Sydämen käsikirja

Miten sinä käsität rakkauden? Sytytä sydämesi -kirjan mukaan rakkaus ei ole vain romanttista, platonista tai lähipiiriin kohdistuvaa, vaan muista ihmisistä tai olosuhteista riippumatonta, alkukantaista voimaa: se kuohuu sydämestä, säteilee ulospäin ja saa koko olemuksemme hehkumaan.

 

Rakkaudentäyteinen elämä vaatii sydämen paloa, mutta monen rinnassa muhii tunteesta vain etäisesti kertova hiillos. Kirjan seitsemän kutsua ovat avaimia esimerkiksi vanhempien tai rakastettujen aiheuttamien pettymysten lukitsemaan sydämeen. Kutsujen avulla on tarkoitus sytyttää sydämen liekki ja avata mieli rakkaudelle, joka seuraa jokaisessa hetkessä.

Kirjan mukaan rakkaus kuuluu jokaiselle, mutta se myös vaatii paljon. Opus kehottaa muun muassa kokemaan myös negatiiviset tunteet, kyseenalaistamaan oman itsensä, lopettamaan puolisoihimme kohdistuvat odotukset ja elämään, kuin jokainen päivä olisi viimeinen.

Kuulostaako hankalalta? Kirja lupaa, että kutsujen sisäistäminen tekee vähitellen vahvemmaksi, viisaammaksi ja lempeämmäksi. Kyseessä on koko elämän mittainen polku, mutta kaikki lähtee ensimmäisestä askeleesta.

 

7kutsuarakkauteen

Raphael Cushnir: Sytytä sydämesi – Seitsemän kutsua rakkauteen. Basam Books.

Mitäpä, jos et tekisi mitään?

”Eteenpäin pyrkiville ihmisille tarkoitettujen pikasuihkujen ja vahvistavien geelituotteiden maailmassa on hyvä muistaa pitkän, rentouttavan kylvyn yksinkertainen ilo, erityisesti nautittuna kello yksitoista aamupäivällä kaikkien muiden raataessa tehtaassa, kun itse olet soittanut töihin ja ilmoittanut olevasi sairas.”

Joutilaita iloja on mainion joutilasta luettavaa. Kirja esittelee sata yksinkertaisuudessaan kaunista tapaa viettää aikaa: kasta paljaat varpaat ikkunasta pilkottavan auringonsäteen lämpöön, nukahda vaatteet päällä television ääreen tai pukeudu koko päiväksi laiskurin univormuun, aamutakkiin.

”1800-luvun Pariisissa esiintyi ihmislaji, jota kutsuttiin nimellä flâneur. Kyseessä oli eräänlainen kaduilla vaeltava keikari, työtä vieroksuva runoilija, joka asteli kaupungilla, viihtyi tyylikkäillä kauppakujilla, istuskeli puistonpenkeillä ja tarkkaili kaupunkielämää. Ääritapauksilla saattoi olla mukanaan kilpikonna, koska he halusivat tuon hitaan eläimen määräävän liikehdinnän tahdin.”

Tästä kirjasta tulee hyvä mieli.

Tom Hodgkinson & Dan Kieran: Joutilaita iloja. Basam Books 2010.

Sängystä nojatuoliksi

Rikkinäinen ei ole käyttökelvoton. Pitää vaan käyttää mielikuvitusta!

Tämä nojatuoli syntyi, kun vanhan talon kätköistä löytyi rikkinäinen, vanha sänky. Pääty oli hyvässä kunnossa, mutta laidat olivat kärsineet ajan saatossa. Hetkisen tuumailtuaan isäntä visioi sängystä toimivan huonekalun.

Oletko sinä keksinyt uusiokäyttöä vanhoille tavaroille? Laita meille viestiä: info(at)hidastaelamaa.fi

Uusi elämä lampulle

Yhdistelmällä itse tehtyä ja vanhaa, syntyi sympaattinen tunnelman luoja.

Tämän lampun varjostin on valmistettu itse tehdystä paperista. Lampunjalka sen sijaan löytyi toimivana hyötykäyttöasemalta. Sen alkuperäinen varjostin vaan oli rapistunut käyttökevottomaksi. Pienellä vaivalla lamppukokonaisuus sai näin uuden, arvokkaan elämän kokkolalaisen perinnetalon oleskelutilasta.

Viisi syytä rakastua Toscanaan

1. Maisemat – Toscanan maisemat huumaavat kauneudellaan. Luonnon värien yltäkylläisyys ja kumpuilevan maiseman harmonia rauhoittavat kulkijan mielen


2. Ruoka – Hitaasti valmistettua lähiruokaa nautitaan hyvässä seurassa pitkään ja hartaasti.

3. Kylät ja kaupungit – Romanttisia kukkulalle rakennettuja kaupunkeja linnoineen ja vehreissä laaksoissa viinitarhojen ympäröimiä pikkukyliä.

4. Historia – Aika pysähtyy Firenzen tai Sienan arkkitehtuurin, maalaustaiteen ja kuvanveiston mestariteosten äärellä.

5. Talot – Turistin on vaikea löytää Toscanasta tylsää ketjuhotellia sillä tarjolla on tunnelmallista maatilamajoitusta ja lukuisia huviloita ja huoneistoja, joiden vuokraaminen onnistuu kätevästi myös netin välityksellä. Tunnetuin huoneistojen välittäjä on Interhome

Villa Pontebello on suomalaisen Lassi Marttilan isännöimä huvila Pozzon kylässä. Talo on saanut nimensä viehättävän uima-altaan yli kulkevasta sillasta (ponte bello – kaunis silta).

http://www.villapontebello.com/

Hidastelu on tuottava työtapa

”Minulle hidas arki on paras työkalu.”

Markku Pääkkönen, 55, taidemaalari

Taiteilija työnsä touhussa.

Mikä merkitys hitaalla prosessilla on työllesi?

– Hidastelu on tapani tehdä työtä, teen teokseni valmiiksi päässäni, hitaasti, joskus ajattelemalla jotain ihan muuta. Toteutusvaihe on useimmiten sitten hektistä, stressaavaakin ja nopeaa. Onnistunutta teosta edeltää aina onnistunut hidastelu ja siihen liittyvä ajatteleminen ja vapaa assosiointi.

Miltä hidas työtapa tuntuu?

– Mukavalta, leppoiselta, tuotteliaalta, innostavalta, löytämisen ilolta, vapaalta ja antoisalta silloin kun se onnistuu. Aina se ei onnistu.

Millainen merkitys arjen hitaudella on taiteilijalle?

– Minulle se on työskentelyn ehto. Mielen pitää olla vapaa ja ahdistelematon. Minulle hidas arki on paras työkalu.

Miten kahden pienen lapsen isä voi hidastaa?

– Lasten kanssa voi hidastella katselemalla heidän leikkejään ja osallistumalla niihin. Ne vievät ajatukset pois juuri pohjaan palaneesta puurosta.

Mikä on nautinnollisinta hitautta, mitä tiedät?

– Makaan selälläni ateljeen sohvalla ja katselen ja muuntelen kuvaa päässäni unen rajamailla.

http://www.markkupaakkonen.fi/

10€ OSTOSRAHAA etukoodilla OSTOSRAHA10 (yli 45€ tilauksiin) 
PUOTIIN
close-image
KAIKKI KORTIT 16€ (norm. 22,90-24,90€) VAIN 9.10. klo 12 asti
PUOTIIN
close-image
KORTTIPAKAT OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image
PÄÄSIÄISETU: MATKAHUOLLON TOIMITUSKULUT  3,90€
PUOTIIN
close-image
ILMAINEN toimitus Matkahuollolla yli 30€ tilauksiin 
PUOTIIN
close-image