Ihmisinä me yritämme olla kovasti rakkaudenarvoisia, hyviä ja kelpaavia muille ihmisille. Samoin yritämme oppia itsemme hyväksymistä ja rakastamista – ikään kuin se olisi jonkinlainen tehtävä, joka meidän pitäisi osata suorittaa. Ja usein koemme epäonnistuvamme tuossa tehtävässä. Emme kykene rakastamaan itseämme.
Mutta oikeasti rakkaus ei ole jotain, mitä meidän olisi kyettävä tekemään. Rakkaus ei ole seurausta tai palkinto jostain, mitä olemme tehneet. Se ei ole jotain, johon pitää yrittää ylettyä. Sitä ei tarvitse voittaa tai saavuttaa teoillamme.
Rakkautta ei tarvitse myöskään ansaita. Meidän ei tarvitse muuttua tai kehittyä paremmiksi – rakastettavimmiksi – ihmisiksi. Meidän ei tarvitse yrittää olla rakkauden arvoisia.
Minkään ei tarvitse muuttua ollaksemme rakkauden arvoisia. Minkään ei tarvitse muuttua rakastaaksemme itseämme. Ei yhtään minkään. Ei meidän itsemme eikä ympärillä olevien ihmisten tai olosuhteiden, joissa elämme.
Sillä Rakkaus on aina meissä. Se ei ikinä lopu tai pääty.
Meidän ei tarvitse yrittää oppia rakastamaan itseämme. Meidän ei tarvitse edes yrittää rakastaa tai kyetä rakastamaan, sillä me emme tee tai valmista rakkautta. Elämänvoimana rakkaus virtaa meissä aina, vaikka meillä on taipumus unohtaa tuo totuus.
Meistä jokainen on rakkauden arvoinen, koska rakkaus on jo meissä. Rakkaus on ytimemme, se on ydinolemuksemme. Rakkaus on, mitä me pohjimmiltamme olemme. Meidän tarvitsee vain avautua sille, jolloin rakkauden esteet haipuvat pois. Meidän tarvitsee vain antaa rakkaudelle lupa virrata.
Itsensä rakastaminen on rakkauden hyväksymistä. Rakkauden hyväksymistä osana itseämme. Sen hyväksymistä, että me olemme rakkautta. Sen hyväksymistä, että sinä olet rakkautta. Tässä ja nyt. Aina.
Rakkaus on rajaton. Niinpä emme voi rajata itseämme rakkauden ulkopuolelle, sillä rajattomana rakkaus ei voi jättää ketään ulkopuolelle. Vaikka itsellä olisi kuinka huono päivä ja tuntisi itsensä täysin epäonnistuneeksi, emme siltikään voi sulkea rakkautta pois itsestämme. Sillä rakkaus on suunnattomasti meitä suurempi voima, joka on ja pysyy.
Rakkaus ei kuitenkaan vaadi tai pakota meitä rakastamaan itseämme tai muita. Täysin lempeästi ja kärsivällisesti se vain odottaa, että jonain päivää olemme halukkaita rakastamaan. Olemme valmiita päästämään irti rakkauden pelosta ja halukkaita avautumaan rakkaudelle.
Saatamme tuntea rakkauden virtauksen meissä katsoessamme lapsemme iloa säteileviin silmiin, muistaessamme vastasyntyneen lapsen sylissämme tai rapsuttaessamme lemmikkieläimemme turkkia. Voimme antaa rakkaudelle luvan virrata myös nähdessämme ruskan värjäämiä lehtiä maassa, syventyessämme kynttilän liekkiin tai tuntiessamme teemukin lämmön käsiemme välissä.
Kun annamme rakkaudelle luvan virrata, tunnemme rakkauden täyttävän meidät. Kun rakastamme ja täytymme rakkaudella, tunnemme itsemme myös täysin rakastetuiksi. Rakkaus on kuin aurinko, joka säteille kaikkialle, joka ikiselle rikkaruohollekin.
Annatko tänään rakkaudelle luvan virrata?
Annatko tänään itsellesi luvan rakastaa?
Sillä itsensä rakastamiseen riittää, että rakastaa.