”En harrasta kunnon liikuntaa, käyn vaan koiran kanssa metsässä kolmesti päivässä.” Tällainen kommentti nousi esiin Luonto ja hyvinvointi –seminaarissa, jossa puhuttiin luonnon tervehdyttävistä vaikutuksista kaikenikäisille ja kaikenkokoisille ihmisille. Istuin syksyn seminaarissa hiljaa ja aivan typertyneenä…
Tuon kommentin sanonut ihminen ei mieltänyt luonnossa koiransa kanssa ulkoilua oikeaksi liikunnaksi, sillä hän ei rehkinyt kuntosalilla eikä hyppinyt ja hikoillut jumpassa. Hän nautti ja iloitsi koiransa kanssa luonnossa liikkumisesta ja riehumisesta. Hän oli mieltänyt liikunnan negatiivisuuden kautta. Se on pakkopullaa, jota on suoritettava. Ilo ja aito nautinto eivät hänen maailmassaan kuuluneet liikuntaan.
Yllättävän moni ajattelee liikunnasta aivan samalla tavalla. Se on pakollista ja suorituskeskeistä, negatiivisen pohjavireen värittämää. Mutta jotta liikunta voisi tulla osaksi ihmisen jokapäiväistä elämää, sen kuuluu tuottaa aitoa iloa ja nautintoa. Suorittaminen hampaat irvessä ja väkisin ei todellakaan tuota tuloksia. Negatiivisesti latautunut liikuntaharrastus tyssää äkkiä, eikä siitä tule elämän mittaista onnellisuutta ja hyvinvointia ylläpitävää elämäntapaa.
Monilla on ikäviä muistoja koululiikunnasta. Hieltä haisevia pukukoppeja, nöyryyttävää telinevoimistelua ja Cooperin testejä. Harva jumppamaikka oli innostava ja oppilaan yksilölliset haasteet huomioiva. Pitkät ja lyhyet, laihat ja pulleat, kokeneet harrastajat ja noviisit laitettiin suorittamaan samalla tavalla… Kun monelta viisikymppiseltä kyselee tänä päivänä ikävimpiä koulumuistoja, ne liittyvät useimmilla liikuntatunteihin. Nöyryytykseen ja armottomuuteen.
Kun muistot liikunnasta ovat näin negatiivisia, ei ihme, että vain 50 prosenttia suomalaisista liikkuu suositusten mukaan eli 150 minuuttia viikossa. Moni on saanut henkisen liikuntavamman lapsena tai nuorena ja se pitäisi hoitaa pois ilon ja nautinnon avulla.
Tuo koiran kanssa luonnossa touhuava nainen on hyvä esimerkki iloisesta ja nautinnollisesta liikkumisesta. Hän totisesti harrastaa liikuntaa, vaikka ei itse sitä liikunnaksi mielläkään, kun hänellä on niin kivaa. Liikunnan ei todellakaan tarvitse tapahtua sisätiloissa, olla suorituskeskeistä ja itselle vierasta.
Mutta miten voi löytää liikunnan ilon? Yllättävän moni löytää sen luonnosta. Lapsena touhuttiin metsissä, seikkailtiin, kiipeiltiin, uitiin ja pyöräiltiin. Lomilla oltiin ulkona aamusta iltaan ja monet onnenkokemukset liittyivät luontoon.
Kannustan kaikkia koululiikunnan vammauttamia muistelemaan ihania toiminnallisia hetkiä omasta lapsuudestaan. Kun muistelee touhujaan, voi liikunnan ilo löytyä sitä kautta. Jos lapsena tuli onnelliseksi metsässä seikkailemalla, sitä voi tehdä aikuisenakin vaikka geokätköilemällä. Jos uiminen oli lapsena ihaninta maailmassa, voi ilo liikkumiseen löytyä nyt aikuisena vaikka avannosta.
Liikunta luonnossa on minulle onnellisinta ja nautinnollisinta. Koiran kanssa, korin ja ämpärin kanssa, lenkkarit, kumpparit tai lumikengät jalassa. Mistä löytyy sinun liikunnallisen ilosi lähde?
Nouse ihmeessä sohvalta tai tietokoneen ääreltä ja lähde seuraamaan iloa! Kun liikut, laitat rahaa henkisen ja fyysisen hyvinvointisi pankkitilille. Keräät voimavaroja, kestävyyttä ja mielenhallintaakin elämän myrskyissä selviämiseen. Jaksat soutaa tuivertavassa tuulessa ja osaat nauttia tyynessä. Olet enemmän läsnä oman itsesi ja elämän kanssa.
