Viimeiset viikot ovat olleet Keltaisessa talossa melko lailla omenantäyteisiä! Omenasato on ollut valtava, joten puuhaa on riittänyt. Niitä on riittänyt yltäkyllin omiin ja muidenkin tarpeisiin ja harmillisesti paljon on myös jouduttu kuskaamaan kompostiin.
Perinteiseen tapaan olen keittänyt hilloa ja mehua. Tänä vuonna on kokeiltu myös hillon valmistusta uunissa ja se olikin tosi herkullista ja helppoa, kun se itsekseen uunissa valmistui. Töissä tätä herkkua sain maistaa jäätelön kera, joten olihan sitä kokeiltava.
Aikaisemmin olen kuivannut omenalastuja kiertoilmauunissa, viime syksynä minulla oli lainassa kuivuri ja tänä syksynä sen hankin itselle. Kuivatut omenat ovat meillä aivan erityisessä suosiossa ja purkkiin ei paljon jää laitettavaksi, kun erä valmistuu. Mitään hätäisen hommaa kuivaaminen ei ole, kuivurillinen kestää kuivua 5 tuntia, mutta toisaalta se hoituu siinä sivussa ihan itsekseen. Niitä on ollut kiva viedä myös Ystäville tuliaisina ja niinpä syntyi “Keltaisen talon luomu omenalastut”. Purkki syntyi minun ja tyttären yhteistyönä. Minä päätin pysytellä suunnittelupuolella, kun liimaa oli enemmän sormissa, kuin liimattavassa paperissa! Toteutuksessa jouduin sitten turvautumaan tyttären näppärämpiin sormiin. Jostain kumman syystä minulle ei ollut kerrottu kätevästä kaksipuoleisesta teipistä, vai olikohan vika siinä, että en ymmärtänyt sitä tässä hyödyntää, mene ja tiedä.
Kova työ omenissa on, kun niitä paljon tulee, mutta kyllä se vaivan talvella palkitsee. Niin mukava on ottaa omaa omenamehua pakastimesta ja kääretortun väliin laittaa omenahilloa.
Yhden asian olen näissä syksyn säilöntähommissa pannut merkille tänä vuonna; säilöttyä tulee huomattavasti enemmän nyt, kun väki on vähentynyt talosta, mutta toisaalta kulutus on kasvanut roimasti. Olisikohan syynä tähän vienti, joka on onneksi on alkanut vetämään tuonne nuorison uuden kotikaupungin suuntaan! Se tosin on pelkästään positiivista, on mukava laittaa ja säilöä, kun niille löytyy käyttöä ja käyttäjiä.
Kuvat: Emilia Perälampi
