Älä yritä olla niin hyvä – Oikeasti kelpaat omana itsenäsi

Välilä tuntuu, että kaikessa pitäisi olla erityisen hyvä – parempi kuin muut. Pitäisi näyttää itsestään se kulma, joka on SUPER. Pitäisi kertoa, kuinka hyvä on (PARAS). Pitäisi loistaa ilman epävarmuutta. Pitäisi osata ilman opettelua. Että pärjäisi maailmassa, jossa kaikki muut vaikuttavat SUPERPARHAILTA, kun itse on oikeasti vain ihan tavallinen. Ja joutuu opettelemaan jokaisen asian. Kun ei syntynyt erinomaiseksi.

Aloin pohtia, miten jo esimerkiksi työnhakuvaiheessa yritämme esittää itseämme niillä kaikkein täydellisimmillä kulmilla, jotta pärjäisimme kilpailussa. Hiljaa sisuksissamme kuitenkin saattaa olla kohta, joka pelkää, että se paljastuu: entä jos ne saa tietää, etten osaa, tiedä ja hallitse kaikkea?

Syntyy piilottamisen aalto, jossa esitämme, että osaamme kaiken. Hikoilemme tai itkemme iltaisin itsemme uneen, kun olemme tehneet niin hitokseen töitä, että pärjäisimme, osaisimme ja olisimme kaikkien odotusten arvoisia.

Ja se pelko paljastumisesta uuvuttaa. Koska tahansa voi paljastua. On tehtävä, piilotettava ja esitettävä henkensä edestä. Työkavereille, asiakkaille, kumppaneille, esihenkilöille. Jos oikein esittää täydellistä, niin tuleeko sellaiseksi? Ainakin tulee uupuneeksi, onnettomaksi ja aina vaan epävarmemmaksi itsestään.

Kun olin pohtinut tätä työelämän vääristynyttä näytelmää, luin Telma-lehden haastattelun Markkinointiliiton toiminnanjohtajasta Sanna Laakkiosta, ja siinä oli tällainen kohta, joka pysäytti minut:

”Laakkio myös kertoi työhaastatteluissa rehellisesti heikkouksistaan ja epävarmuuksistaan. – Sain apua ja tukea niihin osa-alueisiin, joissa sitä tarvitsin, Laakkio kertoo.”

Pääsin jututtamaan Sannaa tarkemmin aiheesta Entä jos -podcastiini, joka on on kuunneltavissa ilmaiseksi Hidasta elämää -sovelluksessa. Sovelluksen voit ladata TÄÄLTÄ.

Löydät Entä jos -podcastin otsikolla: 1. Entä jos työelämässä puhuttaisiin rehellisesti – työhakemuksesta lähtien?

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image
ALE! -20% yli 40€ ostoihin!
PUOTIIN
close-image
OSTA 3 MAKSA 2  kirjat & kortit 
PUOTIIN
close-image
10€ OSTOSRAHAA etukoodilla FESTARIT10 
PUOTIIN
close-image