Kun väsynyt mieli alkaa murehtia,
sano sille ääneen HÖPÖHÖPÖ.
– SANNA WIKSTRÖM
Väsynyt mieli kuin kauhujen talo. Minne tahansa katsoo, joka puolelta pelotellaan. Tai jos ei pelotella, niin ainakin pelottaa, että kohta pelottaa. Sydän hakkaa sen verran tiuhasti, että se pitää aistit valppaina. Kun oikeasti pitäisi nukkua, onkin juuttunut kauhujen taloon. Eikä uskalla edes liikahtaa. Saati laittaa silmiään kiinni.
Olen joutunut elämässäni jumiin kauhujen taloon niin pitkäksi aikaa, että opin tuntemaan kaikki sen pelottelukeinot. Elin kauhujen talossa kahden vuoden ajan, kun esikoiseni itki refluksiaan, jota ei silloin osattu hoitaa, ja lapsen isä sairastui samaan syssyyn syöpään.
Olisin nukkunut, jos olosuhteet olisivat sen sallineet, mutta sen sijaan katselin kauhujen talon tauluja, joissa oli karmivia kuvia tulevaisuudesta. Sitten kuuntelin jytiseviä ääniä, jotka kertoivat, että jään romahduksen alle.
Mieleni oli alkanut rakentaa rinnakkaistodellisuuksia, joissa kaikki oli koko ajan kamalalla tavalla – tai jos ei vielä ollut, tulisi olemaan. Ajatuksilla oli oma maailmansa, jonka mieli rakensi fyysisten tuntemusten pohjalta. Fyysisten voimavarojen huteruus sai aikaan vahvoja mielikuvia siitä, etten selviydy.
Kun olin katsellut ja kuunnellut kaikkea sitä kauhua riittävän pitkään, tuli yö, jolloin yhtäkkiä tajusin: nämä ovat vain ajatuksia, nämä ovat murheellisia ajatuksia, jotka vahvistavat vaikeaa oloa vaikeassa elämäntilanteessa. Aloin tutustua kauhujen talooni uteliaisuudella: Ai tällaistakin täällä on! Seittejä, pölyä, roinaa. Rumaa, katalaa, kauheaa. Mielenkiintoista.
Aluksi vain katselin. Ihmettelin. Että tällaistako olin pelännyt. Aivan kuin olisin astunut kauhuelokuvan kulisseihin ja nähnyt kaikki härpättimet päivänvalossa. Joku kauhukuva saattoi saada vielä sydämen sykkimään tiuhaan. Mutta sitten muistin olevani rinnakkaistodellisuudessa, kulisseissa.
Noina öinä opin tekniikan, joka on käytössä minulla vielä nykyäänkin. Kun mieli aloittaa matkansa kauhujen talolle, sanon sille ääneen: HÖPÖHÖPÖ. Höpöhöpö on sopivan lempeä pysäytys huoliajatuksille, jotka yrittävät houkutella tunteen mukaan.
Tämä on yksi teksti kirjasta 102 oivallusta elämästä. Kirjasta löydät yli 300 sivua lohdullista, kannattelevaa ja oivalluttavaa luettavaa.
