Kirjoittaja Jarno Paalasmaa on kasvatusvaikuttaja, rehtori ja kahden kouluikäisen lapsen isä ja yhden isäpuoli. Hän on työskennellyt opettajana yli kaksikymmentä vuotta ja on asiantuntijana Yle Areenassa julkaistussa Kasvatusviisautta kiireisille -podcast-sarjassa. Hänen uusin kirjansa Vapaus ja rajat. Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (Viisas Elämä 2024) on herättänyt runsaasti keskustelua. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa Aktivoi oppilaasi (2014), Maailman parhaat kasvatusajatukset (2016), Steinerkoulun ABC (2019) ja Kasvatusviisautta kiireisille (2021).
Kaksi vuotta sitten aloitin kirjoittamaan käytäntöä ja filosofiaa yhdistävää kirjaa vanhemmuudesta. Mikä on sopiva yhdistelmä vapautta ja rajoja kasvatuksessa? Mitkä ovat varoitusmerkkejä kaverivanhemmuudesta?
Havahduin siihen, että viimeisen kahden-kolmenkymmenen vuoden aikana vanhempien keskuudessa on vaivihkaa yleistynyt haitallinen kasvatustyyli. Kyse on ilmiöstä, jossa vanhempi kysyy jatkuvasti lapsen mielipidettä ja pyrkii olemaan lapselleen mahdollisimman paljon mieliksi.
On yhä enemmän lapsia joiden on vaikea hyväksyä pettymyksiä ja on vaikea kunnioittaa opettajia ja muita aikuisia. Syynä on se, että kotona vallitsee konditionaalikasvatus: Haluaisitko tulla ruokapöytään? Haluaisitko pestä hampaat? Olisiko aika mennä nukkumaan? Kaikesta neuvotellaan, kysellään ja kaikkea perustellaan. Olisi hyvä jos kotonakin olisi joitakin sääntöjä, joiden noudattamista myös lempeän johdonmukaisesti edellytetään. Silloin kun näin ei ole, lapsista kasvaa helposti sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä aikuisia.
Lapsen pitäisi tottua tekemään myös itselle vaikeita ja epämiellyttäviä asioita ja oppia virheistään. Se on ihmisenä kasvamisessa tärkeää. Pienen lapsen kuuluisi saada elää turvallista lapsuutta ilman mielipidettä jokaiseen asiaan. Toki lapsen kanssa tulee neuvotella hänen ikävaihettaan vastaavalla tavalla, ja on tärkeää, että lapsi tulee kuulluksi. Jos lapsi kuitenkin tottuu pienestä pitäen siihen, että arjen perusasioistakin neuvotellaan, päiväkodissa ja koulussa tulee hankaluuksia.
Tunnista, oletko lapsellesi kaveri vai kasvattaja. Viisi merkkiä kaverivanhemmuudesta:
1. Yhteinen ruokailuhetki ei toimi
Arjen rutiinit, kuten perheen yhteiset ruoka-ajat, toteutuvat toistuvasti lapsen ehdoilla eli silloin, kun lapselle itselleen parhaiten sopii tai häntä sattuu huvittamaan.
2. Lapsi ei juurikaan osallistu omien sotkujensa siivoamiseen
Jos jokin asia tuntuu lapsesta epämukavalta, lapsen annetaan liian usein jättää se tekemättä. Kyse voi olla vaikkapa leikkien korjaamisesta pois eli omien jälkiensä siivoamisesta. Kaverivanhempi silottelee pois epämukavat tilanteet, haasteet ja vastoinkäymiset, jotta lapsen arki olisi helpompaa.
3. Harrastusta vaihdetaan heti, kun lapsen innostus lopahtaa
Taustalla voi olla vanhemman tarve väistellä vastoinkäymisiä. Lapsi tarvitsee itsensä ylittämisen kokemuksia, jotka edellyttävät haasteiden ja epämukavien tilanteiden kohtaamista. Toki silloin kun useamman yrityksen jälkeen harrastus ei vieläkään tunnu mielekkäältä, tulee lasta luonnollisesti kuunnella.
4. Lapsi saa olla tuntitolkulla kännykällä
Lapsi saa tahtonsa ja vaatimuksensa toistuvasti läpi. Lapsen ajankäyttö digilaitteiden parissa luisuu käsistä, koska vanhempi taipuu lapsen tahdolle. Sama asia tapahtuu, kun kauppareissulla lapsi vaatii karkkipussia. Kaverivanhempi myöntyy, koska ikävän vanhemman tai kurinpitäjän roolin ottaminen tuntuu vaikealta. Kännyköiden ja sosiaalisen median vapaasta käytöstä seuraa riippuvuutta, univajetta ja henkilökohtaisten sosiaalisten kontaktien vähenemistä. Vanhemman tulisi esimerkiksi välttää kännyköiden ja muiden digilaitteiden jatkuvaa käyttöä lastenvahtina.
5. Lapsen mielipiteitä tiedustellaan jatkuvasti. Vanhempi puhuu kuin aikuiselle, konditionaalisssa.
Lasta saa ja tuleekin kuunnella, mutta päätösvalta kuuluu aikuiselle eikä mielipiteen kysyminen joka asiasta ole tarpeen. Pieni lapsi kokee turvaa, kun aikuinen ohjaa, neuvoo ja kertoo, miten toimitaan. Lapsella on oikeus elää lapsuuttaan ilman oman mielipiteen pakkoa.
Nämä esimerkit ovat suuntaa antavia kärjistyksiä ja sisältävät oletuksen, että tapahtuma toistuu perheen arjessa jatkuvasti. Kaikki lapset ovat yksilöitä ja moni asia vaikuttaa kasvatukseen, kuten vaikkapa se, että lapsi voi olla väsynyt tai sairas, erilaiset neuromoninaisuuden haasteet ja temperamentti. Silti tiettyjä ikävaiheeseen liittyviä yleistyksiä ja toimintaohjeita voidaan tehdä.
Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi -kirjassa kuvaan esimerkiksi seitsemän perusasiaa joista vanhemman kannattaa pitää kiinni sekä kussakin ikävaiheessa painottuvat vanhemmuuden keskeiset ohjenuorat.
Voit tutustua kirjaan ja tilata sen TÄÄLTÄ.
