Kun aloin kirjoittaa henkisen tai henkilökohtaisen kasvun teemoista, huomasin että se on haastavaa: Joko voisi valita tyylin, jossa melkein näkee tekstin leijailevan eteerisesti pilven reunalla. Tekstissä käytettäisiin sanoja, kuten voimaantuminen, valaistuminen, sielu, resonoida ja kosminen. Tykkään itse lukea tällaisia tekstejä, mutta tiedän, että moni laittaa jo parin ensimmäisen rivin jälkeen tekstin päälle ”hihhuli-leiman”. Vähintään se on liian positiivista (=naiivia!) tai rinnastuu uskonnollisiin kirjoituksiin, joissa ei sinänsä ole mitään väärää. Joka tapauksessa monille arjen pyörityksessä elävälle nykyihmiselle vieraannuttavaa. ”Ei kuulu minun elämääni.”
Toinen vaihtoehto olisi valita tyyli, joka on tuttu naistenlehdistä. ”Näin elät hyvää elämää!” Tekstissä luetellaan kohdat ykkösestä vitoseen, jotka tekemällä naps vain nopea täyttymys on mahdollinen ja elämä muuttuu kuin taikaiskusta. Otsikolla kalastellaan klikkejä pariksi päiväksi, kunnes keksitään uusi otsikko ”Viisi asiaa, jotka tekemällä elämäsi muuttuu”. Tämä kirjoitustapa kerää niitä klikkejä ja silmäpareja, mutta saako se ihmisen todella syvältä oivaltamaan muutoksen mahdollisuuden?
Jonkinlainen kultainen keskitie on siis haussa, sanallinen muoto asioille, joita olen viime aikoina oppinut ja opin joka päivä. Miten elämänlaatu on parantunut huomattavasti, kun on oppinut edes hieman käsittelemään ikäviä tunteita. Miten meditaatiossa välillä tuntee olevansa yhtä kaiken kanssa eikä kaipaa enää mitään sen enempää. Miten vapauttavaa on päästää irti menneisyyden tai tulevaisuuden murehtimisesta.
Haastavaksi kirjoittamisen tekee myös se, että henkisen kasvun asiat ovat suurilta osin kokemusperäisiä, niitä ei voi laittaa tieteellisen mikroskoopin alle tutkittavaksi ja käsitteellistettäväksi. Vaikka ilahduttavaa on ollut huomata, että viime aikoina valtamedioissa on kirjoitettu sekä tietoisuustaitojen tutkimisesta kouluissa että työuupumuksen hoidossa.
Koska en ole tiedemies, joudun käyttämään asioiden kuvailemiseen sanoja ja termejä, joilla saattaa olla muita merkityksiä. Esimerkiksi rakkaus ymmärretään länsimaissa yleensä romanttiseksi parisuhderakkaudeksi tai äidinrakkaudeksi – ei välttämättä siksi täydellisen yhteyden ja rauhan tilaksi, joka silloin tällöin löytyy joogatunnin aikana, hyvän keskustelun hetkellä tai kun (hetkellisesti) hyväksyy itsensä huonotkin puolet.
Toinen esimerkki haastavasta käsitteestä on ego. Siitä tulee monille mieleen itsevarma, kaikkitietävä, lihaksiaan pullisteleva mieshenkilö eikä kuten itse sen käsitän, meidän kaikkien mielessä asusteleva persoona, joka yrittää ohjata tekemistä ennalta opittujen uskomusten suuntaan.
Haasteista huolimatta haluan kirjoittaa henkisestä kasvusta, ja koska minustakin löytyy se epävarma, hyväksyntää janoava sisin, olisi mukava tuoda asiat esiin sellaisella tavalla, jonka mahdollisimman moni ymmärtäisi neutraalisti, ”ota mitä itsellesi on tarpeen tai jätä” –tyyppisesti. Kyllä, pelkään tuomitsemista, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Onneksi tiedän jo lähipiiristäni, että nämä asiat kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän, monilla tuntuu olevan suorastaan suuri jano löytää jotain aitoa, pysyvää yhteyttä.
Olen myös pohtinut, mikä on kirjoittamishaluni takana tai tavoitteena ylipäätään. Miksi haluan jakaa melko yksityisiäkin asioita ja kokemuksia? Vastaus on, että niin minun vain kuuluu tehdä. Sitä voisi kutsua vahvasti intuitiiviseksi tiedoksi tai kutsumukseksi. Toisaalta olen myös yrittänyt tarkastella persoonani, ettei kirjoittamisen takana liikaa vaikuta se paljon puhutun egon halu saada huomiota.
Yksi selkeä ja yksinkertainen tavoite kirjoittamiselle kuitenkin nousee: jos edes yksi ihminen saa kirjoituksista inspiraatiota, oivalluksen tai kimmokkeen kehittää itseään uuteen suuntaan, niin olen onnistunut. Vanha minä ei olisi uskaltanut lähteä tämän tavoitteen perään, mutta uusi minä uskaltaa.
