Emme uskalla myöntää uupumustamme – mutta sen ääneen sanominen voikin vapauttaa.
”Kaikki muutkin jaksaa. Mun täytyy siis olla huono, heikko tai ainakin perustavanlaatuisesti viallinen, kun en jaksakaan.”
”Muilla on paljon rankempaa.”
”Ennenkin jaksettiin! Mikä minä olen tässä uupumaan?”
”Tämä on mun oma vika.”
”Kaikkia muitakin väsyttää. Olen varmaan vain laiska, säälittävä ja kykenemätön, kun tällä tavalla valitan. Pitää vain kestää paremmin.”
Tällaisia vastauksia sain, kun kysyin Instagramissani uupumushäpeästä. Siis niistä tunteista, kun oma jaksamattomuus hävettää niin, ettei sitä halua tunnustaa ja siksi vain sinnittelee jaksamisensa reunamilla päivästä toiseen.
Olin hämmentynyt lukiessani vastauksia. Hämmentynyt siksi, että vastauksissa – ja niitä oli satoja – toistuivat hyvin samanlaiset teemat hieman eri sanoin.
Kuitenkin sama tunne toistui kaikissa vastauksissa: häpeä.
En ihmettele tätä – olin itsekin pitkään saman tunteen vallassa.
Pakkopärjäämisen kulttuuri ylläpitää uskomusta siitä, että jaksamattomuus on heikkoutta
Kulttuurissamme elää edelleen sitkeä uskomus siitä, että voimavarojen loppuminen kertoisi ihmisen heikkoudesta. Vääristynyt uskomus saa monen sinnittelemään ja pakkopärjäämään, vaikka voimavarat olisivat jo loppuneet.
Siksi on hirvittävän yleinen ja samalla kovin inhimillinen ajatus, että olisi jotenkin viallinen tai vähintäänkin ainoa jaksamishaasteidensa kanssa, kun muut vain porskuttavat tai ainakin kestävät paremmin. Että jos ei jaksa, on vain kehitettävä itsestään jaksavampi versio.
Niin minäkin aikoinaan ajattelin. Lisäksi ajattelin, etten halua kenenkään koskaan tietävän, etten enää jaksanutkaan. Pelkkä ajatuskin hävetti.
Kunnes tajusin, että häpeän ympärillä tanssivan sinnittelyn ja pakkopärjäämisen kulttuuri katkaistaan lopettamalla sinnittely ja pakkopärjääminen.
Käänsin koko asetelman päälaelleen: halusin lopulta sanoa ääneen sen, mitä olin kauan piilotellut. Koska piru vie, se ei tee minusta heikkoa. Se tekee minusta inhimillisen ihmisen. Ja tämän maailman pitäisi olla paikka nimenomaan inhimilliselle ihmisyydelle.
Minulla ei ole mitään hävettävää – eikä ole sinullakaan. Se, ettemme uskalla myöntää uupumustamme, on inhimillistä – mutta juuri se voikin vapauttaa.
Siksi haluan sanoa meille kaikille tämän:
Kaikki muutkaan eivät jaksa. ”Kaikki muut” on vain yksi iso harha.
Kurkkaa myös Katrin tekemät Tunnollisen suorittajan kapinointikortit
Moni havahtuu liian tunnolliseen suorittamiseen vasta, kun tulee uupumus tai uupumusoireet, työuupumus, ahdistus, väsymys tai jatkuva väsymys. Tunnollisen suorittajan kapinointikortit auttavat sinua näkemään tunnollisen suorittajan toimintamallit itsessäsi ja kapinoimaan suorittamiskulttuuria vastaan hauskalla sekä helposti mukaan otettavalla tavalla. Kurkkaa kortit TÄSTÄ.
