Sanoitko jotain typerää ja nyt nolottaa? – Psykologin vinkit ahdistavan tunteen helpottamiseksi

Onko sinullakin taipumus poimia pieniäkin kömmähdyksiäsi ikään kuin suurennuslasin alle ja pyöritellä niitä mielessäsi loputtomiin?

Mieleen saattaa nousta hyvinkin pieniä yksityiskohtia, kuten hieman huonosti valitut sanat tai jonkun kasvoilla käynyt ilme. Olet vaikkapa sanonut jotain hieman hölmöä ja huomannut keskustelukumppanin ilmeessä lievää hyväksynnän puutetta. Nyt tuosta tapahtumasta tunkeutuu mieleesi toistuvia ja itsekriittisiä videokeloja, eräänlaisia ajatusmyllyjä, joiden tunnesisältönä on, että olet nolannut itsesi kyseisen henkilön silmissä. 

Omien sosiaalisten virheiden valikoiva muistaminen ja niiden märehtiminen on psykologisen tutkimuksen mukaan keskimääräistä yleisempää sosiaalisesti herkillä ihmisillä. Tämä on myös ehdottomasti sellainen taipumus, jonka tunnistan itselläni. Tässä muutama tutkimukseen ja omaan kokemukseeni perustuva vinkki omien kömmähdysten käsittelyyn:

1. On inhimillistä mokata – hyväksy se myös itseltäsi

Pyri hyväksymään omat virheesi ja yhdistämään ne osaksi minäkuvaasi. On tärkeää opetella suhtautumaan myötätuntoisesti omiin sosiaalisiin kömmähdyksiinsä ja oppia hyväksymään epätäydellisyytensä paremmin osaksi minäkuvaansa. 

2. Harjoittele itsemyötätuntoa ja lempeyttä itseäsi kohtaan

Opettele suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti. Pyri kuuntelemaan, ymmärtämään ja arvostamaan itseäsi. Muista kannustaa, puolustaa ja rohkaista itseäsi. Itsemyötätunto on myös oleellinen keino auttaa hyväksymään omia negatiivisiksi koettuja piirteitä osaksi minäkuvaa. 

3. Puhu itsellesi kuin ystävälle

Meidän on usein vaikeampi suhtautua myötätuntoisesti omaan itseemme kuin muihin ihmisiin. Pyri puhumaan itsellesi kuin puhuisit ihmiselle, jonka auttamisesta olet vastuussa ja jota kohtaan tunnet myötätuntoa.

4. Opettele hyväksymään, että kaikki eivät pidä sinusta

Pyri hyväksymään muiden negatiiviset arviot ja yhdistämään ne osaksi minäkuvaasi. Muut ihmiset voivat hyvinkin pitää meistä, mutta samalla olla pitämättä jostain luonteemme osa-alueesta. On tärkeä pyrkiä hyväksymään, että muut eivät aina pidä meistä ehdoitta ja se on täysin okei. 

5. Opettele oppimaan virheistäsi

Omaksu oppimisen asenne. Virheet ovat oppimisen elinehto. Virheiden tekeminen on välttämätön osa oppimisprosessia, ja virheiden välttäminen rampauttaa oppimisen. Kysy itseltäsi mitä voit oppia virheestäsi ja suuntaa oppitunnin jälkeen katse tulevaisuuteen. 

6. Opettele näkemään mokissa myös niiden hauskat puolet

Jaa mokasi ystävien kanssa. Pienet kömmähdykset ovat ilon lähde ja naurun aihe. Voit huvittaa niillä ystäviäsi – ennemmin kuin sättiä itseäsi.

Lopuksi vielä muistuttaisin vanhasta sanonnasta, jonka mukaan emme pohtisi niin paljon, mitä muut meistä ajattelevat, jos tietäisimme, kuinka harvoin he meitä todella ajattelevat. Muillakin ihmisillä kun on usein taipumus märehtiä juuri niitä omia kömmähdyksiään, ei sinun kömmähdyksiäsi. 

Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun päätuotekehittäjä. Ujonrohkaisija on palvelu, joka on kehitetty sosiaalisesti herkille ja sosiaalisesta jännittämisestä kuormittuville. Se tarjoaa luotettavaa tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman ja asiantuntijan ohjausta. Lue lisää Ujonrohkaisija-palvelusta TÄÄLTÄ.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image