Kysymykseni saattaa tuntua ensin oudolta. Yleensähän me haluamme onnistua ja kaipaamme onnistumisia. Iloitsemme onnistumisistamme, ponnistelemme niiden eteen ja muistelemme niitä mielellämme. Kuitenkin on varsin tavallista, että jossakin tekemisissämme esim. jätämme valmistelut aivan … Lue lisää
Avainsana: myötätunto
Unettomuudesta huolestuminen lisää univaikeuksia – Näin noidankehän voi purkaa ilman lääkkeitä
Miten ajatuksesi voivat vaikuttaa kykyysi nukahtaa ja nukkua laadukasta unta? Itse asiassa paljonkin. Jokainen ajatuksesi sytyttää tunteen ja fysiologisen reaktion kehossasi. Jos tämä tunnereaktio aiheuttaa stressihermoston aktivoitumisen, se voi merkittävästi heikentää kykyäsi … Lue lisää
Onko elämässäsi ihminen, joka iskee heikkoihin kohtiisi yhä uudelleen? – Rajoja vetämällä riisut nujertajan aseista
Kun ihmistä kohdellaan kaltoin ja katsellaan kriittisesti, hylätään fyysisesti ja henkisesti kerta toisen jälkeen, annetaan ymmärtää hänen olevan jotenkin viallinen, syntyy häpeä. Häpeä, kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, on minun kielelläni samaa … Lue lisää
Elämä yltäkylläisyyden keskellä
Keskivertosuomalaisella on kaikkea mitä hän tarvitsee. Aina voi haaveilla hienommasta autosta, isommasta asunnosta, tottelevaisemmista lapsista, rakastavammasta puolisosta, uusista kengistä ja lottovoitosta, mutta suurimmalla osalla meistä perusasiat ovat hyvinkin kunnossa. Ei ole pakko … Lue lisää
Jos ei ole antaa mitään konkreettista, voi antaa aikaansa, pienen hetken kohtaamiselle, jossa toinen tulee näkyväksi
Tietyssä kohtaa katua kotitalomme lähellä istuu usein mummo. Mummolla on päässään värikäs huivi, kiedottuna leuan alle; kuten muistan, että omalla mummollanikin oli joskus. Vähän harmaantuneet hiukset laskeutuvat huivin alta peittäen osittain hänen … Lue lisää
7 asiaa muistettavaksi, kun tuntuu pahalta – Sinua rakastetaan
Me kaikki koemme vaikeita päiviä ja raskaita aikoja. Jopa tasapainoisimmat elämänhallintagurut joutuvat kamppailemaan stressaavien aikojen ja vastoinkäymisten kanssa. Tässä sinulle joitakin ajatuksia muistettavaksi, kun elämä koettelee. 1. Sinua rakastetaan Kun kohtaat elämässä vaikeita aikoja, … Lue lisää
Muistutuksena erityisherkille – Maailma tarvitsee herkkiä ihmisiä, he harvoin ovat ensimmäisinä sytyttämässä sotaa.
1. Keinotekoiset piristeet voivat vaikuttaa sinuun voimakkaammin. -Eli kaikki sokerista kahviin ja nikotiiniin. Niiden käytön minimointi voi helpottaa oloasi. 2. Olet hyvässä seurassa. -Monet maailman loistavimmista taiteilijoista, kirjoittajista, muusikoista, filosofeista ja opettajista … Lue lisää
Uutisten väkivaltaiset murhenäytelmät puristavat sydämen kasaan – Se olisi voinut olla kuka tahansa meistä
Silmitön, näköalan sumentava raivo on mahdollista kenelle tahansa. Sekin on inhimillistä, eikä kovin kaukana kenestäkään meistä. Kaikissa meissä asuu myös jonkinlainen peto. Se voi puskea esiin esimerkiksi silmittömänä häpeän tunteena, jolloin haluamme … Lue lisää
Lupa elää ja säteillä
Oman epätäydellisyyden hyväksyminen ei ole helppoa. Muiden epätäydellisyyden kustannuksella taas voi tehdä itsestään paremman. Voi verrata ja todeta itsensä onnistuneemmaksi. Siihen keltaisen lehdistön myynti taitaa perustua. Vertaaminen, palkitseminen ja rankaiseminen on tuhoisaa. … Lue lisää
Kiltteys on pahasta
Olen Sanna Wikström. Olen entinen kiltti tyttö. Nykyään olen irrottautunut kiltteydestä, sillä kiltteys on pahasta – minulle ja muille. Ja nyt kerron miksi. Kävelen lumisella tiellä, aurinko paistaa. En ajattele mitään erityistä. … Lue lisää
Vanhan ja nuoren intiaanin keskustelu
Isoisän ja lapsenlapsen keskustelu sisäisistä äänistä. Lue lisää
”Minä olen, koska me olemme” – Koskettava tarina, josta mekin voimme oppia
Tarina afrikkalaisista lapsista. Lue lisää