Kuulen sivukorvalla, kun viereisessä pöydässä kolmekymppiset pukumiehet puhuvat intuitiosta. Keskustelu on innostunutta ja siinä kuvaillaan intuition kieltä eli erilaisia tuntemuksia ja mielikuvia.
Mieheni on ollut kaljalla kavereiden kanssa ja tulee kotiin. Kysyn, oliko hyviä keskusteluita. Puhuivat kuulemma tunteista.
Samalla perinteinen suomalainen mieskuvasto juureutuu suo, kuokka ja Jussi -tyyppiseen sodan jälkeiseen Suomeen, joka elää edelleen hiljaisena miesten selviytymistarinassa – mutta ennen kaikkea pakatussa tunnemaailmassa.
Olemme tulleet aikaan, jossa miesten(kin) sisällä vuosisatoja kasvanut tunne pyrkii ulos. Tunne ei pelkästään pärsky tai sihise, se ei pelkästään kipinöi kuokan osuessa kiveen, vaan se pyrkii ulos koko suomalaisen miehen olemuksesta. Tunne huutaa: haluan tulla tunnetuksi, sanotuksi ja ymmärretyksi!
Välillä se näkyy huumorinkukkasena, joka saattaa äityä kainalopieruhuumoriksi – kun miehen on vaikea ottaa vastaan sitä todellista tunnetta, joka on nousemassa. Niinpä tunne pukee ylleen vitsin, jotta voisimme kaikki yhdessä nauraa jollekin muulle, ja voisimme yhdessä kaikki katsoa toisaalle – ilon kautta.
Yhä uudelleen ja uudelleen luen miesten kirjoituksia ja katson miesten esiintymisiä, joissa se jokin, mikä jää sanoittamatta, puetaan huumoriksi tai jätetään kuiskaukseksi rivien väliin. Huumori on loistava tapa tulla jonkin äärelle. On kuitenkin suurta rohkeutta jättää murjaisematta ja sitten sanoa, miltä oikeasti tuntuu. Tuota rohkeutta on alkanut syntyä miehissä yhä enemmän. Ja minä rakastan tuota rohkeutta.
Tunne huutaa: haluan tulla tunnetuksi, sanotuksi ja ymmärretyksi!
Sitten meillä on länsinaapurin tarjoama lattepappa-mieskuvasto, joka on hyvin kaukana suo, kuokka ja Jussi -juuristamme. Katsomme hämmentyneenä sivullemme sivistyneiden, hyvin pukeutuvien naapureiden elämää ja ihmettelemme, mitä siellä oikein tapahtuu. Tuohonko meidänkin pitäisi pyrkiä?
Sivulle vilkuilun sijaan suomalainen mies voi syntyä uudelleen niille juurilleen, joista elämä on hänessä syntynyt. Tässä ajassa on leveä kaista lattepapan ja kainalopieruäijän välissä. Siellä on paljon tilaa. Tuolle kaistalle mahtuu valtava määrä miehiä, joiden voima vapautuu tunteiden kohtaamisella, niiden sanoittamisella ja jakamisella. Eikä sen päälle tarvitse töräyttää tai naukkailla lattea. Riittää, että valitsee olla kaikessa syvyydessään sitä, mitä on. Rehellisesti – myös itselleen. Samalla vapautamme tulevan sukupolven elämään syvempää ja täyteläisempää elämää.
Jokaisessa suomalaisessa miehessä on kokonainen tunteiden valtakunta ja voima ja hyvyys. Sen on nyt aika päästä vapaaksi!
Suosittelen jokaiselle miehelle luettavaksi Teemu Syrjälän kirjan Elinvoimaisen miehen kirja – matkakertomus nykymiehelle terveydestä, rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.
