”Se mikä ei tapa, vahvistaa”
Tämä Friedrich Nietzschen kuolematon lausahdus kiteyttää ajatuksen siitä, että vastoinkäymiset voivat kasvattaa ja kehittää meitä. Vaikka ajatus kärsimyksen vahvistavasta voimasta on ollut läsnä uskonnoissa ja filosofioissa vuosisatoja, sen tieteellinen tarkastelu on verrattain uusi ilmiö.
Termi posttraumaattinen kasvu viittaa tilanteeseen, jossa traumaattisten kokemusten läpikäyminen ei johda pelkästään toipumiseen, vaan myös kasvuun ja jonkinlaisiin myönteisiin muutoksiin. Tarkastellaan lyhyesti kolmea mielenkiintoista posttraumaattiseen kasvuun liittyvää tieteen näkökulmaa.
1. Kasvu on yksi vaihtoehtoinen seuraus traumaattisista kokemuksista
Traumat eivät osu kohdalle ilman seurauksia. Maanjäristyksen tavoin ne muuttavat elämää tarjoillen sietämätöntä kipua ja sietokyvyn rajoja rikkovaa tuskaa. Tämä ei ole poikkeuksellista, vaan normaali reaktio ennakoimattoman, ei-toivotun haasteellisen kokemuksen äärellä. Vaikka traumaattiset kokemukset voivat hetkellisesti heikentää toimintakykyä, suurin osa ihmisistä pystyy toipumaan ja jatkamaan eteenpäin jopa paremmin kuin olisi etukäteen uskonut, jopa kokemaan kasvua ja kehittymistä.
Kokemus posttraumaattisesta kasvusta ei ole onnekkaiden etuoikeus tai ainutlaatuisen hämmästyttävää, vaan suhteellisen yleistä. Ihmiset ympäri maailmaa kokevat jonkinlaisia positiivisia muutoksia mitä moninaisimpien haasteiden äärellä.
Kehittyminen ja kasvu ovat yksi mahdollinen seuraus traumaattisista kokemuksista, mutta ei kuitenkaan väistämätöntä, pakollista tai välttämätöntä. Silti se muistuttaa meitä siitä, että elämän myrskyjen keskellä voi löytyä uusia voimavaroja ja mahdollisuuksia, jotka vievät eteenpäin kohti merkityksellisempää elämää.
2. Kasvua ja kärsimys kulkevat rinta rinnan
Tutkimukset puhuvat selkeää kieltä sen puolesta, ettei posttraumaattista kasvua tapahdu ilman epämukavuutta, kipua ja ahdinkoa. Tämä edustaa erästä mielenkiintoista trauman jälkeisen kasvun paradoksia: kärsimys ja kasvu ovat yhteydessä toisiinsa ja kulkevat käsi kädessä. Traumaattiset kokemukset tai kärsimys eivät ole itsessään tavoiteltavia, jalostavia tai taikanappuloita kasvupyrähdykseen, vaan oleellista on kamppailu, selviytymistaistelu, johon traumaattiset kokemukset meidät johtavat.
Tuskan tiukassa syleilyssä tuskin riemuitaan upeasta kehitysmahdollisuudesta tai kohoteta ääneen kiitosta tulevasta valaistumisesta. Ei, silloin huudetaan, itketään, ollaan surusta sanattomia. Henkäys kerrallaan minuutit muuttuvat tunneiksi, tunnit päiviksi. Ja joskus synkinkin musta voi ajan myötä kevyt siveltimen veto kerrallaan saada lisää sävyjä, kenties lopulta jopa saavuttaa sateenkaaren väriloiston. Se, mikä alkoi selviytymistaisteluna, on vähitellen muuntunut kasvukokemukseksi.
3. Kasvu ei tarkoita kärsimyksen päättymistä
Vaikka trauman aikaansaama selviytymistaistelu voi toimia kehittymisen kasvualustana, se ei tarkoita, että ongelma olisi poistunut, menetys korvattu jollain aiempaa loistokkaammalla tai että suru olisi poissa. Kasvu ei ole vaihtoehto kivulle, vaan ne voivat molemmat olla olemassa yhtä aikaa ja elää rinnakkain. Juuri tämä on posttraumaattisen kasvun ydin – mahdollisuus kokea positiivisia muutoksia jopa niiden vaikeimpien asioiden äärellä.
Olosuhteet eivät välttämättä muutu paremmiksi, kenties sairaus ei parane. On ongelmia, jotka jäävät vaille ratkaisua ja menetyksiä, joita ei voida korvata. Mutta edes silloin meitä ei ole tuomittu elämään, jossa on pelkkä kärsimystä ja hampaiden kiristelyä. Silti, jopa näissä tapauksissa on mahdollista kokea samanaikaisesti elämän oleva jollain tavalla, jollain osa-alueella edes hieman aiempaa paremmin.
Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu tarjoaa trauman kokeneille toivoa ja käytännöllisiä tapoja auttaa itseään tai muita.
Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
