Noin 11 vuotta sitten, palatessani perheeni kanssa kaupasta kotiovellemme, sain puhelun: ”Kimmo Pohjonen tässä, terve!” Tiesin toki hänet, myös harmonikan Jimi Hendriksiksi kutsutun maagisen muusikon, mutta emme olleet aiemmin tavanneet. Oli pakko kysyä: “Anteeksi kuka?” Hän toisti nimensä ja uskottavahan se oli. Myöhemmin kävi ilmi, että meillä oli yhteinen tuttava, joka oli antanut hänelle numeroni.
Kimmo kertoi saaneensa sävellystilauksen maailmankuululta Kronos-kvartetilta ja tarvitsevansa kokeiluperiodiin jousikvartetin sävellystyönsä tueksi. Pienen selvittelyn jälkeen havaitsin olevani itse kiertueella juuri silloin, kun tälle projektille oli varattu harjoitusajat ja –paikka. Oloni oli jokseenkin kuin pikkulapsella, jonka nenän edestä on juuri lipunut suklaakakkupala, miltei lusikan kantaman päästä.
Lupasin kuitenkin olla avuksi soittajien rekrytoinnissa.
Kimmon harjoitusperiodin ja oman kiertueemme jälkeen otin häneen uudestaan yhteyttä silkasta mielenkiinnosta ja tiedustelin miten asiat etenivät. Kun myöhemmin Kronos saapui Suomeen, menin kuuntelemaan sekä heidän yhteistreenejään, että kantaesitystä Huvila-telttaan Helsingin Juhlaviikoille.
Kyseiselle ”Uniko”-teokselle alkoi pian olla enemmän kysyntää kuin mitä Kronos sai kalenteriinsa mahtumaan. Kimmo tarjosi yhteistyötä hieman aiemmin perustamani jousikvartetin kanssa. Tästä on seurannut meille mm. 19 yhteistä ”Uniko”-konserttia eri maissa ja lisää on tulossa.
Kimmo Pohjonen, Proton String Quartet & Samuli Kosminen, kuva Petra Hajska
Ajattelemme usein, että elämä sujuu parhaiten silloin, kun asiat soljuvat suvannosta toiseen omalla painollaan. Vastoinkäymisen tullessa harmistumme helposti ja periksi antamisen houkutus on suuri. Kuitenkin juuri niissä kohdissa oma motivaatiomme tulee testatuksi parhaiten. Onko tämä asia minulle niin tärkeä, että olen valmis hakemaan muita ratkaisuja?
Jos olisin tuon ensimmäisen puhelun jälkeen antanut pettymykselle periksi, olisin nyt montaa elämystä köyhempi.
Toisinaan hankkeet hidastuvat tai pysähtyvät, kun ajoitus ei ole kohdallaan. Sain pari vuotta sitten idean tehdä äänimaljojen kanssa rentoutusnauhoitteen erään tuntemani kokeneen ja taitavan henkilön kanssa. Asiaa valmistellessani jokin kuitenkin jarrutti toteuttamista, kunnes idea hiipui kokonaan.
Muutamia viikkoja sitten aihe nousi uudestaan esiin Sanna Wikströmin stressinhallintaverkkokurssin sivujuonteena. Totesin oppineeni näiden parin vuoden kuluessa paljon uutta ja olevani nyt riittävän valmis tämänkin projektin viemiseen maaliin asti. Odotan nyt innolla tallenteiden julkaisua ensin netissä ja toivottavasti pian myös cd-levyinä.
Viime viikonloppuna itselleni osui ja upposi kaksi teemaa. Ensimmäinen kiteytyy sitaattiin Kimmo Pohjoselta: ”Kiirettä käytetään usein oikeutuksena ihmisten ylikävelemiselle”. Mitkä asiat ovatkaan oikeasti tärkeämpiä ja kiireellisempiä, kuin kohtaaminen ja välittäminen? Kiireenkin keskellä oikea ja harkittu ajoitus tuottaa usein paremman lopputuloksen, kuin itsetarkoituksellinen touhuaminen.
Toinen teema on ollut viimeaikoina usein esillä mediassa: kiusaaminen kouluissa, työpaikoilla, perheissä ja yhteisöissä. Yksi perustavanlaatuinen kiusaamisen muoto on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle: itsensä kiusaaminen. On hyvin tavallista vähätellä osaamistaan, ruoskia itseään epäonnistumisista, pitää yllä vuosia sitten kuulemiaan moitteita toistelemalla niitä mielessään.
Sanotaan, että ihminen käyttäytyy aina loogisesti. Voimme löytää selkeitä syy-seuraussuhteita silloinkin, kun toimintamme tuntuu oudolta. Jos kuvailet omaa ulkonäköäsi, osaamistasi tai persoonallisuuttasi tavalla, jota et käyttäisi parasta ystävääsi kuvaillessa, kannattaa miettiä oletko itsellesi oikeudenmukainen ja reilu? Puhutko itsellesi omasta sydämestäsi käsin, vai jatkatko jonkun toisen aloittamaa mallia, jonka aika voisi olla jo ohi? Se, joka osaa olla itselleen armollinen, osaa olla sitä myös muille.
Viisas vaimoni on todennut: ”kun on läsnä, tekee oikeita valintoja”. Kiireessä voi tiedostamattaan kävellä myös itsensä yli. Kiire ja läsnäolo sopivat huonosti yhteen. Siksikin on hyvä hidastaa elämäänsä, pysähtyä ennen tärkeitä päätöksiä, havainnoida milloin on oikea hetki edetä ja huomioida itsensä yhtä kauniisti kuin rakkaimpansa.
Seuraavan vastoinkäymisen tullessa, voit katsella sitä suuntaviittana. Onko umpikujan tarkoitus vain ohjata paremmalle reitille? Sellaiselle, joka vie alkuperäiseen tai vielä sitäkin parempaan päämäärään, kenties aiempaa mielenkiintoisempaa ja rikastuttavampaa polkua pitkin.
Esteestä voi tulla opaste ja hitaasti kiiruhtaen ehtii havaita enemmän.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
