Entä jos kaiken myllerryksen, vaihtelevan ilon ja surun takana on tarkoitus. Entä jos elämä pyrkii kouluttamaan meidät siten, että opimme uskomaan ja luottamaan. Etenemään sumussakin ja kuuntelemaan omaa sydäntämme. Kulkemaan pitkin elämämme polkua, jota ei voi silmillä nähdä?
Elämäni suurimmat asiat ovat olleet näkymättömiä.
Ei se yksittäinen roponen, vaan kiitollisuus siitä, että elämä kantaa. Ei raskas jakso, vaan suuri huojennus kun kaikki aikanaan päättyy tai laskeutuu. Uuden oppiminen, voiko sen nähdä? Ahaa-elämys, kutitteleva nauru? Entäpä valtava kaipaus, joka hetkittäin tuntuu jyräävän kaiken muun yli?
Ei yksikään asia (sitten kuitenkaan) toisen ihmisen fyysisessä olemuksessa, vaan hänen ainutlaatuinen energiansa, henkensä. Joka aivan jokaisessa sykkii ja säteilee ja jossa riittää ihasteltavaa. Toki lapsen käsi kädessäni, mutta silti niin paljon suurempaa se rakkaus, jota tunnen silloinkin. Tuo näkymätön suuri voima, jota ei voi purkittaa.
Myös pelko ja huoli, ne voivat värittää joitain ajanjaksoja. Ne voivat ajaa normiarjen yli kuin katujyrä niin, että ulospäin näyttää vielä jokseenkin hyvältä, mutta sisällä kaikki on miten on. Jollekin kaupassa käyminen on itsestäänselvyys ja toiselle suuri onnistuminen.
Ei siis se itse asia, joka on pintaa, vaan paljon suurempi ja syvempi kokemus. Pitkä tai lyhyt henkäys elämän varrella, jota voi laihasti yrittää sanoittaa, mutta jota kukaan ei voi nähdä.
Energiaolento
Olemme energiaolentoja, tunneolentoja. Joskus meille annetaan tehtävä, jota emme alunperin arvaisi, mutta jonka hedelmistä saamme lopulta nauttia.
Tuo tehtävä tapahtuu näkymättömällä alueella. Sitä on kasvumme ihmisinä, kohoaminen asioiden yläpuolelle ja näkemämme hyväksyminen. Vaikeiden asioiden anteeksiantaminen (prosessin kautta). Minkä tahansa asian opettelu, jonka olemme itseltämme jäädyttäneet.
Missä se muutos oikeastaan tapahtuu? Onko sillä muotoa tai väriä?
Jos olisimme pelkkiä fyysisiä olentoja, emme koskaan voisi kasvaa ja kehittyä sillä käsittämättömällä tavalla, joka meille on suotu. Emme voisi elää montaa elämää yhden elämän aikana. Tietyllä tapaa se kaikki on näkymätöntä, sillä kasvomme ovat yhä samat. Usein jopa puitteemme tai kumppanimme pysyvät samoina ja silti jokin meissä muuttuu. Me uudistumme.
Totuus muuttuu, kun muutut
Mitä tulee muihin ihmisiin, he nostavat esiin meissä kehityskohteemme ja ohjaavat meitä eteenpäin. Siksi he eivät ole vain muita ihmisiä, vaan oppaitamme. Tokihan me näemme heidät, heidän fysikaalisen pintakerroksensa, (sen kuinka valo siinä taittuu, jos saivarrellaan). Totuuden voi silti nähdä vain kukin sisällään. Ja se totuus muuttuu, kun me muutumme.
Näkymätöntä näkyväksi
Tänä päivänä tahdon iloita näkymättömistä syvyyksistä, joita elämä meille tarjoilee. Elämme tunteiden maailmassa. Elämme intuition, luovuuden ja viisauden maailmassa. Ja mitä enemmän saamme kammettua jotakin pintaan tuolta syvyyksistä, sen parempi. Teemme näkymätöntä näkyväksi sana, kosketus tai vaikkapa taideteos kerrallaan. Se on kuin taikaa!
–
Ei roolini ja leimani, vaan oma autenttinen minä. Vapaa ja värikäs, alati muuttuva, tanssinpyörteinen liekki. Sen voi nähdä vain kun laittaa silmät kiinni.
–
❤️:lla Riikka
Lisää minusta, taideterapiasta ja taiteestani löydät täältä.
