Resepti: Hitaasti haudutettu kaalilaatikko

juulia_blogi

Syksyn iltoihin mitä oivallisin ruoka on kaalilaatikko. Tämä legendaarinen perinneruoka on mitä parhain terveysruoka, joka on vielä kaiken lisäksi taivaallisen hyvää! Kaalilaatikon teossa odotus palkitaan – mitä kauemmin sitä hauduttaa, sen paremmaksi kaalin maku muuttuu. Vielä kun annoksen viimeistelee puolukkasurvoksella on siinä ravintoarvoiltaan täydellinen ateria.

Kaalilla on pitkä historia ruoka- ja lääkekasvinakin. Se on yksi vanhimmista vihanneksistamme ja myös yksi käytetyimmistä. Kaalin kulutus Suomessa on kuitenkin ikävä kyllä laskussa, joten elvytetäänpä nyt hiukan vanhoja perinteitä ja muistutetaan kaalin terveyttä edistävistä vaikutuksista.

Kaali on täydellinen keventäjän ruoka. Siinä on vähän kaloreita, mutta paljon kuituja. Siinä on paljon vitamiineja, kuten C, E ja K-vitamiinia, sekä beetakaroteenia ja foolihappoa. Kalsiumin lähteenä se on mitä parhain ja lisäksi siinä on myös kaliumia, seleeniä, rautaa, sekä mangaania. Kaalin on todettu alentavan kolesterolia ja pikaisesti kypsennetyn kaalin syömisellä on todettu olevan syöpää ehkäiseviä vaikutuksia. Kaali vahvistaa myös vatsan limakalvoja, joten se on loistava apu suolistosairauksien ehkäisyssä. Kaaleissa  on myös hyviä flavonoideja, joten se vahvistaa elimistömme puolustuskykyä.

Kaalilaatikko

50 g voita paistamiseen
oliiviöljyä paistamiseen
1 iso sipuli
3 – 4 kynttä valkosipulia
500 g luomujauhelihaa (lampaan jauheliha sopii mainiosti kaalin kanssa)
1 tl muskottipoähkinää, sekä mustapippuria
1 rkl meiramia, yrttimaustetta
0,5 tl cayennepippuria
ripaus valkopippuria
1 tl ruususuolaa
700 g kaalia
1 dl risottoriisiä
2 isoa porkkanaa
7 dl vettä
1 rkl hunajaa
0,5 rkl intiaanisokeria

Laita kuumalle pannulle loraus oliiviöljyä sekä rkl voita. Lisää silputtu sipuli , valkosipuli ja kuullota. Lisää mausteet ja paista niitä hetki, jotta maut voimistuvat. Lisää jauheliha ja paista, kunnes se on pinnalta ruskistunut. Jauhelihaa kannata ”hakata” lastalla liian pieneksi, jotta sekaan jää myös suurempia ”sattumia”. Ne maistuvat hyvältä laatikossa.

Kuullota toisella pannulla voissa ja oliiviöljyssä risottoriisit siten että ne muuttuu läpikuultaviksi, lisää pilkottu kaali pienissä erissä ja lopuksi raastetut porkkanat. Lisää vesi, hunaja ja sokeri, kiehuta ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 5 min. Kaada kaalipaistos ja ruskistettu jauheliha voilla voideltuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin ½ tuntia. Laske sitten lämpötila noin 150–170 asteeseen ja hauduta 2–4 tuntia. Jos ei pitkään haudutukseen ei ole aikaa, paista kaalilaatikkoa 200 asteessa noin 1 tunti. Halutessasi voit myös paiston puolessa välissä lisätä pinnalle siirappia tai hunajaa, näin saat vieläkin maukkaamman kuoren laatikolle.

Puolukkasurvos

Puolukoita
Intiaanisokeria

Soseuta puolukat survimella tai haarukalla ja lisää makusi mukaan intiaanisokeria.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image