Muisti on kummallinen asia. Sen ansiosta osaamme monimutkaiset asiat ja ihmeelliset yksityiskohdat. Sen ansiosta pystymme suorittamaan monta asiaa yhtä aikaa. Ylisuoritamme, sillä tekemätöntä työtä riittää. Stressaannumme, kiristelemme hampaitamme ja väsymme. Emme kuuntele elimistömme ääntä. Jatkamme puurtamista. On mukamas tärkeämpää miltä asiat näyttävät ja mitä muut ajattelevat meistä kuin mitä itse tunnemme ja ajattelemme.
Elimistön on keksittävä erilaisia konsteja ylitunnollisten ihmisten pysäyttämiseksi. Tulee päänsärkyä, lihasvaivoja, ahdistuskohtauksia tai rytmihäiriöitä. Kuuntelemmeko elimistöämme? En minä ainakaan kuunnellut. Vedin vain hetken henkeä, ja jatkoin kahta kovemmalla höökillä. Elimistön oli otettava kovemmat otteet käyttöön. ”Heikennetään sen muistia ja keskittymiskykyä! Sitten sen on pakko pysähtyä.” Ja niin kävi. Oli pakko opetella hitaampi tahti, kun aivot tekivät kertakaikkisen stopin: ”Seis seis seis, liian monta asiaa yhdellä kerralla!”
Uskon, että kaikella on jokin kohtalonyhteys, muistin heikkenemiselläkin. Tasapainon häiriytyminen on elimistön puolustuskeino, ainoa konsti saada ihminen pysähtymään ja muuttamaan elämäntapojaan. Alkuun meinasin juuttua rajoitukseeni ja toivoin, että muistini palaisi ennalleen. Miten siinä olisi käynyt? Tunnollisena ihmisenä olisin palannut takaisin työhön, jossa antaisin itsestäni liian paljon. Nykyinen hajamielisyyteni ansaitsee kunnioitukseni. Se suojelee minua ja ohjaa terveempään ja luonnonmukaisempaan elämään. Se on kehoni viisautta, joka antaa minulle luvan olla huolettomampi.
Tuntuu ettei koskaan ole ollut niin paljon pahoinvoivia ihmisiä kuin nyt. Yhteiskunnan kehityssuunta ei ole tuonut hyvinvointia. Olemme unohtaneet kuunnella sieluamme. Miten voimme kohdella itseämme niin ankarasti?
Luin Joshua Foerin kirjaa Kaiken muistamisen taito. Siinä oli mielenkiintoinen kohta, joka lohdutti ja johon olen valmis uskomaan. Meidän ei pidä eikä tarvitse muistaa kaikkea, sillä muistimme ei ole täysin mukautunut nykyiseen informaatioaikakauteen. Kuten näkökykymme, kielellinen kykymme, kykymme kävellä kahdella jalalla ja kaikki muut biologiset ominaisuutemme, muistimmekin kehittyi evoluution saatossa nykyisestä huomattavasti poikkeavassa ympäristössä. Evoluutio, joka muokkasi muinaisten esivanhempien alkukantaiset aivot nykyaivoiksi, tapahtui kymmeniä tuhansia vuosia sitten, jolloin lajimme hankki elantonsa metsästäjä-keräilijöinä. Lainaus kirjasta:
“Tehtävät, joita meidän pitää nykyisin suorittaa ja muistaa eivät olleet yksinkertaisesti tarpeen siinä ympäristössä, jossa ihmisaivot kehittyivät. Esivanhempiemme ei tarvinnut muistaa puhelinnumeroita, salasanoja, työsuoritusten yksityiskohtaisia ohjeita tai historian kurssin yksityiskohtia, koska elämä oli yksinkertaista ja ihmiset elivät pienissä ja muuttumattomissa ryhmissä.
Hominidiesivanhempiemme piti muistaa, mistä he saisivat ruokaa ja tarpeellisia tarvikkeita, miten he pääsisivät takaisin kotiin ja mitkä kasvit olivat syömäkelpoisia tai myrkyllisiä. Heidän muistinsa olivat tarinoissa ja maisemissa. Esimerkiksi Australiassa aboriginaalit ja Amerikassa apassit sijoittivat kertomuksensa paikallisiin maanpinnan muotoihin ja lauloivat ne pitkin maisemaa. Jokainen mäennyppylä, kallio, vuori ja joki sai kertomuksessa jonkin osan. Myytit ja maisemat olivat yhtä.
Maisemaan upotettuihin kertomuksiin liittyy murheellinen sivujuonne: kun USA:n hallitus riisti alkuperäisiltä amerikkalaisilta maat, nämä menettivät kotinsa lisäksi myös mytologiansa. Sitä tärkeää opetusta emme saisi unohtaa.”
Isoin huolenaiheeni ei ole olekaan hajamielisyyteni, vaan pelko siitä, koska lähiympäristöni viimeiset, toistaiseksi avohakkuilta säästyneet, metsät hakataan nurin. Miten voimme kohdella luontoa niin ankarasti? Intiaanit ovat sanoneet: “Minkään puun oksat eivät ole niin hulluja, että taistelisivat keskenään.” Mutta ihmiset taitavat niin hulluja olla.
Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
