Ystäväni kertoi, kuinka hänen 4-vuotias poikansa oli ylpeänä pukeutunut pallomekkoon ennen päiväkotiin lähtöä. Mekon päälle hän oli vetänyt vielä farkkutakin, ja poika oli ollut oikein tyytyväinen kokonaisuuteen – nyt hän näytti aivan naapurin tytöltä.
Äiti oli hieman hämillään, mutta poika lähti valitsemissaan vaatteissa päiväkotiin. Päiväkodissa kaveri oli kysynyt isältään: ”Mikä tuota vaivaa?” Isä oli vastannut: ”Hän vähän hassuttelee.” Päiväkodin täti oli tokaissut iloisesti: ”Onpas sinulla hieno mekko tänään!”
Mitä tapahtuu aikuisen päässä lapsen ikävuosien 0–4 välillä? Vanhemmat melkein itkevät ilosta, kun vauva piereskelee – se tarkoittaa kivun eli itkun loppumista. ”Hieno pieru, hieno kakka!” Mutta kun 4-vuotias päästää mojovan pommin, ilmaan jää usein leijumaan hajua suurempana vanhempien häpeä. Neljävuotiaan kuuluisi jo esittää, että ihminen ei piereskele. (Tai pitäisi osata mennä vessaan piereskelemään. Vaikka rehellisyyden nimissä ehtiäkseen vessaan, ilma täytyy osata vetää akuutisti sisään. Ja siitä alkaa vatsakipu.)
Jokunen aika sitten nousi pieni mediakohu 3-vuotiaasta tytöstä, joka oli uskaltautunut uimahalliin ilman yläosaa. Tai kohu nousi lähinnä siitä, pitääkö 3-vuotiaan jo peittää tissinsä, jotka eivät ole 3-vuotiaan pojan tissejä kummemmat. Ja missä menee (ikä?)raja: milloin tissit on hyvä peittää häveliäisyyssyistä? Ja jos miehellä on roikkutissit, pitäisikö nekin peittää? Ja miksi? Kysyn, koska minulla ei ole vastausta tähän.
Yhtä kaikki. Vanhemmilla (ja muilla lähiaikuisilla) on mielestäni kaksi vaihtoehtoa suhteessa lapsiin: 1) joko siirtää oma (myötä)häpeän tunne lapseen tai 2) pitää häpeän tunne loitolla lapsesta.
Ensimmäisen vaihtoehdon hyvä tarkoitus on suojella lasta ”pahalta maailmalta”, joka kuitenkin kertoo ”totuuden”, ellei aikuinen ennätä sitä ensin tekemään. Aikuinen siis varmistelee ennen muita, että lapsi kokee olevansa vääränlainen – sillä häpeä kohdistuu aina identiteettiin, itsensä kokemiseen olevana.
Toinen vaihtoehto aikuisella on pyrkiä ohittamaan oma häpeän tunne, joka luultavasti kulkee sosiaalisena perimänä, ja olla ylpeä lapsen kaikista olemuksen osista ja niiden ilmauksista. Kun lapsi ei koe häpeää läheltä, hän ei tunnista sitä muidenkaan osalta. Häpeän kokeminen ei nimittäin palvele ketään eikä mitään osaa ihmisestä (toisin kuin esimerkiksi syyllisyys, joka saattaa olla merkki väärästä teosta). Kun lapselle ei aiheuteta häpeää, hän kasvaa oikealla tavalla vahvaksi ja kokee olevansa kokonainen kaikkine piirteineen. Rakastettu sellaisena kuin ON.
Onko siis olemassa jokin ikä, jolloin lapsen on laitettava housut jalkaan kotona, kun tulee vieraita? Ja miksi? Onko jokin ikä, jolloin poikaa ei pitäisi päästää mekko päällä kodin ulkopuolelle? Miksi? Onko määriteltävissä ikä, jolloin tyttöjen kuuluu peittää tissit uimahallissa? Miksi? Onko olemassa ikä jolloin pierun pitää antaa aiheuttaa vatsakipuja? Miksi?
Ei minulla ole vastauksia näihin. Mutta sen tiedän, että häpeän tunteen aiheuttaminen ei ole lapsen suojelua, vaan aikuisen oman häpeän tunteen suojelua.
