Se kun tajusin, että minun ei tarvitse:
🌲 Suuttua lapselleni, kun hän suuttuu
🌲 Vihastua jollekin vihaiselle somepostaajalle
🌲 Ärsyyntyä kumppanille, kun hän ärsyyntyy
🌲 Reagoida nopeasti, kun joku lähelläni reagoi
🌲 Olla vahvasti tunteella, kun kaikki sitä vaatii
🌲 Raivostua elämän epäoikeudenmukaisuuteen
🌲 Olla jatkuvasti peloissani
Kuten ei myöskään tarvitse olla häpeissäni siitä, kun joku lukee tämän niin, että olen täysin kylmä, tunteeton ja itsekäs kakkaläjä.
Ei, sillä minulla on tunteet ja olen ihminen. Niin kuin on kaikilla (lähes) muillakin. Ja minulla ei tarvitse ilmentää jokaisen tunnetta, koko ajan, kaikissa tilanteissa, sillä se on:
🌲 Älyttömän kuluttava ja voimavaroja vievää, eikä anna minulle voimaantumisen tunnetta, ellen vie tunteen avulla asioita eteenpäin.
Tunteet on ihana asia ja usein vinkkinä elämään, kompassi, jolla voin ohjata elämää eteenpäin. Samalla, jatkuva draama, reagoiminen ja myllertäminen samoissa ajatuskeloissa, ei anna minulle tilaa katsoa asiaa eri perspektiivistä. Mikäli en enää samaistu jokaiseen tunteeseen, mitä kohtaan maailmassa, voin oikeasti muuttaakin jotain ja olla tukena ihmisille, jotka tunteissa myllertävät.
Maailmaan ei tarvitse suhtautua näin, mutta tämän pienen postauksen tarkoitus on muistuttaa siitä, että tämäkin vaihtoehto on olemassa – meillä ei tarvitse reagoida kaikkeen.
Voidaan tuntea asiat ja ne menevät nopeasti ohi. Ei tarvitse samaistua iloon tai suruunkaan. Eikä elämä ole yhtään harmaampaa. Päinvastoin, elämä tuntuu, kun asiat tunnetaan, koetaan, eikä jäädä hautomaan jotain asiaa viikkotolkulla. Se luo tilaa kokea hetket, siten miten ne tuntuu, sen sijaan, että tuntisimme vielä vuosien takaisia takaumia, tässäkin hetkessä.
Reagoimatta jättäminen ei tarkoita passiivisuutta. Keskitä voimavarasi niihin asioihin, mitkä ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Keskitä, keskity olennaiseen. Vaihtoehtoja on useita.
