Kirjoittaja Alma Sipilä on laulaja-lauluntekijä, kirjoittaja, psykologi, kehorakkausradikaali ja lempeyden vahvaääninen puolestapuhuja.
Kirje jokaiselle miehelle,
jota olen koskaan rakastanut
Joku teistä tietää sen vahvemmin,
toinen ehkä vain aavistuksena,
joku ei ehkä enää usko ollenkaan.
Mutta minä olen rakastanut. Sinua.
Ja paljon.
Minä olen nähnyt sinussa sellaista kauneutta,
joka vetää hengityksen mukanaan, vie melkein kokonaan.
Sellaista, joka saa silmät kostumaan ja palan nousemaan kurkkuun.
En usko, että sinä tiedät lainkaan, miten paljon sinussa näin.
Vaikka siitä yritinkin kertoa, tuskin sain sanottua puoliakaan.
Minä olen nähnyt sinussa myös kovuutta ja kipua,
joka on painettu alas niin monta kertaa, että varmaan usein uskot, että sellainen paino siellä kuuluukin olla.
Olen jo oppinut, ettei ole minun tehtäväni ole koittaa ottaa sitä pois.
Anteeksi minä tahdon pyytää sitä, että yritin.
Sinun se oli, sinulle se kuului ja jos nyt alkaisimme alusta,
toivon, että osaisin pysyä rinnalla, mutta olla yrittämättä tehdä puolesta.
Minä olen päästänyt sinua lähelle, vaihtelevasti.
Aika paljon useammin olin mielummin se vahva,
se tyyni, se muka rohkea kuin se, joka hajoaa murusiksi.
Niinä muutama kertana kun en pystynytkään pistämään vastaan,
kun murenin ja annoin näkyä sen herkän ja haavoittuvan, jota olin niin kovasti koittanut pitää piilossa,
sinä näytit minulle, että ainoa tapa olla todella yhdessä on uskaltaa olla sekä se, joka tukee, että se, jota tuetaan.
Vieläkin minä opettelen, pääosin kauhuissani.
Mutta kun eniten vapisen, minä muistan sinun sanasi ja kasvosi
ja uskallan ehkä vähän,
ehkä vähän enemmän.
Minä olen sinulle kiitollinen. Aina.
Kiitollinen niistäkin päivistä,
joiden sumeudessa ja raskaudessa me hukkasimme toisemme,
kadotimme itsemme, hetkittäin kokonaan.
Niistä, jolloin muutuimme väsyneiksi kaiuiksi ja katkeruudeksi,
kaivaten niin kovasti lähelle, työntäen niin hurjasti pois.
Kiitollinen kaikesta siitä, mikä oli niin kovin hyvää ja kaikesta siitä,
mikä oli niin tajuttoman kestämätöntä.
Ilman kaikkea sitä, ei olisi minua tällaisena, nyt.
Sydän on lihas, joka vahvistuu käytössä,
viisaus on voima, joka kasvaa eläessä,
ja rakkaus on jotain,
mikä ei koskaan kulu hukkaan.
Minä olen saanut rakastaa. Sinuakin.
Se on aika paljon,
se.
Kun sanon, mitä sinulle toivon,
en voi olla toistamatta jo niin usein toistettuja lauseita.
Onneksi tämä on maailma, jossa niitä on toistettu ja,
jossa niitä toistetaan.
Minä toivon sinulle rakkautta.
Toivon sitä lämpimänä, elämääsi kantavana voimana.
Toivon sitä kaiken sen vuoksi, mitä olet,
ja kaikesta siitä riippumatta.
Ja toivon,
että vaikka vain ohikiitävästi,
sinä näkisit itsessäsi edes vilauksen siitä kaikesta,
mitä minä sinussa näin.
Kaikki revontulten miljoona väriä.
Laulut, jotka ovat liian kauniita ääneen laulettaviksi.
Miehen.
Ehjän ja rikkinäisen samaan aikaan.
Kaiken pelkonsa kanssa niin hemmetin rohkean.
Rakastetun.
