Pystytkö tuntemaan itsesi arvokkaaksi, vaikka et saisi mitään aikaan? – Jatkuva tekemisen tarve voi olla tärkeä viesti sinulle

Minulta kysyttiin joskus, ajattelenko, että ihminen on arvokas sellaisenaan kuin tänne maailmaan syntyy. Ei siksi että tuottaisi jotain vaan siksi, että on olemassa.

Oli itsestään selvää, että muiden kohdalla vastaus oli kyllä, mutta omalla kohdalla kokemus tuntui häilyvältä — ja se oli pysäyttävää.

Jos ihminen alitajuisesti uskoo, että oma arvo on kiinni siitä miten paljon saa aikaan, on vaikea hellittää tekemisestä tai uskoa riittävänsä silloinkaan kun ei tee mitään.

Oman jatkuvan tekemisen ja arvon etsimisen rumban pysäytti aikanaan uupumus sekä sen jälkeinen sukellus omaan itseen. Aloin opetella pois siitä, mihin uskomukseni omasta arvokkuudesta olivat perustuneet ja rakentaa arkea, jossa hitaus, lepo ja rauhassa oleminen on kaiken pohja.

Nykyisin elämä ja uskomusmaailma näyttää hyvin toisenlaiselta, mutta valehtelisin, jos sanoisin ettei jälkiä vanhasta koskaan näkyisi.

Joskus ne tuntuvat kovana levottomuutena, kun pitäisi rauhoittua.
Kiireen tunteena ja kokemuksena, ettei mikään koskaan riitä — aivan kuin juoksisi eteenpäin eikä silti mitenkään ennätä perille.

Elämän vaikeista kokemuksista jää jälkiä, jotka voivat jäädä värisemään ihon alle tarpeena todistella, paikata tai korjata jotain, minkä luulee olevan itsessä rikki. Kehoon jää muistijälki kaikesta koetusta ja jos matkassa on suuren osan elämää ollut virittyneisyyden tykyttävä tila, vie aikaa oppia olemaan turvassa pelkän olemisen kanssa.

Kun minussa värisee riittämättömyyden tunne, tiedän nykyisin miten olla sen kanssa ja miten opettaa keholle, että on okei painaa jarrua.

Kun tekisi mieli tehdä enemmän, teen vähemmän. Kun tekisi mieli kiirehtiä kaikkea samaan aikaan, priorisoin yhden asian. Kun kaikki muut tuntuvat saavan enemmän aikaan, lakkaan seuraamasta mitä ulkopuolella tapahtuu – suljen puhelimen netin ja keskityn läheisiin tai omaan aikaan.

Kun tuntee haavansa, niitä voi oppia hoivaamaan ilman laastareita ja addiktoivaa tekemistä. Vaikka olisi oppinut siihen, että aikaan pitää saada ja etenemään on päästävä, voi oppia kyseenalaistamaan sitä mikä on oikeasti elämässä tärkeintä.
Vaikka keho olisi kuinka kierroksilla, sitä voi oppia rauhoittamaan, tottumaan rentoutumiseen ja olemisen tilaan, jossa ei tarvitse todistaa tekemisellä arvoaan.

Jatkuva tekeminen, statuksen metsästys, suoritukset ja eteneminen ei tee ihmisestä arvokkaampaa, vaikka olisi niin oppinut uskomaan. Ja riittämättömyyden tunteeseen lääke ei ole enemmän aikaan saamista, vaan itseasiassa paljon vähemmän yrittämistä.

Sillä jokainen ihminen, joka syntyy tänne maailmaan on arvokas sellaisenaan — vaikka ei tekisi mitään muuta, kuin eläisi ja hengittäisi täällä ollessaan.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image