Selviytymismekanismimme tarkoitus on aina pohjimmiltaan hyvä. Usein ne syntyvät lapsuudessamme suojelutarkoitukseen. Perheessämme, lähiympäristössämme on jotakin josta meidän on tarve selviytyä ja suojautua. Tämän ei tarvitse olla edes kovin suurta vaan lapsen mielemme … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
10 merkkiä siitä, että olet kadottanut oman voimasi
Oma voimasi on yksi tärkeimmistä energian lähteistä elämässäsi. Omaa voimaa ei kuitenkaan välttämättä ole helppo tunnistaa. Monilla ei ole syntynyt siihen minkäänlaista tuntumaa. Ainakin itse kasvoin ulkopuolisten mallien ohjaamana, mukailemaan ja miellyttämään … Lue lisää
Ympäröitkö itsesi kannustavilla vai lannistavilla ihmissuhteilla?
Ihminen tarvitsee elääkseen vettä, ruokaa, liikuntaa, happea ja unta. Ne mainitaan aina kun puhutaan terveydestä, mutta niiden lisäksi ihmisen hyvinvoinnille elintärkeitä ovat myös toiset ihmiset ja yhdessä jaettu luottamus, myötätunto, turva, … Lue lisää
Tuntea kaikki tunteet – päiväkirjamerkintöjä raskauden ajalta
Ihme sisälläsi -kirjaan päätyneet päiväkirjatekstini ovat aitoja hetkiä raskauden aallokosta. Raskauden unettomina öinä halusin tallettaa niitä syviä, upeita unenomaisia mielen sisältöjä kun tiedostin elämän suurta kasvun mysteeriä sisälläni. Jos olet juuri nyt … Lue lisää
Vaikeimmat kokemukset ovat usein vaietuimpia – mutta niiden kohtaamisesta alkaa toipuminen
Työssäni henkisen hyvinvoinnin valmentajana saan usein todistaa huikeita oivalluksia ihmisyydestä. Muutosvastarinta murtuu, ihminen antautuu avaamaan silmänsä ja näkee itsensä rehellisesti. Hän ymmärtää, millaisen tarinan vanki on ollut. Häpeä, syyllisyys, suru ja tyhmältäkin … Lue lisää
”Jokainen on vastuussa omista tunteistaan” – Voiko niin sanoa?
Luulen, että aika moni on kuullut lauseen: ”Jokainen on vastuussa omista tunteistaan”. Itse näen tässä lauseessa olevan ripauksen viisautta, mutta rehellisyyden nimissä olen vetänyt siitä myös herneen nenään. Lähinnä siksi, että lauseessa … Lue lisää
Miten rikkinäisestä voi tulla ehjää? – Haavat tarvitsevat aikaa parantuakseen
Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä Otavan kanssa. Kirjoittaja: Dan ”Uniikki” Tolppanen Tekstin lainaus Dan Tolppasen ja Miikka Anttosen kirjasta Uniikki Elämä (Otava 2021) Dan ”Uniikki” Tolppanen on rap-artisti ja Rähinä Recordsin perustajajäsen. Uniikin … Lue lisää
Löysitkö itsesi umpikujasta? – Näin luot tilaa uusille ratkaisuille
Elämästä puhutaan usein matkana tai polkuna. Olet tulossa jostain ja menossa jonnekin. Ajallinen tarina kuvaa elämää tapahtumien sarjana: jatkumona menneisyydestä nykyhetken kautta kohti tulevaa. Syyt, seuraukset ja tämän hetken olosuhteet vaikuttavat siihen, … Lue lisää
Muista kiittää myös eläviä
Olen lämmöllä seurannut, miten media ja sosiaalinen media täytyy tunnettujen ihmisten poismenosta: kiitetään, muistellaan, artistien biisejä kuunnellaan ja jaetaan. Noina hetkinä voi hetken tuntea, miten olemme kaikki samankaltaisia ihmisiä: kuolevia ja tuntevia. … Lue lisää
Meillä jokaisella on jokin unelma – Kuuletko mitä omasi yrittää kertoa sinulle?
Tahtoisin puhua unelmista. Niistä suurista. Niistä pienistä. Niistä jotka ovat lähellä sydäntä. Niistä jotka kuiskaavat, ja hiljaa supistellessaan saavat sydämesi hymyilemään, mutta huulesi ehkä kääntymään hieman epävarmoina vinoon. Mitä jos kuuntelelisit unelmiasi … Lue lisää
Oletko toimija, tarkkailija vai olosuhteiden uhri? – Voit itse päättää
Sinun tarinasi on elämäsi aikana syntynyt kertomus ja muistojen valikoima, kuin ainutlaatuinen albumi. Koska kaikkien kokemusten muistaminen ja kuvaileminen olisi mahdotonta, mieli jättää monta muistoa pois tarinasta. Tarina rakentuu mielen perukoille kuin … Lue lisää
Millainen kumppani sinä olet? Toimiva parisuhde edellyttää molemmilta hyvää itsetuntemusta
Olen uhrautuvaa tyyppiä. Parisuhteessa minulle on luontaista laittaa omat tarpeeni taka-alalle ja keskittyä enemmän kumppanini tarpeisiin. Tämä käy vaivihkaa, enkä yleensä juuri kiinnitä huomiota koko asiaan. Onneksi hyvällä pelisilmällä ja rautaisella analysointitaidolla … Lue lisää