja se on tarkoitus hyväksyä ja tiedostaa sen vaikutus. ”Sen sijaan, että ajattelisin olevani yhtä kuin egoni ja sen ohjaama toiminta, voin ajatella, että minä olen minä ja minulla on ego, jonka toimintaa voin tarkastella ja päättää, toiminko sen mukaan.”
Tommi kertoo, että jos ihminen ei itse valitse tietoisesti toisin, ”luonnon painovoima” vetää meitä alaspäin. Tämä luonnon painovoima voi ehtiä viemään meidät aivan pohjalle, itsemurhan kynnykselle, mutta sieltäkään nouseminen ei ole mahdotonta. ”Niinkin syvältä voi nousta se herääminen, että haluankin olla elossa. Heräämisestä alkaa matka kohti parempaa, vaikka työtä se matka vaatii. Buddhalaiset sanovat: Kun on riittävän monta kertaa lyönyt päätä seinään ja ajattelee, ettei tästä nyt vain pääse läpi, herätään katsomaan, että tuossa vieressähän on kokoajan ollut ovi. Meidän pitää kärsiä riittävästi, kunnes huomaamme mahdollisuuden löytää uusi tie.”
Kuinka voin kasvaa minuksi?
On olennaista osata tunnistaa omat sisäiset pakonomaiset tarpeensa. ”Aina kun tunnistat käyttäytymisessäsi jotain pakonomaista, voit todeta, että nyt persoonasi yrittää suojata joltain, joka on tulossa esiin. Persoonahan suojaa kivulta ja ahdistukselta, mitä uudet oivallukset usein vaativat käymään läpi ennen helpotusta. Näin ollen persoona suojaa kivulta, mutta myös kasvulta”, Tommi muistuttaa.
Tarpeiden tunnistaminen ja omien reaktioiden tiedostaminen vaatii työtä. Vaikka juuri sitä omaa juttuasi ei voi tietää kukaan muu kuin sinä itse, kannattaa ottaa vastaan apua myös opettajilta ja opeista, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan. Tommi ohjeistaa: ”Voit oppia niiltä, jotka ovat kävelleet saman polun ennen. Sinun on itse käveltävä oma kasvun polkusi, mutta jos et tiedä mihin olet menossa, on vaikea edetä.”
Tommi muistuttaa kuitenkin olemaan tarkkana opastajia valittaessa: ”Tarjolla on laaja skaala menetelmiä ja ohjaajia, joten mieti, parantaako tämä oikeasti pysyvästi oloani, vai tarjoaako se vain hetkellisen avun. Mikään ulkoinen muutos ei tee sisäiselle rakenteelle mitään. Ongelma ottaa uudet vaatteet, mutta jos ei ole todella käynyt läpi omaa ahdistustaan, niin ongelma ottaa uuden muodon. Vapaus on sitä, että voin katsoa mitä ja ketä tahansa, mutta olla minä. Hyväksyä sen, mikä olen. Jos joudun sulkemaan maailmasta pois mitään, niin minä olen se, joka on rajoittunut.”
Tiedostaen kohti kasvua
Kehityksen ydin on tietoinen ajatteleminen. ”Ajattelu on persoonan väline. Persoonaa ei ole ilman ajattelua. Jos haluamme huomata minuuden ja persoonan erillisyyden, emme voi uskoa ajatuksiamme. Ne ovat yksi todellisuus, mutta ne eivät ole kaikki kaikessa. Intuitio, kyky sanattomaan ymmärrykseen, on meissä kaikissa, mutta kaikki me emme sitä huomaa”, Emilia kertoo.
Tällä vasta alkaneella tielläni kohti sen sisäisen minän löytämistä Tommin ja Emilian antamat eväät tiivistyvät mielessäni kolmeen ydinohjeeseen: tiedostan ajatukseni ja reaktioni, tiedostan niiden alkuperän mahdolliset syyt ja tietoisesti valitsen, toiminko reaktioideni pohjalta, vai ohjaako sisimpäni tekemään toisin.
”Vasta sitten, kun emme usko omia ajatuksiamme siitä, kuka olen, mitä muut ajattelevat minusta, mitä haluaisin että muut ajattelevat minusta ja mitä minä ajattelen minusta, voimme ymmärtää: Minä olen mitä olen”, Tommi tiivistää.
