Tarinoita kirkkaasta luolasta on kuusiosainen artikkelisarja, jossa käsittelen rakkaussuhteen päättymiseen liittyvää tunnekäsittelyä logoterapeuttisesta viitekehyksestä. Logoterapiasta löysin filosofian omalle elämänkatsomukselleni. Kirkkaalla luolalla kuvaan tilaa, jossa ihminen elää elämäänsä silloin, kun ei ole parisuhteessa, vaan pystyy reflektoimaan omaa itseään sopeuttamatta käytöstään toiseen ihmiseen. Samalla omat toiveet ja halut löytävät selkeämmät ääriviivat ja mahdollisuus oppia kokemaan rakkautta kasvaa.
Otsikon lause on logoterapian isältä, Viktor Franklilta. Kolmelta keskitysleiriltä pelastunut itävaltalainen Frankl kuvasi kirjoissaan, kuinka rakkaus ja omatunto ovat ihmisen kykyjä, joilla hän kykenee tiedostamaan oman ja toisten ihmisten ainutlaatuisuuden ja korvaamattomuuden. Omantunnon avulla ihminen kykenee tiedostamaan kunkin tilanteen tarkoituksen.
Jokainen elämämme tarkoitus on ainutlaatuinen. Jokainen lähimmäinen on meille viime kädessä korvaamaton. Eroseminaarissa on mahdollista ymmärtää myös entisen puolison korvaamattomuus kumppanina, jonka kanssa eletty aika oli tärkeä kasvukokemus. Joskus kahden ihmisen yhteinen matka tulee päätökseen jo paljon aiemmin kuin olisimme suoneet. Yhteisen eletyn ajan pituus ei ole suhteessa sen merkityksellisyyteen kasvullemme ihmisinä.
Terapeutti Robert Burney on sanonut: “Kaksi ihmistä, jotka tietoisesti pyrkivät kohti toisiaan, voi olla todella kaunis kokemus.” Rakastuessaan ihminen tunnistaa toisessa ihmisessä tuon korvaamattomuuden ja jos rakkaus syvenee rakastamiseksi se kantaa pariskuntaa yhteisessä elämässä.
Yalen psykologin professori Robert J. Sternberg kuvasi “Rakkauden kolmioteorian”. Se koostuu nimensä mukaisesti kolmesta osa-alueesta: läheisyydestä, intohimosta ja sitoutumisesta. Jokaista tarvitaan, jotta pari pystyisi kasvamaan yhdessä ja kokemaan rakkautta yhdessä turvallisesti. Erilaisissa parisuhderakkauden tutkimuksissa tulee toistuvasti ilmi, että rakkaus koetaan vahvana kumppanuutena ja arkipäivän yhteistyönä, joka ei sujuisi ilman toimivaa läheisyyttä. Läheisyyttä taas ei ole ilman avoimuutta ja vain itsensä tunteva ihminen pystyy olemaan avoinna toiselle.
Fisherin Eroseminaarin tärkein anti on tutustumisessa omaan itseensä ja päättyneen suhteen tarkastelu sen valossa. Vertaistuelliset keskustelut voimistavat tavoitteeseen pääsyä. Vertaispeilissä voi nähdä itsensä kauniimpana ja armollisemmassa valossa. Rehellisesti itseään katsova, uuden elämän kynnyksellä empivä ihminen tekee itselleen suuren palveluksen uskaltaessaan katsoa sisäänsä, tutkimalla motiiveja, jotka tahdittivat aiempaa elämää.
”Toipumisen edellytys on tosiasioiden myöntäminen, ja asianlaitojen hipoessa pohjamutia ainoa mahdollinen suunta on eteenpäin. Tuntui ristiriitaiselta ja surkuhupaisalta, että saatoin olla ylitsevuotavan onnellinen, vaikka koko elämäni oli juuri heittänyt täyden voltin.”
(eroseminaarilaisen ajatuksia 2012)
Franklin mukaan ihminen on ainutlaatuinen yksilö, joka suuntautuu ulospäin. Ihminen saa hänen mukaansa parhaan täyttymyksensä suuntautuessaan kohti arvokasta asiaa tai ihmistä. Suuntautuminen on sukua Sternbergin kolmiolle. Sekä läheisyys, intohimo että sitoutuminen eivät tulisi näkyviksi ilman ihmisen vapaasta tahdosta syntyvää suuntautuneisuutta toista ihmistä kohti. Eronsa itselleen selvittänyt ja sen työstänyt ihminen on vapaampi tahtomaan ja rakastamaan, koska hän on uskaltanut katsoa menneisyyttä silmiin.
