Maailma on sekaisin – mutta onneksi historiasta voi oppia

Kesäloman alkaessa tuntui siltä, että tarvitsin irtiottoa paitsi töistä, myös uutisvirrasta joka vastaansanomattomasti osoitti maailman olevan pähkähullu. Keräsin nipun kirjoja ja uppouduin historiaan. Se ei ollut kuitenkaan irtiotto, vaan havahduin huomaamaan, miten paljon historiasta voi oppia kun on aikaa miettiä lukemaansa

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Isosti sanottuna vahvistunut näkemys siitä, että ihmiskunnan historian parhaista hetkistä löytyy yhdistäviä tekijöitä.

Avoimuus ja moniarvoisuus, ja panostaminen uuden oppimiseen. Tämä yhdistelmä on aina vetänyt puoleensa uteliaita ja innostuneita ihmisiä, joka puolestaan luo pohjan uusille keksinnöille ja sekä henkiselle, että aineelliselle kukoistukselle.

Vastaavasti yhden totuuden maailmankuva ja suvaitsemattomuus uuden edessä ovat systemaattisesti romahduttaneet hyvinvoinnin ja taannuttaneet kansat ja sivilisaatiot joskus sadoiksi vuosiksi, toisinaan lopullisesti.

Säännön vahvistaa useimmiten poikkeus. Yuval Noah Haririn mukaan siirtyminen metsästäjä-keräilijätaloudesta maanviljelyyn, ei ollut yksiselitteinen menestystarina. ”Sapiens – Ihmisen lyhyt historia” siteeraa tutkijoita, jotka väittävät siirtymän maatalouteen olleen käännekohta, jossa ihminen luopui symbioosista luonnon kanssa. Kotieläinten, ja yllättäen myös viljelykasvein ja erityisesti vehnän domestikointi muutti peruuttamattomasti ihmisten elämää tavalla, jota ei ollut mahdollista kuvitella siinä vaiheessa kun prosessi käynnistettiin.

Vehnän domestikoinnin lopputuloksena kylien ja kaupunkien väestö kasvoi räjähdysmäisesti pidentäen ihmisten ikää, mutta samalla Hararin näkemyksen mukaan vähensi samalla dramaattisesti mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Jokainen satoa kasvattanut parannus sitoi samalla uuden myllynkiven viljelijöiden kaulaan vähentäen mahdollisuutta harkita uudestaan etenemistä. Samalla se myös yksipuolisti ruokavaliota ja liikkumista aiheuttaen koko joukon yksilön ja yhteisön hyvinvointia vähentäviä sivuvaikutuksia. Maatalouden kehittyminen oli yksi suurimmista ihmiskuntaan vaikuttaneista vallankumouksista.

Maailma käy taas läpi maatalouden vallankumoukseen verrattavaa monen eri elämänalueen murrosta, joka muuttaa peruuttamattomasti ihmiskunnan arkea kaikilla mantereilla. Tuotanto, resurssit, rahatalous, ympäristö, uskonnot ja etiikka ovat globaalisaation, tiedon ja tieteen vallankumouksen viimeisimpien vaiheiden myötä muuttuneet tavalla, jonka tuloksena totuttujen käytäntöjen jatkuvuus näyttää katkenneen. Ja kuten maatalouden vallankumouksessa kävi, ei nytkään näytä olevan helppoa kyseenalaistaa sitä, mistä olemme tulleet riippuvaisiksi.

Olemassa olevien normien kyseenalaistaminen on vaikeaa siitäkin huolimatta, että elintason nousun mahdollistanut teknis-taloudellis-poliittinen yhtälö ei enää toimi luvatulla ja totutulla tavalla ja syntipukkien etsintä on käynnissä, kuten niin usein aiemminkin on käynyt ihmiskunnan historiassa. Aikamme ei ole erityinen tässä mielessä.

Kasvun teorian koetaan olevan rikki, koska se ei kanavoi meille hyvinvointia totutulla tavalla. Politiikka on rikki, koska talous on rikki. Pääomaa ei investoida kehityksen ja kasvun tueksi, koska pääoman tuotto näyttää epävarmalta. Ihmiset eivät toimi kuten yhtälömme edellyttämän vastuullisen kuluttajan tulisi.

Ihmisillä ei ole kulutuksen kasvattamisen ja uuteen investoinnin edellyttämää luottamusta tulevaan. On vaikea arvioida, onko syynä velkatalous, pankkikriisi, ympäristökriisi vai ehkä havainto siitä, että kuluttaminen ei ole riittävä edellytys hyvinvoinnille? Edellä luetellun kriisilistan yhteisvaikutusta on vaikea arvioida. Saadaksemme uusia eväitä vanhojen sotkujen selvittämiseen tarvitsemme uutta asennetta ja uusia työkaluja.

Historiassa uudistuminen ja elintason nousu on useimmiten käynnistynyt käänteentekevästä keksinnöstä. Maanviljelys, kirjoitus, kirjapaino, sähkö, polttomoottori, tietotekniikka ovat positiivisen syklin käynnistäjiä. Myös hallintotavan uudistukset ovat toimineet katalysaattoreina.

Kehityskiihdytyksistä on useita esimerkkejä. Yksi vähemmän tunnetuista on se, jossa valistunut itsevaltias Al-Mansur nosti Bagdadin nousuun 700 luvulla avaamalla sinne silloisen maailman piilaakson. Paremmin tunnetussa esimerkissä länsimainen demokratia ja markkinatalous antoivat Euroopalle ja Yhdysvalloille etumatkaa 1900 -luvulla.

Olemme nyt hämillämme, koska ehkä ensi kertaa havahdumme kyseenalaistamaan koko kasvun logiikan. Havahtumiseen on vaikuttanut paitsi havainto yltäkylläisyyden nopeasta kyllästymispisteestä, myös kasvava huoli ympäristön tuomista kasvun rajoista.

On helppo nimetä syntipukeiksi edustuksellisen demokratian vallankäyttäjjiä, koska he eivät tunnu kykenevän meitä palvelemaan. Demokraattisen vaikuttamisen sijasta etsimme sitten joukkovoimaa, tukea uskomuksista ja yhteisiä vihollisia, joihin kohdistaa ahdistuksemme. Tässäkään ei ole mitään uutta. Prosessit ja reagointitavat ovat vuosituhansien ikäisiä.

Kriisikäyttäytymisen logiikka on aina ollut yksinkertainen. Yksi totuus nopeuttaa reagointia, kun ei tarvitse miettiä kokonaisuutta. Samalla se tosin jouduttaa luovan tuhon prosessia. Myös rakentavan vaiheen logiikka on yksinkertainen. Toivon ja luottamuksen vallitessa yhteistyö syntyy itsestään ja luovuus sekä tuottavuus nousevat kukkaan synnyttäen uuden hyvinvoinnin kulta-ajan.

Onko pohjalla käynnistä oppimiselle vaihtoehtoa? Tulemalla tietoiseksi omista ajattelu- ja toimintamalleistaan, ihminen voi vapautua tapahtuman ja reaktion juoksupyörästä ja samalla aidosti muuttaa nykyhetkensä ja sen myötä tulevaisuutensa. Tämä pätee myös kansakuntiin.

Kun ymmärrämme ihmiskunnan olevan yhtä, pidämme huolta yhteisestä hyvinvoinnista ja yhteisestä maailmastamme, saamme myös uuden alun. Kun ymmärrämme, että kärsimys syntyy erillisyyden harhasta, suuntaamme voimavaramme oikein. Juurisyihin seurausten sijasta. Välineellisyydestä läsnäoloon.

Matka voi olla pitkä, mutta se on jo aloitettu. Ihminen on jo oppinut historiastaan.