PUR Hyvinvointikauppa

Puhdasta hyvää oloa: Kurkistus hyvinvoinnin keitaaseen

Kirjoitus on mainosyhteistyö PUR-kaupan kanssa. Kirjoittaja Aino on yksi myymälän työntekijöistä. 

Muistan kun löysin ensimmäistä kertaa tieni PUR Hyvinvointikauppaan. Kodikkaan tunnelmallinen, noin vuoden vanha myymälä on monille vielä vieras, sillä vaikka se sijaitseekin aivan Helsingin ytimessä keskellä Kampin ihmisvilinää, on juuri Urho Kekkosen katu hieman sivussa. Kampin kauppakeskuksesta ulos astuttuani henkilökunnan iloinen vastaanotto ja myymälän lämminhenkinen fiilis toimi kuin porttina toiseen maailmaan pois kiireen ja hälinän keskeltä.

PUR Hyvinvointikauppa

Yksinkertaisesta smoothienhakureissusta syntyikin alku tarinalle, joka elää tänäkin päivänä. Smoothien toki mukaani sain silloinkin, mutta sen lisäksi vielä paljon enemmän – saan nimittäin nykyään ilon palvella asiakkaita parhaan ammattitaitoni mukaan PURin esiliina ylläni. Puhtaaseen hyvään oloon keskittynyt PUR nimittäin tuntui heti siltä istumalta kotoisalta paikalta juuri minulle – omasta hyvinvoinnistaan välittävälle ja luonnonmukaisuutta arvostavalle nuorelle naiselle. Myymälää tutkiskellessa tajusin sen valikoiman olevan laaja ja jokaiseen vaivaan löytyvän varmasti jokin apu osaavan henkilökunnan opastuksella. Homeopatian maailma on uskomattoman kiehtova ja mahdollisuuksiltaan monipuolinen, jonka vuoksi paikalla olevan homeopaatin henkilökohtainen opastus onkin korvaamaton etsiessä apua johonkin tiettyyn vaivaan. Maailmallahan homeopatia on laajemmin tunnettu ja käyttö vakiintunutta erityisesti Keski-Euroopassa. Suomessa homeopatian käyttö on vielä varsin vähäistä eteläisiin naapureihin verrattuna ja PUR tekeekin ainutlaatuista työtä tuodessaan homeopatiaa suomalaisten kuluttajien keskuuteen ja edistäessään tunnettuutta vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja niiden toimivuudesta perinteisen koululääketieteen rinnalla.

Homeopatian lisäksi PURilta löytyy muitakin ainutlaatuisia palveluita, kuten ravintoterapeutin tarkoin suunnittelemat Detox-puhdistuskuurit, joista jokainen voi valita omaan tilanteeseensa ja aiempaan kokemukseensa sopivan vaihtoehdon. Allekirjoittanut onkin parhaillaan 10 päivän detox-kuurin puolessa välissä ja olo on mitä mahtavin! Omaan tilanteeseensa sopivan ratkaisun niin puhdistuskuurien kuin muidenkin hoitomuotojen suhteen saa aina apua asiantuntevalta henkilökunnalta, joiden kiinnostus ja panostus kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi ei varmastikaan jää kellekään epäselväksi. Ravintoterapeutit suorittavat asiakkaille myös ravintoaineanalyysejä, joissa kehon ravintoainepitoisuudet selvitetään Health Concept Analyser-mittauksessa, ja asiakkaat saavat henkilökohtaiset ravintoneuvot kotiin vietäviksi.

PUR Baari

Niin ja entäs se smoothie? Sehän oli se kokonaisuuden viimeistelevä kirsikka kakun päällä. PURista nimittäin löytyy oma baari, jossa blenderi hyrskyttää taukoamatta valmistaen tuoreita smoothieita sekä kylmäpuristettuja mehuja. Innokas baarihenkilökunta on ajan hermolla ja valikoima päivittyykin uusien reseptikokeilujen sekä kuumimpien trendien mukaan. Viimeaikoina bulletproof-kahvi ja herkulliset raakakakut ovatkin nousseet asiakkaiden suosioon! Innolla odotellaan millaisten herkkujen voimin baarissa aloitetaan joulun odottelu – piparinhimoisille ainakin löytyy herkkuja, sen uskallan jo nyt luvata. Koko baarin valikoima on koottu tarkasti valituista luomuraaka-aineista ja se on sisällöltään niin gluteeniton kuin maidotonkin, jonka vuoksi se sopii useimmille allergikoille sekä ruokavaliotaan tarkkaileville ihmisille ilman, että terveys maistuisi läpi. Päivittäin korviin kiiriikin kiitosta herkullisista mauista, joita baari asiakkailleen tarjoaa!

Lämminhenkisyys ja välittävä ilmapiiri selittyy tutustumalla PURin taustoihin. Kyseessä kun ei ole mikään ketjumyymälä vaan aiemmin Circlum Farmasiana tunnettu perheyritys, jonka takana seisovat äiti Onerva Pekkonen sekä tytär Anu, joka äitinsä tukena alkoi jälleenrakentamaan yritystä vuoden 2013 tuhoisan tulipalon jälkeen. Näin syntyi PUR Hyvinvointikauppa, joka on Anun käsialaa yhdistäen saman katon alle luontaiset hoitotuotteet sekä puhtaat ja ekologiset arjen kulutustavarat. Hakaniemestä löytyy edelleen PURin sisarmyymälä PUR Farmasia, joka on erikoistunut homeopatiaan, valmistaen myös itse homeopaattisia lääkkeitä.

PUR Hyvinvointikauppa

PURin tavoitteena on tarjota ihmisille lisää hyvää oloa ja mieltä, tietoa ja terveyselämyksiä, eikä ole unohtanut pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvia asiakkaitakaan. He voivat nimittäin asioida verkkokaupassa, joka sisältää alati kasvavan valikoiman myymälän tarjonnasta: homeopaattisia ja antroposofisia valmisteita, laadukasta luonnonkosmetiikkaa, superfoodeja ja muita terveysvaikutteisia elintarvikkeita, lisäravinteita sekä luontaisterveystuotteita.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image