Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksen. Oivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.
Kouluaikoina pidin kovasti suunnistuksesta. Oli ihana pujahtaa metsään alkusyksyn valossa ja väreissä, olla keskellä koulupäivää vihreyden keskellä. Kartan ja maaston vertailu teki joskus myös tepposensa: tiedättehän, kun yhtä aikaa juoksee gasellin askelin ja tihrustaa karttaa, saattaa helposti löytää itsensä mättäältä rähmällään.
Kokemus ei ole kovinkaan kaukana elämän räpellyksestä. NLP-koulutuksessa olen oppinut käsitteet kartta ja maasto aivan uudella tavalla. Kartalla tarkoitetaan sisäisiä mielikuviamme, arvojamme, kokemuksiamme, geeniperimäämme sekä ajatus- ja tunnemallejamme. Kartta sisältää asioita, jotka vaikuttavat siihen, millaisena maaston näemme.
Maasto taas on se todellisuus, jossa liikumme. Se, joka on. Jokainen meistä liikkuu maastossa oman karttansa mukaan, ja karttojen erilaisuudesta johtuen näemme maaston erilaisena. Mutta yksikään kartta ei vastaa koskaan todellisuutta.
Olen viime aikoina ollut rähmälläni mättäällä. En siksi, että mätäs olisi väärässä paikassa, vaan siksi, että olen tuijottanut ja uskonut karttaani niin intensiivisesti – en ole nähnyt, mitä edessäni on. Olen myös joutunut märässä sammaleessa toteamaan, että kartassani on suuria puutteita: se juoksuttaa minua samaa ympyrää – aina saman suon läpi.
Jossain vaiheessa sitä tulee sitten siihen pisteeseen, että joutuu hylkäämään vanhan karttansa. Sen, jota en edes itse ole piirtänyt. Sen on piirtänyt sisäinen tyrannini, ego. Siis se salakavala tyyppi, joka saa minut oikeasti luulemaan, että kun asiat menevät kuten olen suunnitellut, kaikki on hyvin. Se tyyppi, joka kertoo aina, miten asioiden pitäisi olla. Sama tyyppi, joka kertoo, että kun saavutan unelmani, olen onnellinen. Se liero, joka on piirtänyt karttaani synkkiä pöheikköjä ja isoja monttuja.
Mutta kun hylkään kartan, edessäni alkaa avautua laaja sielunmaisema ja ihmeellinen todellisuus. Todellinen läsnäolo maastossa on sitä, että voi aistia auringon, tuntea tuoksut ja kokea tietoisuuden – sellaisenaan. Niitä ei voi koskaan piirtää kartaksi. Todellisuuden katsominen tarkoittaa nöyrtymistä asioiden edessä sekä hyppäämistä ja antautumista siihen virtaan, joka on.
Meditaatio-opettajani sanoi, että elämä on virta, jossa ihminen voi välillä mennä vähän oikealle tai vasemmalle, mutta ihminen ei voi koskaan muuttaa virran suuntaa. Ja jos haluaa uida vastavirtaan, pysyy turvallisesti paikallaan – ja lopulta menettää kaikki voimansa.
Olenko sitten eksyksissä ilman karttaani? – Ei, en ole, itse asiassa ilman karttaa olen jo perillä. Kaikkialla ja joka hetki. Myös suossa.
Oivallus nro 4: Parhaimmillaan elämä ei mene koskaan niin kuin olen itse suunnitellut.
