Uupumiskokemusten myötä minulla on ollut hankala suhde ”suorittamiseen”. Hyppäsin äärilaidasta toiseen: Se mikä oli itselleni ennen normaali tekemisen tapa, muuttui arjessani peikoksi, jonka kohtaamista pyrin kaikin tavoin välttämään. Alitajuisesti liitin suorittamisen mielessäni kaikkeen, mikä on yhteiskunnassamme pielessä. Ajan hengen mukaan syytin suorittamisesta myös itseäni – olinhan itse oppinut tunnollisen suorittamisen keinona kuulua joukkoon ja saada hyväksyntää.
Selvyyden vuoksi viittaan suorittamisella tässä yhteydessä tavoiteorientoituneeseen tekemiseen, jota vaatii toisinaan epämukavaakin itsensä kanssa kilvoittelua tai aikapaineiden edessä puristamista. Usein suorittamiseen ohjaavat raamit eivät ole itse asetettuja, vaan tulevat osana nykytyöelämän lainalaisuuksia – kiivasta tahtia, kovia vaatimuksia ja liian pieniä resursseja.
Moni meistä uupumuksen kokeneista alkaa ennen pitkää kyseenalaistaa sitä epäinhimillistä tahtia, johon yhteiskuntamme meidät vaivihkaa ajaa. Samalla uupumus pysäyttää meidät pohtimaan omaa elämäämme, arvojamme ja prioriteettejamme. Vastarintana suorittamiskulttuurille onkin syntynyt muun muassa Hidasta elämää -kaltaisia aatteita ja hiljaiseksi lopareiksi kutsuttu ilmiö, jolla tarkoitetaan tietoista päätöstä suorittaa työnsä rennommin ja kieltäytyä ylimääräisistä tehtävistä oman hyvinvoinnin nimissä.
Toisilla meistä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa työelämänsä sisältöön kuin toisilla. Itse olen kuulunut niihin onnekkaisiin, joilla on ollut mahdollista hypätä oravanpyörän ulkopuolelle ja etsiä itselle sopivaa tapaa tehdä töitä. Suorittamisen vastapainona olen saanut harjoitella omarytmistä tekemisen tapaa, viettää hitaita aamuja ja kokeilla luovaa boheemisuutta – uppoutua intensiiviseen tekemiseen silloin, kun se parhaiten minulle sopii.
Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin todeta, että myös luova yrittäjyys haastaa omalla tavallaan. Jos on lapseton ja lainaton, voi leivän pöytää saada helpommin, mutta kohtuullisen eläkkeen eteen joutuu kyllä moni yrittäjäkin paiskimaan töitä. Sittemmin takaisin palkkatyöläisen elämään palanneena, olen joutunut tarkistamaan ajatustani suorittamisesta. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Itselleni suorittamisesta oli tullut vuosien varrella synonyymi stressille – sanalle, jolla on itsessään negatiivinen kaiku. Mutta kuten stressillä, myös suorittamisella on positiivinen ja negatiivinen puolensa. Ehkä kyse on enemmänkin balanssista.
Niin sanottu myönteinen stressi eli eustressi auttaa meitä innostumaan, onnistumaan ja ylittämään itsemme, kun taas haitallisen stressin seuraukset me kaikki tiedämme. Molemmat stressin muodot tosin virittävät hermostoamme, joten kumpikin vaatii vastapainokseen palautumista.
Jos ajattelemme suorittamista samalla tavoin kuin stressiä, se ei tunnu enää niin pelottavalta tai paheksuttavalta. Joltakin, jota pitäisi vältellä tai johon ”sortumisesta” pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa. Päinvastoin suorittamisen voi nähdä samalla tavalla kuin stressin – asiana, joka sisältyy ajoittain jokaisen elämään.
Parhaimmillaan suorittaminen voi tuoda uppoutumisen ja onnistumisen iloa ja siten vahvistaa voimavarojamme. Tärkeää on kuitenkin oppia tunnistamaan, milloin suorittaminen menee haitallisen puolelle eikä keho enää ehdi palautua tekemisen aiheuttamasta kuormituksesta.
Tunnolliselle suorittajalle haluaisinkin sanoa seuraavat kolme lempeää ajatusta:
1. Suorita vapaasti, kunhan se tuntuu hyvältä ja nautit tekemisestä. Tavoitteellista elämäntyyliä tai niin sanottua ”suorittajaidentiteettiä” ei tarvitse piilotella tai hävetä – sen enempää kuin ihannoidakaan. Jos arki alkaa kuitenkin painaa etkä saa enää iloa itsellesi tärkeistä asioita, on hyvä tarkistaa arjen prioriteetteja.
2. Kuuntele sisäistä ääntäsi. Vain sinä tiedät, mikä on sinulle sopivasti ja mikä liikaa. Usein tämä vaatii kuitenkin harjoittelua ja hyvää itsetuntemusta. Etsi itsellesi sopivat tavat pysähtyä säännöllisesti itsesi ja kehosi äärelle ja tsekata, missä mennään.
3. Jos joskus tulee tehtyä vähän liikaa, ethän soimaa itseäsi siitä. Sen sijaan harjoittele kääntämään itsekriittisyys itsemyötätunnoksi. Et tarvitse nyt piiskaa piiskan päälle, vaan lupaa levätä, rentoutua ja ravita itseäsi.
Lähteet: Duodecim: Hiljaiset loparit työssä Mieli ry: Vahvista eustressiä, vähennä distressiä
Kun pohdit omaa jaksamistasi, tämä runokirja itsereflektioineen voi tuoda lisää lempeyttä ja riittävyyden kokemusta: “Sielun sopukoita — Tässä hetkessä riittävä on värikuvitettu kirja, joka kutsuu sinua oman sydämesi äärelle. Kirjan lempeät runot ja itsemyötätuntoon ohjaavat harjoitukset auttavat tutkailemaan omia tunteita ja katsomaan itseään sallivammin.”
