David Wolfe – Nuoruuden lähdettä metsästämässä

Suomessa viime viikonloppuna vieraillut luonnollisen hyvinvoinnin rokkistara, David “avokado” Wolfe esitteli innokkaalle kuuntelija yleisölleen läjäpäin työkaluja omaan jaksamiseen liittyen. Tämä kirjoitus tiivistää fiiliksiä ja pistää muutamia muistiinpanoja niillekin, jotka eivät paikan päälle päässeet. Lähdetään kurkkaamaan mitä sinne muistoihin ja kokemuslokeroihin tarttui. Kirjoitus edustaa allekirjoittaneen näkymystä tapahtumasta, mikä eroaa aina muiden paikallaolleiden kokemuksista. Yritän kuitenkin pitää pääteemat kohtuullisen lähellä sitä, mitä päivä sisälsi.

David Wolfe
David on jo pitkään kiertänyt maailmaa, opastamassa ihmisiä ottamaan terveyttään omiin käsiinsä entistä rohkeammin. Päivä alkoi erittäin havainnollistavasti, sillä millä vuosituhannella elämme. Davidin kysyessä, kuinka moni käytti 70-luvulla tehtyä puhelinta. Kenenkään käden nousematta, hän jatkoi 80-luvulle, edelleen kenenkään käden nousematta. Tämä jatkui 90-2000 luvulle, aina 2010 vuoteen asti, ennen kuin ensimmäiset kädet nousivat. Olemme siis päivittäneet teknologiaamme jatkuvalla syötöllä, mutta kuinka on terveys ajattelumme suhteen? Elämmekö 70- luvulla vai 2014 vuodessa, jolloin ymmärrämme hyvin paljon enemmän terveydestä, kuin esimerkiksi kaksi tai neljä vuotta sitten, jolloin David viimeksi vieraili Suomessa. Päivitämmekö tietojamme, avautuen uusille löydöille ammattilaisten ja tieteenkin saralta, vai pidämmekö kiinni vanhoista rahistuneista oppikirjoista? Tästä oli hyvä lähteä liikenteeseen. Mitä olemme itse valmiita tekemään omalle hyvinvoinnillemme ja kuinka paljon olemme siihen valmiita panostamaan?

”Jos olet sitoutunut, aina on keino”
-Anthony Robbins-

Värit
David avasi kiehtovia yhteyksiä siihen, mitä erilaiset väripigmentit tekevät kehossamme ja kuinka voimme niitä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää. Kävimme erilaisia värejä läpi, avaten niiden fysiologisia toimia kehossa, sekä vaikutusta mm. mielen toimintaan. Henkilökohtaisesti arvostus nousi monta pykälää, Davidin myöntäessä pitkän linjan raakaruokailijana, että aina lämmitys ei ole pahasta. Joskus jopa hyödymme siitä, kohonneena imeytymisprosenttina. Tämä mielestäni osoitti sen, että päivän rokkistara pystyy ottamaan uuden tiedon vastaan, muuttaen omaa näkemystään, ennenkaikkea pohjaansa mistä toimia. Raakaruoka voi olla ravinteellisesti erittäin korkealla, mutta mitä sillä on väliä, mikäli emme pysty sitä imeyttämään kehossamme? Kun otetaan vielä huomioon meidän alueellinen sijainti, niin jokainen pystyy omalla intuitiollaan ymmärtämään, että kylmällä kaipaamme lämmintä sisällemme.

Kokonaan käsitteisiin täysin menemättä, voidaan kai asia tiivistää, että punaista, oranssia, keltaista, vihreää, sinistä (jota luonnosta löytyy vähän), purppuraa, ruskeaa, valkoista ja mustaa olisi hyvä löytyä ruokavaliosta. Monesti värit ollaan unohdettu ja pyritty tarkastelemaan ravinnon rakennetta, joka on vienyt luultavasti meitä kauemmas yksinkertaisuudesta. Täyttämällä lautasemme ja juomamme väreillä ruokimme omaa geenistöämme toimimaan täydellä teholla, joka pitää meidät elinvoimaisena vielä seuraavat 3000 vuotta. Näin ainakin David taisi mainita. Haaste löytyi sieltä, että emme pysty aina hyödyntämään kaikkia ihmeellisiä väriaineita. Tähän on monta tekijää, joista kiire, nopeasti syöminen, pureskelun unohtaminen, sekä suoliston toimintamme tuskin ovat pienimpiä tekijöitä.

WP_20141109_14_13_58_Pro
David nosti myös rasvan tärkeyden esiin. Monet aineista ovat rasvaliukoisia, jotka tarvivat muun rasvan, kuin mitä kevyissä kasviksissa ja marjoissa esimerkiksi on. Onneksi maassamme rasvakammo on tästäkin syystä häviämään päin. Jos haluat hyötyä kasvisten hyödyllisistä aineista, David vinkkasi muutaman kikan;
– Syö enemmän, esim. marjoja
– Käytä rasvaa aina kasvisten, marjojen, yrttien ja juuresten kanssa
– Käytä lämmitystä apunasi, ainakin siihen pisteeseen asti, että kuumuus on ”lämpimän keiton luokkaa”
– Soseuta ruoka

Värikategoriassa Avokadon mainitessa villien marjojen merkityksen, luultavasti moni yleisössä (minä ainakin) hymähteli. Meidän metsien ollessa pullollaan edelleen omaa geenistöä ylläpitäviä villimarjoja, jotka tukevat meidän geenistöä ylläpitäviä järjestelmiä.

Syö värejä ja tunne onnellisuuden tunteen nousu kehon sisälläsi.

Hormonit
Yksiä suurimpia epigeneettisiä vaikuttajia ovat hormoneidemme toiminnot. Tässä kohtaa tulemme siihen pisteeseen, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Sen sijaan, että olisimme geeniemme uhreja, voimme tarkastella epi (yläpuolella) genetiikan vaikutuksia geeniemme toimintaan. Toisin sanoen meillä on sisäinen kaukosäädin, jolla pystymme säätelemään omien geeniemme ”päälle / sammumaan” ominaisuuksia. Ravinto näyttelee suurta roolia, ympäristön, ajatusten, tunteiden, myrkkyjen, liikkumisen, rentoutumisen, unen ja lisäravinteiden lisäksi. Monet ovat alkaneet keskittymään entistä enemmän hormoneihin ja niiden toiminnan tehostamiseen. Koska hormonit ovat kehomme sisäisiä kommunikoijia, eri tapahtumien kesken, tavallaan sisäisenä postilaitoksena toimien, kannattaa niiden toimintaan todellakin panostaa.

Äärimmäisen tärkeinä katsotaan olevan anabolisten (kasvattaja / uudistava) ja katabolisten (hajottava / energiaan käyttävä) hormoneiden tasapaino. Pääteemoina muutamia nostoja:

Hormoneita tukevat tekijät:

– Kolesteroli. Äärimmäisen tärkeä sukupuolihormoneiden muodostaja. Osa ihmisistä pystyy tuottamaan paremmin itse kolesterolia, osa huonommin. Sen takia ravinnosta saatava kolesteroli on äärimmäisen tärkeä, joista mm. lisääntymiseen, terveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät hormonit muodostuvat. Yhtenä nostona voidaan ottaa Ghee (kirkastettu voi), josta saadaan eläinperäistä rasvaa ja kolesterolia, ilman että esimerkiksi asenteellisista syistä ei halua eläimiä syödä.
– Kookostuotteet
– Poron / Peuran sarviuute, joka sisältää monia kasvutekijöitä tukevia elementtejä. Jopa kiinalainen lääketiede tukee tätä suuntausta. Toki aina löytyy skeptisyyttä, yleensä ilman kokeilua ja testaamista omalla kehollaan.
– Nokkosen juuri, erityisesti miehille
– Jamssi / bataatti
– Tongkat Ali
– Kaakaovoi
Panosta myös merileviin, joissa on mm. runsaita määriä jodia, jota tarvitaan terveelle KILPIrauhastoiminnalle.

On myös hyvä muistaa progesteroonigeeli, bioidenttisenä muotona, joista moni voisi hyötyä hormoniongelmiinsa. Keskustele ammattilaisen kanssa tästä vaihtoehdosta, ennen kuin lähdet itse käyttämään tätä ”kehogeelinä”.

Hormoneiden häiritsijöitä ”xenoestrogeenejä, eli vierasperäisiä estrogeenin kaltaisia aineita:
– Muovi ja sisällä olevat materiaalit
– Petrokemikaalit
– Liiallinen sokerin käyttö
– Lisäaineet, torjunta-aineet, joita löytyy esim. syömämme ravinnosta
– Tehotuotetuista eläimistä (johtuen ruokinnasta, joka ei tue lajityypillistä ravintoa)
– Hygieniatuotteet, sekä kodin siivoukseen tarkoitetut tuotteet.

Koska jokainen altistuu näille jossain määrin, on hyvä miettiä, kuinka kuormitusta saisi vähemmäksi. Kurkkaa myös tämä kirjoitus. Davidia löyhästi lainaten ”tee se minkä tulet tekemään, älä sitä mitä et tule tekemään”

WP_20141109_17_43_13_Pro
Sairaudet, oireet vai tilat?
Elämme ajassa, jossa vastavoimat erkanevat entisestään. Tietyt tahot estävät, jopa kieltävät parantavien kasvien käyttöä. Tämä herättää monia kysymyksiä, joista ensimmäinen voisi olla MIKSI? Miksi ihmiset eivät saa käsiinsä kasveja, jotka ovat kuuluneet ruokavalioon koko meidän olemassaolon ajan. On se sitten tieteellisestikin todistetut mäkikuisma tai ruusujuuri, jotka auttavat mm. masennuksen ensimmäisissä vaiheissa. Tai on se sitten ihan vaan lähituottajien tukeminen, joka on tehty äärimmäisen haasteelliseksi toteuttaa käytännössä. Onko kaikki säännöt ja määräykset todellakin meidän hyväksi? Vai onko niillä motiiveja ruokateollisuuden bisneksen tekemiseen? Meidän hyväksi vai markkinoiden parhaaksi? David poistaisi ”E(l)viran”, kuten hän suomeksi kohtuullisen hyvin väänsi, juurikin sen haasteiden lisäämisen takia. Jos kuuntelet virallista tiedotusta, niin olet varmasti huomannut, kuinka moni luonnonkasvi ja villinä oleva ruoka voi olla vaarallinen. Kuitenkin olemme viimeiset pari miljoonaa vuotta käyttäneet näitä kasveja ja kohtuullisen hyvin pärjänneet. Davidkin sanoi, ”en suosittelisi mitään käytettävän päivittäin” on kohtuullisen hyvä määritelmä, koska jos katsomme luonnonkansoja, kasvien kierrätys ja monipuolisuus ovat ne teemat, jotka pitävät kehon tasapainossa ja elinvoimasena.

Yksi teema mikä nousi oli myös mielen vaikutus terveyteemme. Placebon vaikutuksista monet tietävät ja olen itsekin niistä kirjoittanut. Mutta pienenä kertauksena, mielesi vaikuttaa siihen kuinka lääke vaikuttaa. Oli ”lääke” sokeripilleri tai kemiallinen tuote. Mielesi vaikuttaa suunnattomasti siihen, miten kehosi käyttäytyy sen jälkeen. Myös toiseen suuntaan, jolloin nosebo (placebon ilkeä serkku) voi heikentää terveytesi tilaa merkittäväsi. Tähänkin Mr. Avokado nosti hienoja esimerkkejä ja todisteita, jotka varmasti saivat tilassa olevat skeptisimmätkin miettimään, mikä onkaan terveydessä tärkeintä. Ruoka vai asenne millä sen syöt?

Asenne
Asenteesta puhuttiin myös paljon ja se onkin kiehtova teema, mitä enemmän ihmiset tutustuvat fyysisiin tekijöihin, tulee myös mentaaliset ja sielullisemmat teemat esiin. Kuten myös toisin päin. Molemmat vaikuttavat kumpaankin suuntaan, fyysinen mentaaliseen, mentaalinen fyysiseen. Näin myös päivän tähti totesi ”Pahin tapahtumasi on yleensä parasta mitä sinulle on tapahtunut”. Asenne vaikuttaa suunnattomasti siihen, teemmekö itsellemme hyvää vai hallaa.

HippocratesQuote
Yksittäiset työkalut
Yksittäisistä työkaluista nostan vain muutamia, koska päivä tarjosi niitä kymmenittäin. Osa noista työkaluista oli hifistelijöille tuttuja, mutta isommalle yleisölle täysin tuntemattomia. Tutustu halutessasi näihin:
– TA 65 – DNA:n uudistaja / immuniteetti /parantaa telomeerien toimintaa
Resveratroli – Auttaa kaikkia kehon soluja suojautumaan. Kurkkaa linkin lopusta ihan huvikseen liitteet! Havainnollistava siitä, kuinka ”vähän” ainetta on tutkittu.
– THC & CBD – Joilla on erittäin positiivisia vaikutuksia huomattu moneen oireeseen. Monet taitavat kuitenkin takertua yhdisteen ”laittomuuteen”.
– Humala uute (Hops extract) – Davidin mukaan Resveratrolin, hampun kanssa käytettynä erittäin suojeleva kolmikko
– Kapris – Itkumuuristakin kasvava maapallon nro.1 ”happiness food” (http://en.wikipedia.org/wiki/Quercetin)
– Punajuuri, joko mehuna tai fermentoituna. Auttaa mm. metylaatiossa.
– Sienet, kuten esim. Mividalta ilmestynyt uusintapainos Jaakko Halmetojan Pakurikääpä (Mividata 2014), voisi olla hyvä paikka aloittaa. Suositeltava ostos, tapahtumassakin iloisesti kirmanneelta Jaakolta ja biomedin porukalta.
– Suolavesi (muista puhdistamaton suola, jossa on kaikki hyvä kama edelleen tallella) perus sisäisenä hoitona
– Luuydin terapiahoidot. Maailmalla yleistyvä kantasolujen toimintaa tehostava, omasta luuytimestä otettuna kuulostaa varsin vahvalta tämän päivän kehon uudistajalta.
– Puna / keltaiset väripigmentit (betalain) yksi superruoka kategoria.
– Afrodisiakki dietti – Rokkaavin dietti tällä hetkellä?

Tavoitteet
Kuten moni valmentaja, myös Avokado puhuu tavoitteellisuuden tärkeydestä. Mikäli katsomme omaa elämäämme, jokainen tapahtuma, minkä olemme luoneet elämäämme on ollut ensin pelkkä ajatus. Niinpä olemme luomassa omaa elämäämme jatkuvasti, kiinnitimme siihen huomiota, tai emme. Koska kyseessä on kuitenkin meidän oma elämämme, niin aika järkevältä kuulostaisi luoda se omista näkökohdista ja tavoitteista käsin. Lämmin suositus jokaiselle, joka haluaa elää oman näköistä elämäänsä.

Tärkeintä?
Vaikkakin fyysisyys on äärimmäisen tärkeä asia, vieläkin tärkeämpää, myös päivän luenoitsijan mielestä, on yhteisöllisyys. Ei liene yllätys, että monet pitkäikäiset kansat ovat hyvin vahvasti liitoksissa omaan yhteisöönsä. Yhteisö ei tarkoita pelkästään omaa lähipiiriä, vaan kokonaisuutta, johon kuulumme. ”No farms, no food, no farms, no fun”- toteamus muistutti meitä siitä, kuinka tärkeää on tukea pienyrittäjiä, puhtaan ruuan kasvattajia, sekä pienviljelijöitä. Ruoka, joka monelle meille on tärkeää, ei vaan ilmesty itsestään. Se lisääntyy mihin keskitymme. Mikäli yksilöinä tuemme pientä, on sillä mahdollisuus elää osana tätä yhteisöä. Yhteisö ymmärtää myös luonnon tärkeyden ja pyrkii panostamaan sen toimintaan, sekä eheyttämiseen omilla toimillaan. Me olemme yhteydessä luontoon, joka tarjoaa kaikki lääkkeet meille mitä tarvitsemme. Usein kävelemme niiden ohi, matkalla patentoituihin ratkaisuihin. Yhteisö huolehtii toisistaan, pitäen terveyden tärkeämpänä, kuin pelkän rahan; ”jotku ovat niin köyhiä, ettei heillä ole muuta, kuin rahaa”.

he
Myös Hidasta Elämää heimoa oli paikan päällä mukavasti. Kuvassa vasemmalta Pequ Nieminen, Jani Wahlman, Tomi Parkkinen ja Teemu Syrjälä.

                       

Säännöt ja määräykset kiristyvät kaiken aikaa ja näin tulee tapahtumaan jatkossakin, ellemme luo toisenlaisia tapoja olla ja toteuttaa terveyttämme. Me olemme niitä, jotka ovat muuttamassa maailmaa, juuri sinä ja minä. Kunhan muistamme hypätä sisäisen totuuden virtaamme, emme voi mennä metsään (tai ehkä juuri sinne menemme). Panosta omaan terveyteesi, jaa tietoa, anna takaisin yhteisöllesi ja nautitaan matkasta, ei tää niin vakavaa vissiin ollutkaan. Kiitos David, kiitos Raakapuoti järjestämisestä, kiitos Christoffer loistavasta visuaalisesta esityksestä, kiitos kaikki paikallaolijat, kollegat, näytteilleasettajat ja ihmiset, jotka panostatte tähän kasvavaan yhteisöön. Kasvua ja kehitystä meille kaikille.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image