Oletko joskus ollut tilanteessa jossa olet yrittänyt välittää toiselle ihmiselle välittämisesi, arvostuksesi tai jonkin muun positiivisen viestin ja kokenut, että se ei saavuta vastaanottajaa? Tai se jopa aiheuttaa reaktion joka on täysin ristiriidassa sen kanssa mitä yritit välittää? Oletko joskus loukkaantunut koska sinun hyviä tarkoitusperiäsi ei ymmärretty?
Sinulla, minulla ja kenellä tahansa on oma tapansa kokea tulevansa pidetyksi, arvostetuksi tai rakastetuksi. On täysin ymmärrettävää, että pyrimme välittämään viestimme myös muille ihmisille niillä samoilla menetelmillä jotka toimivat meidän kohdallamme. Osoitamme arvostuksemme osallistumalla toisen työhön, jos se on tapa jolla me itse koemme meitä arvostettavan. Tai osoitamme rakkautta lämpimällä hymyllä ja kosketuksella, koska juuri ne kertovat meille rakkaudesta.
Mutta tiedätkö sinä mikä on se tapa jolla läheisesi, se jolle haluat välittää viestisi, haluaa sen tapahtuvan? Entä jos radiosi on eri taajuudella kuin hänen?
Emme usein ole tietoisia siitä kuinka eri tavalla olemme rakentuneet kokemaan erilaisia tunteita. Välttämättä emme ole aina tietoisia edes siitä miten oma kokemuksemme rakentuu. Mitä täytyy tapahtua jotta minä tunnen oloni rakastetuksi? Kysymykseen on lähestulkoon yhtä monta vastausta kuin on vastaajiakin.
Minä olen kyllä arvostanut häntä. Kuunnellut ja osoittanut rakkauteni joka päivä. Tehnyt kaikkeni jotta hän olisi onnellinen – sanat jotka kuulen usein työssäni. Mutta entä jos tapasi kertoa ei ole se jonka hän voi kuulla?
Kuuntelin kerran, kun ystäväni lauloi Happoradion kappaletta Puhu äänellä jonka kuulen. Minulle laulu jätti ajatuksia elämissämme toistuvista ymmärtämättömyyden, hämmennyksen, turhautumisen ja pettymyksen tunteista joita koemme kun emme saa sitä mitä kaipaamme. Samoin tunnemme syyllisyyttä, surua ja suuttumusta siitä, että yrittämisestämme huolimatta emme onnistu antamaan toiselle sitä mitä haluaisimme.
Voisiko ratkaisu olla niin yksinkertainen, että päästäisimme hetkeksi irti omista toiveista ja kuuntelisimme toista? Opettelisimme ymmärtämään hänen kokemustaan ja sitä mitä hän kaipaa? Ja miten. Myöntäisimme, ettemme ole aina oikeassa ja antaisimme niin itselle kuin toisille mahdollisuuden onneen? Kuinka moni asia näyttäytyisi erilaisena jos emme olleetkaan oikeassa? Olisiko ratkaisu niin yksinkertainen – kuuntelen ja kysyn.
“Joskus se on vaikeaa, toiselle oleminen. Joka kerta se silti palkitsee, niin minun kuin hänen sydämensä.”
