Rap-artisti Uniikki: “Vaikka välillä ei voi kuin toivoa, aina on toivoa”

Kaiken takana on ihminen -juttusarja

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa rap-artisti Dan “Uniikki” Tolppanen kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.

KASVU – Pituuskasvuni päättyi varhain, mutta onneksi henkinen kasvu on jatkunut etenkin viime vuosina valtavasti. Yksi parhaista asioista aikuistumisessa on ollut se, että on oppinut nauramaan omille virheilleen ja olemaan armollisempi itselleen. Se on helpottanut elämää valtavasti: teen parhaani ja se riittää.

Myös oman Uniikki elämä -kirjan tekeminen oli kuin lähes vuoden mittainen, erittäin intensiivinen terapiaprosessi. Sen kautta opin vielä entistäkin paremmin tunnistamaan ne asiat, joihin haluan elämässäni fokusoitua sekä vastaavasti ne asiat, joista haluan luopua.

MUSIIKKI – Ehdottomasti isoin kutsumukseni ja asia, joka on eniten muokannut identiteettiäni. Olen etuoikeutettu, kun saan ilmaista itseäni musiikin kautta sadoille tuhansille kuulijoille ja koska olen saanut tehdä rakastamaani työtä jo yli 20 vuoden ajan. Myös suuri osa läheisimmistä ihmisistäni on löytynyt musiikin kautta.

Musiikkini esittäminen on parasta mitä tiedän – kun olen lavalla, se on oma ”happy place”:ni. Sitä tunnetta, jonka saan itseni ja yleisön välisestä energiasta ei voisi korvata millään muulla. Toki varjopuolena – kuten viime vuosikin näytti – on se, että alalla työskentely on erittäin epävarmaa ja siten myös stressaavaa. Siksi nautinkin jokaisesta päivästä, kun saan toteuttaa itseäni. Toivon mukaan tulen aina työskentelemään jollain tavalla musiikin parissa.

PERHE – Minulla oli turvallinen ja onnellinen lapsuus. Olen aina arvostanut suuresti sitä, että omat vanhempani ovat edelleen yhdessä. Isäni oli nuoruudessani alkoholisti, mistä koitui jonkin verran riitoja. Nyt hän on ollut jo 16 vuotta juomatta, ja välimme ovat todella lämpimät – siitä olen mielettömän onnellinen.

Myös ystäväni ovat minulle kuin perhettä. Meillä on todella tiivis porukka, ja olenkin aina sanonut, että yksi suurimpia saavutuksiani on hmiset, jotka olen vuosien varrella saanut ympärilleni.

ONNELLISUUSUniikki elämä -kirjassani vieraileva onnellisuusfilosofi Frank Martela sanoi mielestäni hienon oivalluksen: ”Onni ei ole mikään päämäärä, jota tulisi jahdata, vaan se syntyy siitä, että matkallamme teemme itsellemme merkityksellisiä asioita tässä ja nyt.

Ajattelin ennen liian usein niin, että kun saavutan jonkin tietyn tavoitteen, niin sitten olen onnellinen – oli kyseessä sitten parisuhteeni tai urani. Nyttemmin osaan nauttia jokapäiväisestä tekemisestäni enemmän.

Se, että saan toteuttaa itseäni unelma-ammatissani ja sen kautta auttaa muita, läheiseni sekä mielettömät kokemukset matkani varrelta tekevät elämästäni onnellisen.

ROHKEUS – En ole mikään mieletön hurjapää, vaan rohkeus elämässäni on konkretisoitunut enemmänkin työurallani. Kun perustimme levy-yhtiö Rähinän, ei meillä oikeasti ollut hajuakaan, miten levybisnestä pyöritetään. Yritimme, epäonnistuimme, otimme opiksi, yritimme uudestaan ja nousimme yhdeksi Suomen suurimmista indie levy-yhtiöistä.

Läheiseni kuvailevat minua välillä jopa hieman liian kiltiksi, ja joskus saatankin tehdä asioita vain muiden mieliksi. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut sanomaan sellaisille asioille ei, jotka eivät tunnu sisimmässäni hyvältä. Myös se on mielestäni rohkeutta.

ELÄMÄNTEHTÄVÄ – Tunnen, että elämäntehtäväni kulminoituu vahvasti musiikkiin. Olen huomannut, että kaikkein henkilökohtaisimmista biiseistäni olen saanut eniten positiivista palautetta. Esimerkiksi Korkki Kii -biisini käsittelee isäni alkoholismia, Valitsen Elämän sekä uusin kappaleeni Ehjää puolestaan mielenterveysongelmia sekä kriiseistä selviämistä.

On uskomattoman hienoa, että voin vaikuttaa tekemiselläni tuhansien ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja olen jopa saattanut pelastaa jonkun elämän. Siksi myös Uniikki elämä -kirjassani halusin avata sisimpäni kokonaan, koska tiesin sen jatkavan tuota samaa työtä. Toki muiden auttamisen lisäksi urani on rikastuttanut elämääni monin tavoin.

MIELENRAUHA – Elämäni on hetkittäin todella hektistä ja stressaavaa. Viime vuosina olen saanut voimaa motivaatio- ja self help -kirjoista. Mainittakoon näistä Gary John Bishopin Unfu*k Yourself ja Eckhart Tollen Läsnäolon Voima. Lisäksi reissaaminen ympäri maailman on psyykkisesti rentouttavaa.

Vaikka onkin kivaa että on paljon faneja, on välillä raskasta, että tunnistetaan joka paikassa. Siksi onkin kiva mennä paikkoihin, joissa voin rauhassa olla kuin kaikki muutkin. Aina, kun kone laskeutuu uuteen maahan, tuntuu kuin päässäni kääntyisi jokin vipu ja stressi hellittää välittömästi. Käyn myös täällä Suomessa paljon patikoimassa ja kalastamassa, ja Suomen kaunis luonto on minulle myös todella rauhoittava elementti.

RAKKAUS – Tunnen että elämäni on täynnä rakkautta. Mahtava perhe, ystävät ja fanit. Viime vuonna erosin pitkästä suhteesta, joka tietenkin surettaa edelleen, vaikkei ero mitään draamaa sisällään pitänytkään.

Toisin kuin monet, en koe, että menneet suhteet olisivat olleet ajantuhlausta. Minulla on niitä takana useita, ja yritän ennemmin arvostaa niitä hyviä hetkiä yhdessä, vaikkeivat suhteet loppuun asti kestäneetkään.

Toki minulla on jo sen verran ikää, että olisi ihanaa löytää vierelle nainen, jonka kanssa perustaa perhe. Suhteissa minulla on tapana rakastua palavasti ja mennä aina sydän edellä, joskus ehkä liikaakin.

TULEVAISUUS – Tulevaisuudelta toivon, että ajat normalisoituisivat pian ja pääsisin toteuttamaan taas suurinta intohimoani eli esiintymistä. Ja toki toivon, että saisin työskennellä musiikin parissa mahdollisimman pitkään.

Toivon myös, että koronan myötä maailma heräisi muihinkin uhkiin, kuten ilmastonmuutokseen ja ihmisten henkiseen pahoinvointiin, ennen kuin on liian myöhäistä. Kuten sanottu, haluaisin perheen ja ainakin yhden lapsen, jolle jättää maailma, jossa olisi hyvä elää.

TOIVO – Niin kuin kaikki muutkin, olen käynyt läpi lukuisia kriisejä. Minulla suurimmat niistä ovat liittyneet mielenterveyshäiriöihin, uraani sekä ihmissuhteisiin. Välillä on käyty todella pohjalla, mutta uskoani paremmasta huomisesta en ole koskaan menettänyt.

2020 oli suurelta osin aivan kauhea – alta lähtivät sekä työt että parisuhde. Sain loppuvuodesta kuitenkin julkaistua Uniikki elämä -kirjani sekä yhden kaikkien aikojen suosituimmista biiseistäni, ja lisäksi olen saanut paljon henkistä tukea läheisiltäni ja usko tämän vuoden onnistumisiin on kova.

Vaikka välillä ei voi kuin toivoa, aina on toivoa.

Lisää Dan “Uniikki” Tolppasen ajatuksia sekä hänen kiehtovan ja kannustavan tarinansa löydät kirjasta Uniikki elämä, Otava 2021. Tilaa kirja Suomalainen.comista.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image