Näyttelijä Satu Silvo pohtii kipuja ja pelkoja elämässään. 20 vuotta sitten tapahtunut rinnekoneonnettomuus vaikuttaa kehossa vieläkin. ”Meillä kaikilla on kehossa kaikenlaisia jälkiä läpi elämän, myös henkisesti ja solutasolla”, Satu sanoo. Vaikka … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
Juha Larm: Nämä 5 asiaa auttavat riittämättömyyden tunteen kanssa
Julkkisyrittäjä Juha Larm kertoo yrittäneensä elää ulkoisesti täydellistä elämää noin 10 vuotta sitten. Mikään ei tuntunut riittävän ja täydellisen elämän tavoittelu alkoi uuvuttaa. Näin Juha kuvailee tuota ajanjaksoa: ”Sain paljon aikaan … Lue lisää
3 tapaa vahvistaa sisäistä turvaa
1. Opettele sallimaan itsellesi hyvää päivittäin Olo itsen kanssa on kuin ruusutarha. Se ei voi kukoistaa, ellei sitä ravitse. Ihan sama juttu myös ihmissuhteissa: usein haemme turvaa toisista – ja paradoksaalisesti, jos … Lue lisää
4 alitajuista tapaa reagoida konfliktiin – Tunnistatko itsesi?
Konfliktit eivät luultavasti ole kenellekään mieluisia. Silti olemme takuulla kaikki kohdanneet elämässä ja suhteissamme tilanteissa, joissa asiat, mielipiteet ja näkemykset ajautuvat ristiriitoihin. Konflikti ei aina tarkoita ilmiriitaa. Konflikti voi leijua ilmassa, … Lue lisää
Miksi joidenkin ihmisten seurassa on niin helppo olla? – Heillä on hallussaan tämä taito
Sinäkin ehkä tunnet tällaisen henkilön? Hän on se, jonka lähellä on yleensä hyvä ja helppoa olla, koska sinun ei tarvitse varoa sanojasi. Koet lämpöä ja hyväksyntää silloinkin, kun kerrot sinulle ehkä hävettävästä … Lue lisää
Miksi ihminen pettää?
Tiedän mitä on pettää ja tulla petetyksi. Kummastakin on jo aikaa pitkän aikaa, mutta muistan edelleen raastavan kivun, joka kumpaankin puoleen liittyy. Ja omalla kohdallani silti petetyksi tuleminen sattui lujasti enemmän. Omalla … Lue lisää
Superhelppo gluteeniton karpalo-joululimppu lahjaksi tai omaan pöytään
Tämä ihana joululimppu on vaarassa tulla syödyksi jo ennen joulua. Senpä vuoksi kehittelin taikinassa sen verran suuren, että sain valmistettua siitä kerralla kolme keskikokoista limppua. Ohje on ihanan helppo. Aineet vain yhdistetään ja … Lue lisää
Läsnäolo nykyhetkessä ja kehossa ovat turva-ankkureita – kokeile näitä harjoituksia, kun elämä tuntuu haastavalta
Joskus elämässä tuntuu kaikki olevan väärin päin. Tuntuu, että hyvää suuntaa ei ole ollenkaan. Murheet vain tuntuvat kuiskivan jokaisen tilanteen takaa. Alakulo valtaa alaa. Mitä tällöin tarvitaan? Eri ihmisille toimivat eri asiat. … Lue lisää
Ovatko seksuaaliset halusi kadoksissa? – Haluttomuus on osa luonnollista rytmiä
Puhun usein halun sytyttämisestä, jotta voit nauttia sensuaalisuudestasi, seksuaalisuudestasi ja elinvoimastasi, mutta on täysin ok olla myös haluton. On ihan ok, jos et halua seksiä. On täysin normaalia ja luonnollista, että välillä … Lue lisää
Jännitätkö sosiaalisissa tilanteissa? Saatat kantaa kehossasi keskeneräistä traumaa
Kirjoittaja Tiia Minaya on hyvinvointialan yrittäjä, TRE-ohjaaja, Mindfulness-ohjaaja CFM ja ratkaisukeskeinen valmentaja (LCF Life coach). Hellä Mieli yrityksensä kautta hän ohjaa mm. Jännittäjäkursseja ja TRE-kursseja. Lisää jännittämiseen liittyviä kirjoituksia löytyy Tiian Hellä … Lue lisää
Kun elämä pysähtyy – Täystuhon jälkeen koittaa kirkkaampi huominen
Olen Marja Korhonen, entinen erityisopettaja ja nykyinen kirjailija ja luennoitsija. Elämäni tsunami kohtasi minut ollessani parhaassa työiässä ja kolmen alaikäisen lapsen äiti. Olin mahdottoman edessä: neliraajahalvaannuin ja menetin puhekykyni. Luovuttaminen ei ollut … Lue lisää
Miksi kaikki parisuhteen ongelmat eivät johdu lapsuudestasi
Parisuhteesta on kirjoitettu pinoittain kirjoja ja blogeja. Psykologit, terapeutit ja valmentajat jakavat tietonsa parisuhteesta ja kertovat ohjeensa rakkauteen. Mutta miltä näyttää parisuhde yhteiskuntatieteilijän silmin? Kaikki parisuhteen ongelmat eivät johdu lapsuudestasi tai ontuvasta … Lue lisää








