Olen pelännyt sitä, että aika loppuu kesken. Sitä, etten ehdi ajoissa. Sitä, että kaikki muut saavuttavat enemmän. Sitä, että olen liian vanha johonkin, liian nuori johonkin toiseen asiaan.
Jossain kohtaa tuntui, että juoksen kilpaa ajan kanssa ja silti se valuu sormieni läpi — sekunnit ja minuutit, kuukaudet ja vuodet.
Vasta elämän isot pysähdykset ja uuvahtaminen saivat ajan myötä ymmärtämään, sisäistämään ja oivaltamaan, että se mikä on laittanut suorittamaan ja juoksemaan kovempaa, on ollut oma sisäinen uskomusmaailma — ja etten todellisuudessa ollut jäljessä mistään, enkä ollut koskaan ollutkaan.
Lopulta vasta pysähtyminen sai oivaltamaan, että kovaa eteenpäin juostessa unohtaa oikeastaan huomata kaikkein tärkeimmän.
Kaiken, mikä on jo tässä.
Ne tavalliset arkiset yksityiskohdat, onnistumiset, teot, kosketukset, kohtaamiset.
Pienet ja suuret asiat, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin isoimmat tavoitteet.
Olen huomannut, että mitä hitaammin nykyisin kuljen, sitä hitaammin aika kulkee ja sitä arvokkaammalta se tuntuu.
Joskus aika kiteytyy sekunneiksi, jotka tuntuvat pitävän sisällään koko maailmankaikkeuden ja niin paljon enemmän:
Lämmin halaus ystävältä.
Aamun auringonsäteet verhojen välistä.
Keho, jota muistaa arvostaa.
Keskustelu, jossa tuntee jakavansa saman maailman toisen ihmisen kanssa.
Pelko siitä, että ei tee tarpeeksi tai riitä on pehmentänyt otettaan sen myötä, kun on opettanut itseään pienin askelin olemaan rauhassa ja kokemaan turvaa olemisen kanssa. Lopulta kaikki, millä todella on merkitystä on tässä hetkessä — ei huomisessa tai menneessä vellomisessa, vaan tässä.
Uskon myös, että meidän ei tarvitse kokea totaalista uuvahtamista oppiaksemme, ettei rauha löydy suorituksista vaan jostain syvemmältä olemisen tasolta — riittää, että alkaa kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea ehtii kehollaan päivän aikana aistimaan ja huomaamaan.
Hitaammin elämässä kulkeva ei lopulta menetä mitään, vaan ehkä jopa saa enemmän — sillä arki ei silloin koostu pelkistä etapeista joiden välissä on sumua, vaan elämisestä, aistimisesta, kaiken keskeneräisyydestä ja matkasta itsessään.
