Menikö töissä kuppi nurin pienestä loukkauksesta? Kärsit ehkä vähättelystressistä

Oletko kohdannut tilanteen, jossa jouduit jälleen kerran taistelemaan työyhteisössäsi arvostetuksi tai kuulluksi tulemisesta? Kun tilanne toistui uudelleen, meni sinulta viimeinkin kuppi nurin ja huomautit ikävästä käytöksestä.

Samassa tilanteessa saattoi myös olla niin, etteivät esihenkilösi tai muut työtoverit ymmärtäneet, mikä käytöksessä oli epäasiallista tai loukkaavaa. Ehkä sinulle huomautettiin takaisin, että pahastuit muiden mielestä pienestä asiasta. Samaan aikaan sinä itse olit turhautunut, koska samankaltainen vähättelevä tai huono käytös oli toistunut jo useamman kerran, etkä jälleen kerran tullut kuulluksi.

Minulla on sinulle hyviä uutisia – reaktiosi on normaali ja ymmärrettävä. Kyse on ilmiöstä, jota kutsun vähättelystressiksi. Moni tunnistaa ilmiön.

Vähättelystressi on sana, jonka olen esitellyt kirjassani Se ei johdu sinusta – Vähättelyn historia työelämässä. Se kuvaa kuormaa, jota kertyy sietäessä pieniä vähätteleviä tekoja, kuten ohittamista, nauramista tai ilmeilyä ideoille, tiedon ulkopuolelle jättämistä tai palkankorotuksen unohtamista. Teot olisivat yksinään kestettävissä, mutta toistuessaan niistä muodostuu iso kuorma jaksamiselle.

Vähättelystressi on sukua vähemmistöstressi-käsitteelle. Vähemmistöstressi kuvaa kuormitusta, jota vähemmistöön kuuluvalle kerääntyy toistuvista ulossulkevista tai hienovaraisesti loukkaavista kokemuksista.

Jokainen ulossulkemisen kokemus voi olla itsessään pieni ja siedettävissä sekä kestettävissä. Kuormitus kuitenkin kasvaa, kun näitä samankaltaisia kokemuksia alkaa kerääntyä liian paljon.

Jos olet törmännyt keskusteluun siitä, että vähemmistöön kuuluvat suuttuvat niin pienistä asioista, selittää vähemmistöstressi ilmiötä. Kun vähemmistöön kuuluva on kohdannut liian monta pientä ulossulkemisen kokemusta tai hyväntahtoista loukkausta, kuppi voi mennä nurin muiden mielestä pienestä asiasta – joka on toistunut vain liian monta kertaa.

Puutu – vähättelyn sietäminen ei ole sinulle hyväksi

Hienovaraisista vähättelevistä eleistä, sanoista, asenteista ja ohittamisesta voi myös kasvaa iso kuorma, joka nakertaa itsetuntoasi ja jaksamistasi huomaamatta. Työpäivät voivat olla todella väsyttäviä ja ärsyttäviä, jos joutuu koko ajan tai usein tekemään työtä tullakseen kuulluksi ja otetuksi tosissaan.

Kun siedät pitkään huonoa käytöstä, yksi pieni lausahdus tai kokemus ohittamisesta voi saada kaiken kuohumaan yli niin, että muut hämmentyvät reaktiosta, joka voi vaikuttaa heidän mielestään ylimitoitetulta loukkaukseen nähden.

Siksi vähättelevään käytökseen on puututtava työyhteisössä – huomauta siis vähättelevästä käytöksestä. Tee se mahdollisimman ajoissa, jotta mittasi ei ehdi täyttyä. Silloin pystyt vetämään rajasi rakentavasti ja perustellen.

Voit luetuttaa työtovereillasi tämän kirjoituksen sekä edellisen kirjoitukseni vähättelystä. Voit löytää kirjoituksistani lisää perusteluita sille, miksi vähättelystressiä aiheuttavaan käytökseen on puututtava.

Olet nimittäin oikeassa – sinulla on oikeus tulla kohdelluksi hyvin ja arvostavasti työpaikallasi. Vähättely on henkistä väkivaltaa, jolla voi olla vakavia vaikutuksia terveydellesi.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image