Tuntuu kuin kaikilla olisi tänä päivänä kiire. Haaveilemme vapaudesta ja ajasta. Ystäväni lähetti tekstarin: ”Näin sinut bussipysäkillä, mutta en ehtinyt pysähtyä juttelemaan. Kiireellä töiden jälkeen lapsi hoidosta ja ruoan tekoon. Tässä ne päivät vierivät. Lottovoitosta haaveillessa, vaikka eihän se raha onnea tuo.”
Lottovoitosta minäkin haaveilin juostessani oravanpyörässä. Posti toi laskuja. Lompakko pullotti kuitteja. Rahaa ei ollut ikinä tarpeeksi. Stressikäyrä oli korkealla. Ajattelin, että lottovoitto toisi mielekkäämpää elämää: jos minulla olisi enemmän rahaa, ongelmani häviäisivät. Kuitenkin kun tuloni kasvoivat, lisäsin rahankäyttöäni samassa suhteessa. Olin väsynyt, piti päästä viihteelle tyhjentämään päätä. Bailukaverillani ei ollut rahaa. ”Ei mitään väliä, minä tarjoan.” Bailasin ja shoppailin ankarasti. En miettinyt, tarvitsinko todella jonkin tavaran, minä vain halusin sen. Kunhan saisin ajatukseni hetkeksi muualle ahdistavasta elämästäni. En tiennyt kuka olin tai mitä halusin olla. Elämässäni ei ollut selkeää tavoitetta.
Olen kysynyt ihmisiltä mitä he tekisivät, jos he voittaisivat lotossa: ”Ostaisin talon ja auton. Auto olisi tosi hieno ja siinä olisi kaikki mahdolliset lisävarusteet. Matkustaisin ja hemmottelisin itseäni ja sukulaisiani, pitäisin juhlia ja lainaisin kavereillekin vähän rahaa.” Toisin sanoen iso rahamäärä vain vahvistaa rahankäyttötapojamme. Lottovoitto ei ratkaisisi rahaongelmia, sillä elinkustannukset riistäytyisivät hallinnasta. Entä mitkä mahdollisuudet todellisuudessa ovat, että oikeasti voittaisimme lotossa? Elämä valuu käsistä haaveillessamme utopistisia asioita.
Näin keväisin eduskunta ja hallitus käyvät budjettineuvotteluja ja -riihiä, joissa sovitaan talouden yksityiskohdista. Kyse on miljardeista, joten budjettia väännetään pitkään ja hartaasti. Mistä säästetään? Mihin panostetaan?
Yhdistystoiminnassa mukana olevat tietävät, että järjestöjen kevätkokouksissa käydään läpi yhdistyksen tulos ja varallisuus. Kuitteja säilytetään tarkasti kirjanpitoa ja selontekoja varten, jotta on osoittaa mihin rahat on käytetty. Syyskokouksissa käydään läpi yhdistyksen toimintasuunnitelma. Tehdään tavoitteita seuraavalle vuodelle ja mietitään mihin, ne tarkasti tiedossa olevat, rahavarat aiotaan suunnata.
Kun kyseessä on oma elämämme ja taloutemme, olemme käsittämättömän höveleitä. Kuinka moni pitää tarkkaa seurantaa tuloistaan ja menoistaan? Missä ovat perheiden budjettiriihet, kirjanpito, kuitit ja toimintasuunnitelmat? Emme keskity tavoitteidemme ja haaveidemme toteuttamiseen. Ei ikinä ehdi. Ei jaksa. Kuitenkin jos perheessä on kaksi kokopäivätyössä olevaa aikuista, kotitalouden vuosibudjetti on kymmeniä tuhansia euroja. Ne saavat valua sormien välistä samalla, kun unelmoidaan jostain paremmasta.
Rahankäytön hallinta on elämänhallintaa. Minkä katsomme kuluttamisen arvoiseksi? Olemme itse oma hallituksemme. Elämä muuttuu hallittavammaksi, kun selvittää taloudellisen tilanteensa. Rahan pysyminen hyppysissä vaatii taitoa ja itsekuria, mutta silti elämme kuin olisi vain tuurista kiinni, mitä elämässämme tapahtuu. Leppoisampi ja tasapainoisempi elämä ei vaadi lottovoittoa, vaan rahankäyttötapojen tarkastelua. Tiedän mistä puhun, sillä nykyisin elän unelmaelämääni 400 eurolla kuussa. Tästä kerron tarkemmin Irti oravanpyörästä -kirjassani.
Mitä haluat elämääsi? On budjettiriihen, kevätkokouksen ja tilinpäätöksen aika.
Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
