Kirjoittaja: Karita Palomäki

Karita Palomäki on ammatinharjoittajana toimiva psykofyysinen fysioterapeutti, NLP-työnohjaaja ja EFT-kouluttaja. Hän on perehtynyt integratiiviseen META-Health -malliin, jossa ymmärretään tunteiden, uskomusten ja ympäristön merkitys kehomielen terveyteen ja toisaalta myös sairastumiseen. Hidasta elämää -kirjaperheen Elämää voi aina parantaa -kirja ilmestyi elokuussa 2018. Lisäksi Karita on yhdessä kipupsykologi Juha Siiran kanssa kirjoittanut kirjan Kehon viisaat viestit (Kirjapaja). Hidasta elämää -äitien yhteiskirja Lasten oppeja äideille on ilmestynyt huhtikuussa 2018. Artikkelisarjassaan Terveys ja tunteet Karita avaa tunteiden ja terveyden välistä yhteyttä, sekä omien ajatusten, tutkimustulosten että konkreettisten esimerkkien avulla.

Hyväksy kehosi sellaisena kuin se on – Oman sisäisen arvostelun lisäksi ylipainoista ihmistä kuormittavat myös ympäristön asenteet

Nyky-yhteiskunnassa on paradoksaalista olla itsensä hyväksyvä ylipainoinen ihminen. Minä siis olen sellainen, mutta tämä kehoni hyväksyminen kiloineen kaikkineen on vuosien ponnistelun tulosta. Minäkin olen aikanaan itsevihassani rääkännyt kehoani erilaisilla dieeteillä ja rankalla, … Lue lisää

Kuuletko kehosi viestejä?

Tunteiden, ajatusten ja kehon toiminnan välinen yhteys on yksi omista lempiaiheistani. Palaan uudelleen, nyt henkilökohtaisella esimerkilläni selkäteemaan, jota olen käsitellyt laajemmin ”Lanneranka – minuuden ydin” -artikkelissani vuonna 2014. Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun itse … Lue lisää

Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image