Olin pari viikkoa sitten puilla lämmitettävässä rantasaunassa. Puimme kylpytakit päälle sisällä ja kävelimme polkua saunalle. Kun avasin pukuhuoneen oven minua tervehti neljäkymmentä vuotta vanhan pihasaunan perinteinen, huumaava tuoksu.
Saunassa oli hämärää ja saunan pesästä kuului palavien puiden ääniä. Kiukaan luukusta heijastui seinälle oranssia, välkehtivää ja leikkisästi liikkuvaa valoa. Vanhat puuseinät huokuivat omaa, ainutlaatuista tuoksuaan. Kiipesin lauteille, istuin ja nojasin selkäni saunan seinään. Annoin katseeni vaeltaa maisemassa joka avautui eteeni ikkunasta. Järven toisella puolella oli saari jossa hämärästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, näin erivärisiä valoja. Taivas oli tumma mutta erotin silti sinisen eri sävyjä ja pilvien varjoja. Heitimme löylyä ja saunan täytti ihana, autuas lämpö joka pikku hiljaa alkoi lämmittää kylmiä kehoja.
Hetkeen painautuminen on taito joka avautuu usein aistien kautta
Puusaunassa on ainutlaatuinen tunnelma ehkä juuri siksi koska kyseessä on kokemus monelle aistille. Hajuaisti tunnistaa puun tuoksun ja sen vivahteet. Näköaisti havaitsee värit, sävyt ja maiseman. Kuuloaisti kuulee kiukaan äänet ja myös ulkoa kantautuvan hiljaisuuden. Tuntoaisti tuntee löylyjen lämmön ja myös hien iholla. Sikäli kun saunassa nauttii edellisten elementtien lisäksi kylmästä saunaoluesta, mukaan astuu vielä maku.
Kävimme välillä ulkona vilvoittelemassa kun saunassa alkoi tulla kuuma. Laitoimme päälle pehmeät kylpytakit pukuhuoneessa ja katselimme järven pintaa. Nautimme juomat, viilennyimme ja menimme takaisin saunan lämpöön nauttimaan toisen kerran löylyistä. Kun alkoi tuntua siltä että nyt oli saunottu tarpeeksi, kävelimme polkua pitkin takaisin sisälle.
Saunon mökillä puusaunassa usein kesäisin mutta talvella ja keväällä puusauna on minulle harvinaista herkkua. Ehkä siksikin kiinnitin erityistä huomiota juuri tähän saunahetkeen, mitä tapahtui ennen, aikana ja jälkeen. En halunnut olla ainoastaan läsnä, halusin mennä syvälle kokemukseen sisään, todella tuntea sen ja kaikki läsnä olevat elementit. Halusin nähdä, kuulla, tuntea, haistaa ja maistaa. Mennä sisään aistimuksiin, ikään kuin maistella ja täyttää tuon elossaolon hetken sataprosenttisesti, kuten vesi täyttää veden lasissa.
Olimme saunassa ystäväni kanssa yhdessä. Jokainen kokemus on toisenlainen kun sen jakaa toisen kanssa. Vaikka emme paljon puhuneetkaan, se että istuimme ja katsoimme maisemaa sekä kuuntelimme saunan ääniä yhdessä, samassa tilassa ollen ja hengittäen, teki kokemuksesta hienomman. Ystäväni tiesi että puusauna olisi minulle erityinen elämys. Arvostin että hän lämmitti saunan juuri minua varten. Olimme yhdessä ja elossa.
Harjoittelin puusaunassa hetken laajentamista, syventämistä ja leventämistä aistien läpi, painautumista omaa elämää ja elossa oloa vasten. En halunnut olla ajatuksissani tai olemassa olossani missään muualla. Kokemus oli paitsi harvinaista herkkua keholle myös erityinen kun sitä tällä tavalla aistivoimaisesti lähestyi. Omaa elossa oloa, ja kokemusta siitä, voi siis halutessaan syventää. Hetkeä vasten voi painautua muuallakin kuin puusaunassa. Aamukahvia nauttiessa, jäällä auringonpaisteessa kävellessä, koiran kanssa leikkiessä jne.
Syövän kanssa lakkasimme elämästä varovasti
Vähän yli viisi vuotta sitten minusta tuli menehtyneen puolisoni Markuksen kanssa syöpäperhe. Kun nyt ajattelen tuota matkaa sairauden kanssa, yksi todella monista asioista mitä muutokseen liittyi oli että alkujärkytyksen jälkeen lakkasimme elämästä varovasti, ikään kuin tunnustellen. Kun rakentaa uutta, joka on ammattini, siinä on paljon tunnustelua, askeleita eteen ja taakse. Mutta yhteisessä elämässämme syöpähoitojen rinnalla, olimme täysillä mukana, emme himmailleet. Kun käytän sanaa täysillä en tarkoita että vauhdilla tai suorittaen. Elimme syvästi, olimme paikalla, toisillemme ja itsellemme. Elämän kauneus ja rikkaus astui eteemme väkevästi ja voimalla, toisin kuin koskaan aikaisemmin ja tässä hetkessä. Syvyys toki onnistuu vain oikeissa, totuudellisissa asioissa.
Miksi minusta on tärkeää raivata tilaa ja aikaa hetken täyttämiselle lasin pintoja myöden? Kun jonain päivänä oma aika on lopullisesti ohi ajattelen niin että ihminen haluaa tietää rakastaneensa ja olleensa rakastettu. Ja myös olleensa ainutkertainen itsensä ja kokeneensa olevansa todella elossa. Jos kadottaa kyvyn ohjata omaa huomiota, mennä syvemmälle sisään hetkeen, syventää ja laajentaa hetkeä, ja sitä kautta koko kokemusta omasta elämästä, kadottaa jotain olennaista inhimillisen olemassaolon ja elossa olon mahdollisuudesta. Tämä mahdollisuus ei aukene henkilöbrändille tai kiiltokuvalle, se aukenee ihmiselle joka todella olet.
Olen totta, painaudun hetkeen ja elän.
