Kohti muutosta
Muistan sen tunteen, kun makasin ultraäänitutkimuksessa pitäen ystävääni kädestä ja monitorilla näkyi tummia pisteitä. Ne olivat kasvaimia rintani sisällä. Muistan sen tunteen, kun olin sairaanhoitajan vastaanotolla ja hän kertoi minulle, kuinka rintani tultaisiin poistamaan ja minkälaiseen kuukausien kestävään hoitoputkeen minut laitettaisiin sen jälkeen.
Vahvimpana tunteena mieleeni ja kehoni vyöryi pelko, joka oli sävytetty epäuskolla ja häpeällä. Pidin itseäni raittiuden mallikappaleena. Olin ollut seitsemän vuotta raittiina. Minulla oli hyvä työpaikka, rahaa, hienoja vaatteita ja saliharrastus. Kävin vertaistukiryhmissä lähes päivittäin. Tämä ei voi tapahtua minulle.
Kohti toivoa
Kaiken sen synkkyyden sisälläni nousi toinen heikompi prosessi, joka osoittautuisi yhdeksi elämäni käänteentekevimmistä asioista. Olin lukenut ennen rintasyöpädiagnoosiani Dalai Laman kirjan Onnellisuuden taito. Siinä puhutaan siitä, kuinka ihmisen elämässä on kärsimystä. Se on välttämätöntä. Se, millä on merkitystä, on, kuinka suhtaudumme tähän kärsimykseen.
Prosessi, joka alkoi kasvaa sisälläni, oli toiveikkuus. Näin yhtäkkiä selkeästi, kuinka olin elänyt elämääni uhrin roolissa. Olin syytellyt muita ihmisiä vastoinkäymisistäni. ”Jos vain tietäisitte, kuinka raskasta minulla on, niin ymmärtäisitte, miksi olen alkoholisti.”
Olin varma, kuinka joku ulkopuolinen ihminen tai asia tulee pelastamaan minut kaikesta kokemastani kärsimyksestä. Sitä odotellessa pakenin hankaluutta aina vain uusiin ja uusiin riippuvuuksiin. Läheisriippuvuus, ostosriippuvuus, työriippuvuus ja muut niiden kaltaiset tavat selvitä tässä maailmassa, olivat minulle päivittäisiä kumppaneita. Tämä kaikki siis raittiina aikana.
Toiveikkuus sai minut ymmärtämään, että voin tehdä asioita toisin. Sen sijaan, että tuttuun tapaan pakenen ja välttelen vastuun ottamista elämästäni, voin olla itse ohjaimissa.
Kohti tiedostamista
Kuin ihmeen kaupalla asiat loksahtelivat siihen malliin, että löysin itseni meditaatiosalista. Ymmärsin, että tämä on se puuttuva palanen, joka elämässäni puuttuu. Tämä oli avain aitoon toipumiseen.
Tartuin meditaatioon ja mindfulnessiin kuin hukkuva oljenkorteen, koska minulla oli vahva intuitio siitä, että ne auttavat muuttamaan elämäni. Näin kävi. Elämäni ja riippuvuuksista toipuminen ottivat uuden suunnan.
Hengitys hengitykseltä ja hetki hetkeltä olen tajunnut sen, kuinka vahva tiedostamisen voima on. Ainoastaan sen kautta voin muuttua. Ainoastaan sen kautta, että mindfulness auttaa minua hyväksymään itseni täysin mukaan lukien varsinkin pimeän puoleni, voin elää täysipainoista elämää. Olen ystävystynyt haastavien tunteiden kanssa sen sijaan, että pakenisin niitä itselleni tuttuun tapaan riippuvuuksiin ja muihin haitallisiin tapoihin.
Kohti tunne-elämän raittiutta
Tiedostamisen lisäksi saan nauttia tänä päivänä hyväksymisen jalosta taidosta. Kun suhtaudun ystävällisellä ja uteliaana asenteella omiin ajatuksiini, tunteisiini, kehoni merkkeihin ja omaan toimintaani, syyt tarttua riippuvuuksiin hellittävät.
Olen oivaltanut sen, kuinka kielteisyyteen taipuvainen mieleni vie minut paikkoihin, jotka johtavat poispäin toipumisesta. Mindfulnessin avulla olen pystynyt lähtemään vahvistamaan mielessäni ja aivoissani positiivisempaa tapaa suhtautua maailmaan: kiitollisuudella, hyvän huomaamisella ja itsemyötätunnolla.
Toki aina tulee vastaan päiviä, jolloin en ole niin hereillä. Ne ajat ovat kuitenkin lyhyempiä kuin aiemmin. Huomaan helpommin sen, milloin alan toimia omaa parastani vastaan ja milloin alan kuin unissakävellä samoihin ansoihin kuin aiemmin.
Tiedostaminen on radikaalia. Positiivisempi asenne on radikaalia. Ne kummatkin merkitsevät luontaisten taipumusten vastavirtaan kulkemista. Samalla ne ilmentävät matkaa kohti toipumisen uutta tasoa, joka on tunne-elämän raittius.
