Älä ole paviaani – Päästä irti, niin saat vapautesi

Deepak Chopra kertoo kirjassaan Vapauta energiasi, vapauta itsesi (Otava 2011) tarinan bušmanneista ja paviaanista:

”Etelä-Afrikan alkuperäisasukkaiden, bušmannien, kerrotaan käyttävän nokkelaa menetelmää veden löytämiseksi. Bušmannien pitkään asuttamilla aavikkoalueilla – bušmanneja pidetään vanhimpina yhä olemassa olevana ihmiskunnan haarana – vettä on niukalti, ja sitä on vaikea löytää kuivalla kaudella. Yksi olento kuitenkin kykenee aina paikallistamaan mitä vaikeimmin löydettävät lähteet ja lammikot, nimittäin paviaani.

Bušmannit saavat paviaanit näyttämään veden sijainnin asettamalla herkullisia pähkinöitä onttoon puunrunkoon. Kätkön suuaukko on juuri ja juuri paviaanin käpälän mentävä. Kun paviaani kurottautuu nappaamaan käpälänsä täyteen pähkinöitä, se ei saa vedetyksi kiinni puristettua nyrkkiään aukosta ulos.

Paviaani on niin ahne, ettei se halua päästää pähkinöitä otteestaan, joten se juuttuu kiinni. Tunnit kuluvat, ja lopulta paviaanille tulee niin kova jano, ettei se voi enää pysyä paikallaan. Se pudottaa pähkinät pois ja rientää etsimään vettä, bušmannit salaa kintereillään. Paviaanista on tietämättään tullut heille opas.”

Mitä siis tapahtui? Paviaani oli jumissa niin kauan kuin se piti kiinni haluamastaan. Mutta heti kun se päästi irti, se sai vapautensa.

Millaiset asiat pitävät sinut jumissa?

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image