Haastatko vai vältteletkö riitaa? Kumpikaan ei ole hyväksi itsellesi eikä läheisillesi

Konfliktitilanteet ovat varmasti jokaiselle tavalla tai toisella haastavia. Temperamentti ja persoonallisuus määrittävät paljolti sitä, miten konfliktin kohtaa, käsittelee ja ratkaisee. Jos kaksi hyvin erilaista ihmistä ottaa vaikean asian puheeksi, voi lopputulos olla kaikkea muuta kuin rakentava.

Olisi hienoa, jos konfliktista seuraisi jotain hyvää — onnellisessa tapauksessa asia saadaan ratkeamaan parhain päin, ja osapuolet oppivat toisistaan sekä itsestään jotain uutta. Vahvatahtoinen ihminen saattaa kuitenkin haluta pitää näkökannastaan kiinni, kun taas kiltti ja ujo saattaa mukailla ja ottaa syyt niskoilleen. Kumpikaan ei tässä tilanteessa toimi oikein, jos ajatellaan kaikkien osapuolten kannalta toimivaa ja tasapuolista ratkaisua.

Konflikteja, riitoja ja sanaharkkoja tulee eteen niin työelämässä, parisuhteessa kuin ystävyyssuhteissakin.

Vaikka riitatilanteita välttäisi ja elämä näyttäisi päällisin puolin aurinkoiselta, voi tällainen miellyttäjäpersoona käydä suurta riitaa sisimmässään — itsensä kanssa: ”Onhan minulla oikeus pitää puoliani, täytyy asetella sanana fiksusti”, ”ehkä helpompaa on sittenkin, että nielen ylpeyteni ja olen hiljaa”. Jos konflikti ei ratkea, saattaa tämä tyyppi syyttää itseään siitä, että edes otti asian puheeksi ja välttelemisen kierre vain kasvaa.

Sitten on tämä toisenlainen konfliktin kohtaaja: hän sanoo asiat kuin kokee, eikä tunteen vallassa pysty ehkä muotoilemaan asiaansa rakentavasti, vaikka haluaisi. Hänen käytöksensä saattaa loukata muita, mutta itse hän ei välttämättä tätä tiedosta. Jos toinen osapuoli on edellä mainittu miellyttäjä, hän usein itku silmässä hyväksyy vastapuolen sanat, eikä tunteen vallassa ilkeyksiä laukova tyyppi saa kuulla tekevänsä väärin. Jos taas vastassa on samankaltainen räiskyvä tyyppi, voi konflikti kärjistyä pahasti.

Onneksi neuvottelutaitoja voi opetella temperamentista ja persoonasta riippumatta.

Se vaatii kuitenkin työtä, sillä olemme tottuneet toimimaan omien sisäisten malliemme ja temperamenttimme mukaisesti, joten uudenlainen lähestymistapa voi tuntua lähes mahdottomalta. Usein lopputulos kuitenkin palkitsee, sillä vaikeista asioista keskusteleminen avaa usein jotain uutta kaikista osapuolista.

Ensi kerralla, kun kohtaat konfliktin, voit pysähtyä hengittämään muutaman kerran ennen hätiköityjä ratkaisuja. Oman äänen saa kyllä kuuluviin, ennemmin tai myöhemmin. Konfliktien ratkaisu on yhteistyötä. Jotta tilanteeseen löytyy kaikkia osapuolia miellyttävä ratkaisu, tarvitaan myös molemminpuolista joustoa ja kunnioitusta — tarvitaan neuvottelutaitoja.

Hyvän neuvottelun perusperiaatteita:

-Asiallinen ja yleisiä käytöstapoja kunnioittava puhetyyli
-Jämäkkä ja selkeä ulosanti
-Ratkaisua etsivä, eteenpäin kulkeva ja kuunteleva ote
-Tasapuolinen puheenvuorojen jako
-Motivaatio ratkaisun löytämiseksi

Voisitko kokeilla noudattaa näitä ajatuksia seuraavan kerran, kun kohtaat konfliktin? Kyllä, vaikka kyseessä olisi se tuttu puoliso, paras ystävä tai hankala työkaveri. Kyllä, vaikka se tuntuisi kuinka teennäiseltä tai epämiellyttävältä tahansa. Lopputulos saattaa yllättää!

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image