Ajatuksia oppimisesta ja opettamisesta

TEPPO_KOLUMNI

Toukokuun loppuun liittyy vahvoja lapsuusmuistoja. Koivujen hiirenkorvien yhtäkkinen posahtaminen lehdiksi ja niiden kirpeän keväinen maku. Kirsikkapuiden huumaava väriloisto. Koulun päättyminen, Suvivirsi ja suuri vapauden tunne. Haikeus siitä, että joitakin ystäviä tai etäisiä kiinnostuksen kohteita ei tulisi tapaamaan pitkään aikaan.

IMG_4912

Jäämme helposti tuijottamaan oppimisen tuloksia oppiaineiden ja arvosanojen kautta. Kuitenkin monet elämässä todella tärkeät asiat opitaan lukujärjestyksen ulkopuolella. Sosiaaliset taidot ja kommunikointi, toisen henkilön mielipiteiden arvostaminen ja kuunteleminen, empaattinen suhtautuminen, rakentava palautteen antaminen ja vastaanottaminen, omien ja toisen rajojen huomioiminen ja kunnioittaminen. Kaikkia näitä voi oppia hyvältä esikuvalta.

Jos painotetaan pelkästään kaavojen, taulukoiden, vuosilukujen ja sääntöjen oppimista, lopputuloksena saattaa olla paljon asioita tietäviä ja muistavia osaajia. Se ei kuitenkaan takaa, että samalla olisi omaksuttu soveltamistaitoja, tiedon välittämistä tai toisen osapuolen hienovaraista tulkitsemista.

Soitonopetuksessa vallitsee yhä vanha traditio – kahdenkeskinen opettaja-oppilas asetelma. Henkilökohtaisessa ohjauksessa oppilaan on mahdollista saada juuri hänelle muokattua opetusta. Taitava opettaja opastaa jokaista oppilastaan yksilöllisesti, tunnistaen oppilaansa tason, vastaanottokapasiteetin, vahvuudet, omaksumistavat, vireystilan ja persoonalliset erityispiirteet. Parhaassa tapauksessa tällainen oppimistilanne, rohkaisevan huomion kohteena oleminen on oppilaalle erittäin motivoivaa ja innostavaa.

Taideaineiden puolella opettajilla on myös suuri vastuu. Amerikkalainen tutkija Brené Brown on perehtynyt laajalti häpeän ja haavoittuvuuden kokemuksiin. Hänen mittavan tutkimusaineistonsa mukaan suurimmat ja syvimmät häpeän kokemukset syntyvät luovia tekoja ja tuotoksia kritisoitaessa ja nolattaessa.

Ammattimuusikkona kohtaan erittäin usein ihmisiä, jotka kutsuvat itseään epämusikaalisiksi ja/tai laulutaidottomiksi. Nämä tarinat pohjautuvat usein koulujen laulukokeisiin. Luokan edessä, kaikkien kuullen piti esittää laulu, suorituksesta annettiin numero ja sen perusteella kukin saattoi sitten päätellä oman ”musikaalisuutensa”.

Itse olen sitä mieltä että musikaalisuutta on sekin, että tunnistaa eri ihmisiä puheäänestä. Jo siihen tarvitaan tarkka sävelkorva ja –muisti. On tyystin eri asia, miten tarkka äänihuulien hallinta meillä on. Useimmat meistä erottavat piirretyn ympyrän soikiosta. Vaatii kuitenkin harjaannusta osata piirtää vapaalla kädellä monta virheetöntä ympyrää peräkkäin. Useimmat meistä erottavat myös kuulemansa musiikin sävelpuhtauden. Kuullun melodian laulaminen tarkasti muistista vaatii lisäksi tarkkaa lihaskontrollia äänentuottolihaksistossa, sekä jonkin verran harjaannusta.

Paras perusta oppimiselle on luottamuksellinen, kunnioittava ja innostava ilmapiiri. Oman äänen ja ilmaisukanavan löytäminen voi olla erittäin tärkeä prosessi myös yleisemmin luovuuden ja ongelmanratkaisun saralla. Omaa ääntään voi etsiä myös soittimen, kuvataiteen, kirjallisen ilmaisun, tanssin tai vaikkapa hitsaamalla tehdyn ite-taiteen kautta.

Tapasin viime viikolla ensimmäisen viuluoppilaani. Koskapa hän on valinnut orkesterimuusikon ammatin, iloitsen etten nuorena ja kokemattomana opettajana torpedoinut hänen uraansa heti alkumetreillä. Vahvempi osuus muusikon ammattiin hakeutumisella oli toki sillä, että molemmat hänen vanhempansa ovat erinomaisia musiikin ammattilaisia.

Milloin sitten osaan riittävästi voidakseni opettaa toisia? Usein opittuamme jotain itse, palamme halusta päästä jakamaan oppimaamme muille. Siinä hötäkässä saattaa toisen osapuolen havainnointi jäädä katveeseen. Jos itse lähtisin nyt etsimään itselleni opettajaa johonkin tiettyyn taitoon, selvittäisin todennäköisesti ainakin seuraavia asioita: Onko hänellä käytännön kokemusta aiheesta? Onko hän edelleen itse innostunut ja kiinnostunut oppimaan lisää? Soveltaako hän oppimaansa toisen osapuolen tarpeiden ja tilanteen mukaan? Elääkö hän kuten opettaa? Saako hän toiset yltämään parhaimpaansa? Miten hän suhtautuu kollegoihinsa ja muihin koulukuntiin? Kuinka itsenäisiä hänen muut oppilaansa ovat?IMG_9581

Joskus tiettyyn asiaan perehtyminen saattaa aiheuttaa yllättäviä lisähaasteita. Pieni paradoksi oli siinäkin, että tehdessäni stressin poistoon tarkoitettuja äänimaljarentoutustallenteita, en arvannut kuinka stressaavaa levyn julkaiseminen kaikkine lupa-asioineen ja jakelukanavien etsintöineen voi olla. Loppujen lopuksi stressin keskellä käytin itse omia nauhoitteitani rentoutumiseen ja yksi ympyrä sulkeutui. Paras palaute tuli kuitenkin tekstiviestinä vakavasti sairastuneelta ystävältä: ”… jo pari kuuntelukertaa on vaikuttanut rentouttavasti.”

Pieni stressi voi olla oppimiselle tarpeellinen, liikkeelle laittava impulssi. Jos stressi kasvaa liian suureksi, se voi syödä ilon ja inspiraation. Ilman näitä oppiminen ja opettaminen tulee raskaammaksi ja työläämmäksi. Useissa kielissä soittamiselle ja leikkimiselle on sama verbi. Usein sanotaan myös että leikki on lasten työtä. Voisiko oppiminen, opettaminen ja työ olla aikuisille useammin kuin leikkiä?


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: