Lapset saavat näkyä ja kuulua – Tunnetaitoja ei voi oppia, ellei niitä saa harjoitella myös kodin ulkopuolella

Äiti kävelee junassa itkevä vauva sylissään, vieressä istuva pariskunta pyörittelee silmiään ja katselee äitiä kiukkuisesti. Isä nostaa syliinsä kaupassa itkevän taaperon, joka haluaisi maistaa kaikkia karkkihyllyn karkkeja. Vieressä ostoksiaan tekevä asiakas pudistelee päätään ja mutisee jotain huonosti käyttäytyvästä lapsesta. Taloyhtiön pihalla leikkivät lapset häiritsevät jonkun aamukahvihetkeä. Lapsi kiukuttelee jalkakäytävällä ja heittäytyy maahan makaamaan. Närkästynyt ohikulkija tuhahtaa, miksi täytyy antaa lapsen vallata koko jalkakäytävä.

Kaikki nämä esimerkit ovat arkipäivää monelle vanhemmalle. Internetissä puhutaan usein siitä, kuinka lapsivihamielinen kasvuympäristö Suomessa on. Keskustelu muuttuu nopeasti tappeluksi siitä, missä ja milloin lapset saavat näkyä ja kuulua. Surullisen moni on sitä mieltä, että lapsi saisi kiukutella tai näyttää tunteitaan pelkästään kotona.

Jutun alussa listatut asiat ovat vain murto-osa aikuisia ärsyttävistä asioista. Joidenkin mielestä lapsia ei saisi tuoda ravintolaan, koska he voivat pitää siellä kovaa meteliä tai mikä pahinta, he voivat nousta kesken ruokailun kulkemaan ympäriinsä. Samaan aikaan ravintolassa voi istua iltaa tuhdissa humalassa oleva seurue. Ryhmä aikuisia ihmisiä kertoo kovaan ääneen tarinoitaan ja nauru kiirii ympäri ravintolaa. Iloinen juhlijajoukko harvemmin saa kuitenkaan osakseen halveksuvia katseita, he eivät sentään ole villisti käyttäytyviä lapsia.

Elämme yhteiskunnassa, jossa me vaadimme lapsilta sellaisia asioita, joihin moni aikuinenkaan ei pysty. Ärsyynnymme siitä, että lapset opettelevat toimimaan erilaisissa tilanteissa ja harjoittelevat tunnesäätelyä. Kuuluva ja näkyvä lapsi leimataan usein huonokäytöksiseksi tai huonosti kasvatetuksi. Huomaamaton lapsi saa helposti napattua itselleen kiltin roolin. Tästä roolista voi olla vaikea päästä eroon aikuisena.

Moni aikuinen kokee epävarmuutta tilanteissa, joissa pitäisi olla esillä tai sanoa ääneen omia ajatuksiaan. Huomion keskipisteenä oleminen tuntuu ahdistavalta ja pyytelemme helposti anteeksi pelkkää olemassaoloamme. Emme välttämättä puutu edes sellaisiin tilanteisiin, jos toinen kohtelee meitä epäasiallisesti, koska emme halua herättää huomiota. Emme voi olettaa, että tiettyyn malliin pakotettu lapsi muuttuu aikuisena täysin erilaiseksi persoonaksi.

Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille käytöstapoja. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaikka jotkut niin toivoisivatkin.