Mielestä ollaan montaa mieltä. Tuo kiistelty ja toistaiseksi paikantamaton “ihmekapistus” vaikuttaa elämäämme kuitenkin varsin vahvasti. Se on voima, joka uhmaa logiikkaa, tosiasioita sekä tieteellisiä todisteita. Voima, jota on vaikea sanoittaa ja konkretisoida. … Lue lisää
Aihe: Henkisyys
Ihmisen henkisen alkuperän pohtimista, kokemista ja elämistä.
Emotionaalinen kateus on sitä, että koemme että jollain toisella on tunnetasolla jotain, minkä koemme itseltämme puuttuvan.
Kateuden tunnetta voi olla vaikea tunnistaa, saatikka myöntää edes itselleen. Siihen liittyy usein tabuja ja häpeää. Luultavasti jokainen on kuullut kateudesta jonkun vähemmän kauniin kommentin. Ehkä me ihmiset kuitenkin melkein 2020 luvulla tiedämme … Lue lisää
Jos haluaa elää sovussa itsensä kanssa, on kuunneltava omaa sieluaan
Tarina kertoo, että analyyttisen psykologian perustaja Carl Gustav Jung halusi tutustua sellaisen ihmisen psyykeen, joka on vielä mahdollisimman alkuperäinen ja turmeltumaton. Hän matkusti retkikuntineen Afrikkaan tutustumaan paikalliseen heimoon. Heimon asuinsijoille pääsi vain … Lue lisää
Sisäinen työ voi vaikuttaa oman navan kaivelulta, mutta se on oikeasti lahjasi maailmalle
Viime kesänä sain ihmeellisen kohteliaisuuden. Vieras nainen tuli sanomaan minulle näin: “Vau, olet inspiroinut minua paljon. Kiitos siitä työstä, jonka olet tehnyt itsesi kanssa.” Se oli vaikuttava hetki. Hän ymmärsi, hän ajatteli samalla … Lue lisää
Oletko sinä selvillä siitä kuka olet ilman toisia?
Olen koonnut sinulle Inhimillisen henkisyyden perusperiaatteista 30 ohjetta henkiin heräämiseen. Tässä kirjoituksessa esittelen ohjeet 17, 19, 21 ja 23. Toivon, että nautit ajastasi ohjeiden kanssa ja pureskelet niitä kunnolla. Toiset 17. Selvitä kuka … Lue lisää
Kiehtovatko voimakivet? – Näin tutustut voimakiviin ja niiden vaikutuksiin
Palasin juuri Meksikosta, missä erilaiset kivikorut ovat suosittuja. Museoissa on esillä toinen toistaan upeampia Maya-kulttuurin jade-koruja ja kiven kaivertamisen perinne on edelleen elävä. Kun matkustimme Mexico Citystä muinaisen Teotihuacanin temppelille ja nousin kuu-temppelin … Lue lisää
Sielun kotiinpaluu
Olen ollut hieman ihmeissäni viimeisten kuukausien aikana, totutellut uuteen minääni, siihen jossa kauan kadoksissa olleet palapelin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kirjoittaminen ei ole oikein luistanut, mutta luovuus muilla saroilla on ollut sitäkin … Lue lisää
Nämä persoonallisuuden piirteet altistavat addiktioille
Kirjoitin aiemmin, kuinka riippuvuuksien takana on lähes aina kaipuu yhteyteen. Tässä kirjoituksessa, ja kirjoituksen lopussa olevalla podcastilla avaan niitä persoonallisuuden piirteitä, jotka altistavat riippuvuuksille. Hieman yleistäen, jaan addiktiot kahteen kategoriaan. Toisessa kategoriassa … Lue lisää
Hyvinvointi on hyvää oloa minuna – Toimin itseäni vastaan, jos valintani perustuvat siihen, että minun pitäisi olla toisenlainen
Nuorempana ajattelin, että jos syön tai liikun tietyllä tavalla, kehoni voi hyvin. Myöhemmin hokasin, että kehoni hakeutuu aina homeostaasiin, kun sydämeni voi hyvin. Oikeastaan koko systeemini tasapainottuu usein itsestään, kun sallin itselleni … Lue lisää
Miksi ihana parisuhde muuttuu yhtäkkiä kielteisten sanojen ja tapahtumien noidankehäksi?
Hyytävä kauhu tekee minusta ulkopuolisen. Olen paikalla, mutta kuin itseni ulkopuolella – katson sinua kuplani sisäpuolelta. Kuulen äänesi, vastaan, mutta olen toisaalla. Pelkoreaktio on niin voimakas, että se täyttää koko kehon: kasvot … Lue lisää
Eroviha ja erosuru ovat tärkeimmät työvälineet ex-kumppanista irrottautumiseen
Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä eteenpäin vievistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Samalla, kun irrottautuminen on päämäärä, on se myös väline. Sinulla on paljon mahdollisuuksia käytössäsi, joilla edistää irrottautumista, mutta ennen kaikkea, se … Lue lisää
Keksitkö syitä jättää haaveesi toteuttamatta? – Lue tästä tsemppaavat vastaväitteet!
Mikä estää sinua toteuttamasta haaveitasi ja antautumasta oman elämäsi tarkoitukselle tänä vuonna? Jos saat havaitset itselläsi tällaisista ajatuksia, olet jo pitkällä. Totuudella on nimittäin voima kumota ne kaikki. “Minua pelottavaa, mitä muut … Lue lisää