Oletko joskus huomannut kastelevasi ajatuksillasi naapurin nurmikkoa? Oi, kun se on niin vihreä samalla, kun oma palaa karrelle. Naapurilla on niin paljon hienompi auto ja kiiltäväturkkisempi koirakin.
Kiillotamme usein ajatuksillamme muiden saavutuksia ja ominaisuuksia, joskus jopa kadehdimme. Joka tapauksessa: suuntaamme huomiomme toisten onnistumisiin ja ihanuuksiin. Ne kasvavat maailmassamme jättiäläisiksi, ja kun käännämme katseemme omiin vastaaviin asioihin, ne näyttävät juurikin karrelle palaneelta nurmikolta.
Miksi niin usein kehumme muiden onnistumisia ja mollaamme itseämme? – Koska kiinnitämme toisten tekemisissä ja onnistumisissa huomiota sellaiseen, mitä meillä itsellä ei ole, emmekä siihen, missä itse olemme suurenmoisia. ”Noilla on, mulla ei” -ajattelu tuo väistämättä masentavan tunteen. Eikä tunteen alkuperässä ole mitään muuta todellista kuin ajatus. Pelkkä ajatus.
Kokeillaanpa näin: Ajattele jotain asiaa, joka sinulla on ja josta olet juuri nyt kiitollinen. Kasvata asiaa mielessäsi suuremmaksi ja suuremmaksi, kiitä itseäsi siitä. (Toista tätä aina kuin mahdollista. Koita vaihdella kiitollisuuden kohdettasi niin usein kuin mahdollista.)
Miltä nyt tuntuu? Tuntuu siltä, kuin ruoho olisi saanut vettä. Tuntuu kuin kukoistaisin ja olisin onnistunut.
Meidän kaikkien elämässä on asioita, jotka ovat hyvin ja jotka ovat huonosti. Niiden suhde ja mittakaava vaihtelevat, mutta aina molempia on. Se, mitä yleensä muissa näemme, on onnistumiset ja menestys. Omassa elämässämme meillä on usein tapana katsoa sitä, mitä meillä ei ole tai mikä painaa mieltä.
Olin viime keväänä kuuntelemassa Esa Saarisen Rakkaus-luentoa, josta minulle jäi mieleen seuraava ajatus:
Jos töissä on tapahtunut jotain ikävää ja menemme kotiin, miksi alkaisimme purkaa puolisollemme kokemaamme pahaa reagoimalla ikävään tunteeseen ja maksimoimalla kurjuuttamme sillä? Miksemme sen sijaan ajaisi kukkakaupan kautta, ostaisi ruusua ja menisi kotiin ilahduttamaan puolisoa. Kun puoliso ilahtuu, hyvä lisääntyy ja huono alkaa kutistua.
Miksi keskitämme ajatuskastelun vielä kotonakin työpäivän ongelmiin sen sijaan, että katsoisimme puolisoamme tai muita elämän hyviä asioita ilolla? Miksemme voisi kastella tämän hetken hyvää sen sijaan, että lannottaisimme eilisen pahaa?
Huonommuuden ja pienuuden tunne ei tee hyvää kenellekään. Kurjuuden maksimointi ei tee hyvää kenellekään. Ne polttavat nurtsin karrelle.
Mitä jos heti alkaisit kastella sitä hyvää, mitä olet? Antaisit kaiken huomiosi sille, mitä hyvää sinulla on ja mitä olet jo saanut aikaiseksi. Voisit ylpeänä katsella, miten oma nurmikko alkaa kasvaa ja kukoistaa.
