Vakituinen työpaikka, parisuhde, omistusasunto, perhe, kesämökki, lapsia, lemmikki, avioliitto, vene, padel-maila…
Tässä hieman kieli poskessa laadittu lista siitä mitä kaikkea olisi hyvä hankkia, jotta tuntisi itsensä kunnon kansalaiseksi ja nyky-yhteiskunnan arvostetuksi jäseneksi. Jokainen meistä voisi varmasti jatkaa listaa omalta osaltaan ja lisätä sinne suosikkinsa.
Onko tässä sitten jotain vikaa? Näitä asioitahan ihmiset haluavat, katsomosta huudetaan.
Varmasti monet haluavatkin, mutta väitän, että moni myös kokee valtavaa sosiaalista painetta, jotta saisi ruksittua mahdollisimman monta kohtaa listalta. Listaa seuratessaan moni myös väistämättä kokee epäonnistuneensa.
Tiedättehän elämänkulun ideaalin, joka meihin iskostetaan pienestä pitäen. Se menee suunnilleen näin. Huoleton ja turvallinen lapsuus. Opiskelupaikka ja pieni sekoilu sallittu. Sitten sopiva kumppani ja vakituinen työpaikka. Yhteinen asuntolaina, pari lasta ja koira. Kesämökki, vene ja padelia kavereiden kanssa torstai-iltaisin. Eläkeläisenä talvet Kanarialla.
Itse havahduin yhtenä päivänä siihen, että turvallisuushakuisesta luonteestani huolimatta, olenkin uinut vastavirtaan. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, ei lapsia, eikä omistusasuntoa. Parisuhteessa sentään olen ja lapsuudenkotini muistuttaa kesämökkiä. Vaikka nautin elämästäni juuri näin ja siitä, että omistan lähinnä vain reikäiset sukkani ja haahuilevat ajatukseni, aina välillä puseroon hiipii epäilys. Olenko sittenkin aivan epäonnistunut tolvana?
Ajatus kertoo siitä, kuinka syvälle kollektiiviseen tajuntaamme on istutettu tietynlaiset elämisen normit. Toivoisinkin, että voisimme tiettyjen yhteiskunnan arvokkaiksi määrittämien päämäärien tai erilaisten asioiden omistamisen sijaan tavoitella ennemminkin sisäistä rauhaa ja tyytyväisyyttä. Mikäli alussa mainittu lista johtaa näihin, niin sehän on vain hienoa, mutta tuntuu, että läheskään aina näin ei ole.
Toivoisin, että meidän olisi joskus helpompi tehdä myös valtavirrasta poikkeavia valintoja. Itse uskon, että elämä, onnellisuus ja rakkaus asuu lopulta niissä kaikkein pienimmissä ja ohikiitävissä hetkissä. Se on leuto tuuli iholla ja lupaus keväästä. Se on ystävällinen hymy kassajonossa. Se on ystävä tai kumppani, joka näkee sinut. Se on vapautta liikkua ulkona ja luonnossa ajattelematta lakkaamatta euribor-korkoa.
Se on rohkeutta elää niin kuin haluaa, sen sijaan, että eläisi niin kuin muut haluavat.
