Lievät tuloerot suitsivat yhteiskuntaa myönteiseen kehitykseen, mutta suuret tuloerot mitätöivät ihmisten lahjakkuutta ja työtä. Yhteiskunnan yhtenäisyys kärsii ja ihmisten välinen luottamus murenee. Tuloerojen kasvu on maailman talousfoorumin mukaan lähitulevaisuuden (2013–2023) todennäköisin uhka. Tätä nykyä 85 maailman vauraimmalla ihmisellä on varallisuutta yhtä paljon kuin 3,7 miljardilla maailman materiaalisesti köyhimmällä. Polarisoituminen lisää jännitteitä.
Talous on ihmisen väline hallita mahdollisimman viisaasti rajallisia resursseja. Markkinoiden ensijainen tehtävä on turvata perustarpeiden tyydyttyminen kaikille ihmisille? On siirryttävä kilpailullisesta ahneudesta ja kapea-alaisesta oman edun tavoittelusta yhteistyöhön. Pitäisikö edistyksen mitaksi ottaa huono-osaisuuden vähäisyys, ettemme rakentaisi vastakohtien kulttuuria, joka syö yhteiskuntien eheyttä. Latteus leviää ja voimattomuus voimistuu.
Onko totta, että vakaa talous parempi ihanne kuin jatkuvasti kasvava talous, sillä talouden perustan muodostavat rajalliset luonnonvarat? Niin kauan kun emme määrittele rajaa sille, minkä verran materiaalista hyvää on riittävästi, hyväksymme hiljaisesti kehityksen suunnan, jonka mukaan sopivasti on vähän enemmän. Onko hiljaa oleminen kannanotto? Olenko hiljaisesti mukana vaalimassa ajattelu- ja toimintatapaa, jonka mukaan esimerkiksi metsäteollisuuden tuotannon lisääminen tarkoittaa sellaisen systeemin luomista, joka korjaa kaikki Suomen metsät itseohjautuvasti yhden yön aikana ja siirtää puumassan puunjalostusteollisuuden käyttöön seuraavan päivän aikana?
Planeettamme luonnonvarat ovat yhteistä omaisuuttamme. Politiikka on sivuraiteilla siinä, että raaka-aineita ei juuri veroteta vaan verotuksen painopiste on ihmisen työssä. Veroja maksaa eniten se työnantaja, joka tarjoaa työpaikkoja. Seurauksena on tuotantoprosessien optimointi siten, että ihmistyövoiman osuus on mahdollisimman pieni, vaikka se tarkoittaisi käytännössä energian ja raaka-aineiden kulutuksen lisääntymistä. Eikö tällaisessa yhteiskunnan rakenteessa ole liian monta häviäjää?
Kestävässä ja iskunsietokykyisessä yhteiskunnassa verotuksen kohteena ovat hyvän elämän saavuttamisen kannalta huonot asiat, eivätkä hyvät asiat kuten elämälle merkitystä antava työ. Eikö ole kansantaloudellista tuhlausta, että esimerkiksi meidät sairastuttava roskaruoka on halvempaa kuin terveellinen ruoka?
Integroitunutta näkemystä tarvitaan, sillä siiloutunut sektoriajattelu vie meitä sivuraiteille. Mikään inhimillisen elämän osa-alue ei pohjimmiltaan ole erotettavissa toisista ihmisistä tai luonnosta. Ei ole mahdollista, että keuhkot voivat hyvin sydämen kärsiessä eikä yritys voi menestyä mikäli työntekijät voivat huonosti. Jos Afrikka luhistuu myös Euroopalle tulee ongelmia.
Eikö globalisoituneessa ja integroituneessa maailmassa ole yhä useammin niin, että kaikki voittavat tai kaikki häviävät, sillä systeemin diversiteetin pienentyessä sen iskunsietokyky heikkenee? Jos näin on, eikö tämä haasta vallalla olevaa darwinilaista ajattelua siitä, että evoluution edetessä vahvat kukoistavat ja heikot luhistuvat?
Kun kaiken tämän tiedämme kovin hyvin, keskeistä on se, mitä tekoja tekee planeettamme älykkäin olento tiedossa oleviin tosiasioihin, historialliseen kehitykseen ja vallitseviin trendeihin reagoidessaan? Yhteiskunta muodostuu yksittäisistä ihmisistä. Jos haluan, voin asettua valinnoillani osaksi ratkaisuja ongelmien vahvistamisen sijasta. Tämä on mahdollista monta kertaa joka päivä. Margareth Mead totesi, että ”älä koskaan epäile pienen ajattelevan ja sitoutuneen ihmisryhmän mahdollisuuksia muuttaa maailma – se on ainoa tekijä, joka siihen pystyy”.
