Etsimme usein rakkautta ihmisiltä jotka herättävät meissä samanlaista tuttuuden tunnetta kuin mitä koimme suhteessa vanhempiimme. Terveisin täällä minä, ihan kahden kantapään kokemuksella. Alitajuisesti uskoin, että jos vaan saan miehen ”tehtyä” turvalliseksi, että se viimein ratkaisisi turvattomuuden tunteen jota olin kantanut. Hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta mahdotonta.
Kukaan emotionaalisesti etäinen ihminen (tai kukaan muukaan) ei pysty parantamaan lapsuuden haavojamme.
Kukaan toinen ihminen ei voi poistaa haavojamme, mutta tasapainoisissa ja turvallisissa suhteissa on kyllä mahdollista saada korjaavia kokemuksia. On mahdollista tulla kohdatuksi rakkaudessa. Mutta onko sitä mahdollista saada emotionaalisesti etäiseltä ihmiseltä? Hän on luultavasti itse ihan yhtä kauhuissaan omista alitajuisista peloistaan, joten en laskisi kaikkia munia tähän koriin. Tällöin meissä aktivoituu pieni tyttö/poika joka etsii vanhempaa. Olemme myös saattaneet itse ottaa vanhemman roolia suhteessa vanhempaamme, jolloin usein otamme samankaltaista roolia parisuhteessa. Eli koitamme ylivastuullisuuden ja ylimiellyttämisen kautta ikäänkuin ”ostaa” rakkautta.
Emmekä me halua, että meidän rakastettavuutemme on jonkun toisen käsissä! Siksi aikuista rakkautta on harjoitella tulemaan itse itselleen siksi aikuiseksi, jota kaipaa. Kuinka sinä tulet itsellesi siksi elämäsi tärkeimmäksi ihmissuhteeksi. Kuinka sinä harjoittelet antamaan itsellesi sitä, mitä eniten kaipaat. Minulle tämä oli alkuun verrattavissa siihen, että joku olisi pyytänyt minua puhumaan mandariinikiinaa. Se ei todellakaan lähtenyt heti helpolla vaan se oli valtava harjoitus.
Ja samalla, aina kun olen uskaltanut nähdä toimimattomien suhteiden rehelliset realiteetit ilman sokerikuorrutuksia, olen joutunut kohtaamaan myös syvää surua ja pettymystä. Nämä kohdat ovat tehneet näkyväksi lapsiosieni kantaman surun ja tunnekivun jota ei ole ollut mahdollista turvassa aiemmin tuntea. On ollut äärimmäisen tärkeää saada surra. Suostuminen suruun on myös tehnyt suhteiden rehellisiä realiteettaja näkyvämmäksi.
Suhteet emotionaalisesti etäisiin ihmisiin ovat aktivoineet myös varhaisemmat kiintymyshaavani ja lapsiosan hädän. Kiintymyssuhdenäkökulmasta ydinpelkojamme ovat se että joutuisimme eroon kiintymyskohteesta, rakkauden ulkopuolelle jääminen ja hajoamisen pelko. Käytännössä voisi ajatella, että olen elänyt aikuisen elämää niin, että sisälläni elänyt valtavassa hädässä oleva lapsi. Ja tuota lapsi osaa olin valitettavasti itsekin oppinut häpäisemään ja mitätöimään. Ei enää. Ei enää. Lapsiosat meissä tarvitsevat aikuista. Turvaa. Myötätuntoa. Sitä että joku viimein ottaa kädestä kiinni ja sanoo, minä olen tässä sinun kanssasi. Minä en jätä sinua yksin. Saa tuntua.
Silloin kun tunnemme impulssin jahdata emotionaalisesti etäistä ihmistä yhteyteen ja silloin kun tuntuu että emme kestä ilman häntä, kyseessä on aktivoitunut lapsiosa. Se lapsi on luultavasti jo kannatellut jo ihan liikaa itse, joten otathan sen syliisi ja kerrot, että sinä et jätä häntä.
Huom! Emotionaalisesti etäinen ihminen ei tarkoita pahaa ihmistä. On monia syitä miksi on emotionaalisesti etäinen, eikä kukaan ihminen ole 100% ajasta yhteydessä itseensä tai muihin.
