Imeväisten valtakunta?

Minulla on oikeus odottaa, että poliitikot ja muut päättäjät tekevät päätöksiä, jotka tuntuvat hyviltä. Haluan lisää oikeuksia. Mielellään oikeuden erottaa poliitikkoja. Oikeudet ovat kansalaisen valtaa. Oikeudet ovat tie kohti hyvää elämää. Oikeudet ovat oikeuteni.

Voin pahoin. Tunnustan, koen itseni ärsyyntyneeksi. Minulle suurin osa edellä kirjoittamastani on valetta. Kauniiseen paperiin käärittyä kakkaa. Herkullista myrkkyä, joka johtaa pahanlaatuiseen krapulaan. Krapulaan, joka tuntuu tuskalta, ja jonka aiheuttajaa on paljon vaikeampi tunnistaa kuin alkoholia. Oikeuksiin tukeutuminen on huume, joka aiheuttaa viinaa pahemman riippuvuuden. Haluan käyttää sitä jatkuvasti, mutta koukkuun jäämistä on vaikea tunnistaa ja tunnustaa.

No, peruutetaan hiukan. On toki ihmisiä, joilla on vain oikeuksia. Yksi osa heistä lienee imeväisiä. Heidän elämänsä ja hyvä olonsa on täysin toisten ihmisten vastuulla. Osa oikeutettujen ryhmästä lienee ikähaitarin toisesta päästä. Ihmisiä, jotka esimerkiksi vanhuuden sairauksien takia ovat muiden huolenpidon varassa. Heistä monet elävät mielessään uudelleen omaa lapsuuttaan.

No, entäs me muut. Miksi en koe, että minun tulisi olla holhouksessa, vaikka se saattaisikin joskus olla hyödyksi? Miksi en halua, että toimintaani tai käyttäytymiseeni puututaan? Siksi, että pidän itseäni aikuisena, joka vastaa itsestään. Osaan olla vastuussa siitä, mitä teen. Miksi en pidä edes siitä, että minua neuvotaan? Siksi, että jos vaikka töppäisin, olen itse vastuussa senkin seurauksista. Olen siis aikuinen ja se ilmenee siinä, että olen vastuullinen ja vastuussa. Kyky kantaa vastuuta tekee minusta täysivaltaisen aikuisen.

Siis mikä se sana olikaan??? Vastuu! Haluan olla vastuullinen ja pidän kykyäni kantaa vastuuta aikuisuuteni ja täysivaltaisuuteni osoituksena. Silti keskityn oikeuksieni vahtaamiseen ja syyllisten osoittamiseen sen sijaan, että painottaisin asioita, jotka tekevät minusta täysivaltaisen kansalaisen. Kykyyn ja haluun kantaa vastuuta.

Kun oikeuteni on saada tasavertaista kohtelua, niin mitä vastuuta se minulta edellyttää. Kun oikeuteni on saada mielipiteeni kuuluviin, mikä on silloin vastuuni? Entä jos haluan mielekkään työn, kohteliasta ja huomioivaa yhteistyötä tai paremman toimeentulon. Mikä on minun vastuuni silloin, kun otan oikeudekseni odottaa suomalaisille työtä tai erilaisuuden hyväksymistä? Entä silloin, kun otan oikeudekseni tuomita tai arvostella toisille henkilöille kuvittelemiani pyrkimyksiä?

Milloin minä ja me täysivaltaiset kansalaiset vaihdamme toisten syyttelyn ja oikeuksiemme puolustelun oman vastuumme esilletuomiseen? Milloin kerron, että myös minä voin tehdä lukemattomia asioita yhteisen elämämme parantamiseksi? Milloin olen riittävän aikuinen ymmärtämään, että voin vaikuttaa asioihin vain toimimalla kohti jotain sen sijaan että etsin syyllisiä?

Niin, ei kuulosta kivalta. Taivaanrannassa näkyy myrskynpoikasia. Taidan joutua erimielisyyksiin ensin itseni ja sitten myös muiden kanssa. Joudun pois omalta mukavuusalueeltani. Joudun itse tyhjentämään kenkäni hiekasta, ryömimään turvaan aidan ali ja toisinaan päättämään syönkö kuivattua vai hapatettua kalaa. Olisiko tarpeellista kysyä, että kenen vastuulla on taklata minua uhkaava myrsky, ymmärtää, mitä oikeasti elämältäni haluan, tyhjentää kenkäni hiekasta ja tarjota hapatetun kalan tilalle graavilohta?

Olisiko jatkuvan krapulani syy siinä, että keskityn oikeuksiini ja kertomaan kenen syytä ongelmat ovat? Samalla vien tietämättäni aikuisarvostuksen itseltäni. Osoitan itselleni, että minulla ei ole kykyä kantaa vastuuta.

Haluan tehdä muutoksen. Kutsun itseni aikuisten valtakuntaan. Aloitan tunnustamalla vastuuni jokaisesta asiassa, jonka koen oikeudekseni. Hyväksyn vastuun itsestäni. Esimerkiksi sen että kukaan muu ei loukkaannu, harmistu, turhaudu kuin minä itse. Hyväksyn vastuuni tasavertaisen, myötätuntoisen, kiireettömän, ihmisläheisen elämän rakentamisesta. Opettelen ymmärtämään, että kaikki mitä vastustan ravitsee juuri sitä, mistä kuvittelen haluavani eroon. Ja tulee olemaan hetkiä, jolloin tuota kaikkea en muista, jaksa tai osaa. Silloin hyväksyn tilanteen, enkä syytä siitä ketään, en edes itseäni.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.